28.10.2015

GOING VIRAL

Eli, heh heh, tätä ette ikinä osanneet odottaa: Taas uusi blogi!

PERIAATTEEN NAINEN IS BACK!

7.9.2015

I'LL BE BACK

No moi!
Kiva kun olette (ainakin kaksi teistä!) kaipailleet.
Meille kuuluu hyvää.
Matka sujui hyvin. Varsinkin mennessä lennot ylittivät kaikki villeimmätkin fantasiani, lapset olivat kuin huumattuja ja käyttäytyivät kuin pienet enkelit, saivat kehuja kanssamatkustajilta ja itse olin hieman huolissani siitä, että pienet viidakkoapinani olivat joutuneet avaruusolentojen vaihtamiksi.
Skotlanti oli kylmä, harmaa, täynnä pizzaa, omituisesti puhuvia ihmisiä ja alkushokin (ja kahden viikon siedätyksen) jälkeen se alkoi tuntua kodilta.
Ja nyt Suomessa. Jollei lasketa univelkaa, epämääräisestä enterosta kärsivää kuopusta, kiirettä, ahnehdittuja työvuoroja ja ikävää nummille niin meille kuuluu siis hyvää.
Kuten moni muukin bloggaaja, on vaikea löytää aikaa, ja ehkä vähän inspiraatiotakin nyt blogille.
Luulen, että teen vielä paluun, mutta se on hieman työn alla. Tällä hetkellä ajatusvaiheessa.

Teitä on ikävä.










30.7.2015

MITEN ME PÄRJÄTÄÄN

Mies on ollut kohta kuukauden muilla mailla, ja aika monta kertaa olen kuullut kysymyksen siitä, miten me pärjätään. Tai jaksetaan, selvitään tai kestetään. Ja vastaus on, yleensä, että ihan hyvin. Yllättävänkin hyvin. Verrattuna puolen vuoden takaiseen parin viikon yksinhuoltajasimulaatioon tämä on mennyt ihan huikeasti. En tiedä johtuuko se siitä, että kaikki lapset ovat sen puoli vuotta vanhempia ja ehkä siis hieman helpompia, vai siitä ettei tarvitse joka päivä käyttää kolmea tuntia pukemiseen, vai siitä että pääsen joka viikko 40 tunniksi tätä sirkusta karkuun töihin, vai siitä ettei meillä enää ole koiraa hoidettavana, vai siitä että tämä ei ole väliaikaista - tai väliaikaista kyllä, mutta koska mitään tarkkaa takarajaa ei ole niin ei ole varaa alkaa ikävöidä, sääliä itseään tai inhota elämäänsä.

Tietenkään mä en ole täysin yksin, vaan mummin ansiosta pääsen käymään töissä, ja iltaisin lenkillä. On kuitenkin eri asia jakaa vastuu isovanhemman kuin lasten isän kanssa, koska en yksinkertaisesti kehtaa 10 tunnin työpäivän jälkeen pakata saman tien salikamoja ja kadota bodypumppiin. Sen lisäksi sen jälkeen kun saavun töistä kotiin ei Nipander päästä musta irti ennen kuin nukahtaa, joten tuntuisi vähän brutaalilta hylätä vauva heti kun tissit on tyhjätty ja farkut vaihdettu verkkarihousuihin. Olin suunnitellut kompensoivani salikortin kesäloman joogaamalla ja tekemällä jotain kevyitä kotitreenejä, mutta varmaan tiedätte tunteen kun työpäivän jälkeen on tehnyt ruokaa, siivoillut ja ollut lasten kanssa, niin ihan ekana ei tule ne vatsalihakset mieleen kun koti on vihdoin hiljainen ja on sitä kuuluisaa omaa aikaa. Joten olen joogannut ehkä kerran. Nipsu on nukkunut tosi huonosti, hidas siirtyminen lehmänmaitoon sekä lapsen hiekka- ja pikkukivipainotteinen dieetti prosessoituvat kuopuksen vatsassa öisin, sen lisäksi työvuorot ovat alkaneet ja loppuneet epäinhimillisiin aikoihin. Näin ollen olen ollut vielä normaaliakin väsyneempi, ja lääkinnyt apatiaa ja energiavajetta herkuilla, kun ennen olisin hankkinut lisätehoja liikkumalla.

Mutta jos ei puututa pinnallisiin seikkoihin kuten levinneeseen takapuoleen tai kierrätyskeskusta muistuttavaan kotiin niin arki rullaa oikein mukavasti. Lasten kanssa rutiinit ja rytmit ovat säilyneet, olemme pystyneet toteuttamaan muutaman extreme-henkisen kesäretken, en ole huutanut eikä hermo katkeile kaiken aikaa. Kaikki kaipaavat Käyttistä, mutta olemme sopeutuneet. Ja me pärjäämme.