28.5.2014

Blast from the past: 75 KG

Tämä teksti on odottanut ulostuloaan varmaan vuoden päivät - ensin tuli A Beautiful Body-haaste ja sen jälkeen monta muuta juttua, jonka jälkeen kaikki hauskat anekdootit unohtui. Alkuperäinen otsikkokin oli "72 kiloa", että tässä välissä on ehditty myös lihoa kasvattaa lihasmassaa.

Guatemalassa 2005 reppureissaaja peittää henkeäsalpaavat maisemat.
Kymmenen vuotta sitten en olisi voinut kuvitellakaan sanovani painoani ääneen, saati julistavani sen julkisesti. Sen jälkeen olen oppinut että paino kertoo aika vähän ihmisen terveydestä, hyvinvoinnista, ulkonäöstä, vaatekoosta. Ainoastaan painolla on merkitystä vain silloin kuin annostellaan lääkkeitä tai mennään lentämään purjelentokoneella. Aikuisena ei kannata katsella käyriä.

"Ennen"-kuva vaihto-oppilasvuoden alusta, 15-vuotias Periaatteen Nainen
ja host-sisko.
Olen kaksi kertaa eläissäni lihonut muutamassa kuukaudessa melkein 30 kiloa, ja ne kerrat eivät muuten   ole olleet raskauksia (jolloin lähtöpaino oli eri mutta synnytyslaitoksella päivä ennen poksumista on ollut tasan sama paino - synnytyspaino!). Ulkomailla mun aineenvaihdunta menee jotenkin sekaisin ja luut muuttuu painavammiksi... ja sitten syön koti-ikävään, nälkään, ilosta, kulinaaristen kokemusten perässä, koska ruoka on niin halpaa, ihan vaan syömisen ilosta. Saatoin myös juoda muutaman oluen.

Vaihtarivuoden jouluna toin mukanani suomalaista jouluperinnettä ilmielävän kinkun muodossa.
Lihominen on aina aiheuttanut identiteettikriisin, vaikken ole koskaan ollut mikään siroluinen ballerina. Toisaalta muun vartalon lisäksi on paksuuntunut myös nahka, kun vaihto-oppilasvuonna koko koulu tuli opettajan kutsusta ihmettelemään "maailman lihavinta kasvissyöjää" ja rehtori pohti, voitaisiinko mut erottaa koulusta koska mun paikalle mahtuisi opiskelemaan kaksi paikallista oppilasta (hitto, ne latinot on ihan kitukasvuisia muutenkin). Mutta kyllähän se silti oli kova paikka, teini-iässä ja milloin vaan, kun ensin kaduilla huudellaan perään "hei kuuma blondi, tule tänne" ja parin kuukauden kuluttua "valkoinen jättiläinen, mitä oikein olet syönyt!?".

"Lähinnä olen syönyt muita vaihto-oppilaita, seuraavaksi ajattelin napostella
tämän salskean nuoren miehen vieressäni!".
Olisinpa kuitenkin silloin muistanut, että onnellisuus ja itsetunto eivät ole kiinni vaa'an lukemasta. Totta kai se peilikuva vaikuttaa yleisfiilikseen, mutta jos näitä lapsiperheaikoja lasketa niin olen aina ollut onnellisimmillani noilla kuukausien seikkailuilla. Ja se paino on aina pudonnut nopeasti kun olen palannut Suomeen, päässyt urheilemaan säännöllisesti, kauas eksoottisista herkuista. Ja kilojen mukana on kadonnut rusketus, huolettomuus ja taivaallinen vapaudentunne.

Lihavat ei aina ole leppoisia.
Nykyään pysyn aika helposti ominaispainossani, joka pyörii jossain tuossa 75 kilon paikkeilla. Totta kai                     tahtoisin olla viisi kiloa kevyempi ja hitosti kiinteämpi - toisaalta tällä hetkellä säännöllinen hikiliikunta tuottaa sellaiset endorfiinihöyryt ja onnistumisen fiilikset että en voi kuin olla tyytyväinen vartalosta paljastuneisiin atleettisiin ominaisuuksiin. Jos paino putoaa alle 70 kilon niin voin olla aika varma, että samalla laskee hemoglobiini sekä muu yleiskunto. Tai ehkä jollain rahka-ananas-dieetillä pysyisi hoikempana, mutta syöminen on sellainen nautinto josta en ole ihan heti vapaaehtoisesti luopumassa.

Lautasella on hämäyshedelmien lisäksi myös kakkua. Mutta ei liikaa.
Nyt on aika hyvä.
Kaiken tämän paasauksen takana on ehkä sellainen iloinen itsensähyväksymisvaihe sekä havainto, että monet tuntemistani kuumista kissoista painavat paljon enemmän kuin ulkonäön perusteella arvioisin - eivät vastaantulijat näe niitä numeroita vaan itseensä tyytyväisen, onnellisen ihmisen. Jotkut upeimmista naisista elämässäni ovat varmaan vähän plussan puolella sillä vanhanaikaisella painoindeksillä, mutta so what. Itsekin olen alkanut aamuisin ohittamaan kuntosalin pukukopin vaa'an ja luottamaan vaatteisiin (joskus kutistuvat pesussa) ja siihen omaan tuntemukseen. Näin on aika hyvä.

PS. Otsikko on kyllä taas vähän vanhentunut, sillä siihen viimeisimpään (ja viimeiseen) neuvolakorttiin kirjattiin kyllä pikkasen isommat lukemat...

Julkaistu Periaatteen Naisen puolella 23.1.2014

4 kommenttia:

  1. Mä niin tykkään noista kuvateksteistä!

    VastaaPoista
  2. Jotenkin tosi lohdullista etten ole ainoa, jonka paino on heitellyt... Kummallakin raskaus kerralla on tullut päälle kymmenen kiloa ja niistä suurin osa jäi saliin sekä loput lähteneet nopeasti kotiutumisen jälkeen. Mutta.... Jotenkin vain tykkään ruuasta ja paino heitellyt siksi n. 15 kg verran. Nyt olen saanut taas kerran tuon 15 kg pois ja olis kiva saada vielä pari pois, niin olisi paino alle 70 kg:tä. Siihen ajattelin olla tyytyväinen. Olisin "normaali" painoinen (mitä se sitten tarkoittaakaan?!?), mutta kuitenkin voisin edelleen herkutella satunnaisesti eikä kaikkea mukavaa tarttis itseltään kieltää, ja silti peilikuva olisi siedettävä.

    Pojan tekemässä äitien päiväkortissa luki, että äiti on pienempi kuin iskä, huokasin hiljaa mielessäni, että onneksi se nykyään pitää myös paikkaansa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih - meillä taitaa olla ainakin puoli vuotta taas siihen pisteeseen, että äiti on pienempi kuin iskä (tai sitten siinä ei olla ikinä, kun mies on mua pysyvästi pari senttiä lyhyempi ja eikä liho millään, vaikka kuinka syötän). Tämäkin jonkinlainen naiseuden mittapuu, ettei vaan ole miestään isompi :D.

      Jojoilun yksi hyvä puoli on se, että kaapissa on vaatteita kolmea eri kokoluokkaa (noh, se on toki noin tilansäästömielessä myös huono puoli) ja raskaana löytyy myös perusvaatetta, kun joskus on ilman vauvavatsaakin painanut enemmän. Silti haaveissa on jonkinlainen "kolmekymppiseksi kuntoon"-projekti, jota olisi yli vuosi aikaa toteuttaa kuopuksen synnyttyä...

      Poista

i Digame !