12.5.2014

DIGINATIIVIT TULEE

Lasten oikeuksia (nyt ei siis puhuta siitä voivatko tytöt käydä koulua tai saako 4-vuotiaat olla töissä hiilikaivoksissa vaan siitä kuinka paljon vanhemmat voivat jakaa jälkeläistensä kuvia ja vaippaihottumia internetin ihmemaailmassa) on käsitelty viime aikoina aika paljon blogeissa. Oikeastaan niin paljon, että syvällisempää keskustelua kaipaavat voivat saman tien siirtyä tänne, tänne, tänne tai tänne. Vaikka aihe nousi taas pinnalle tämän artikkelin myötä, kirjoitettiin siitä - jotkut äitibloggaajat/bloggaajaäidit suututtaen - jo aiemmin täällä. Mun edellinen blogi päätyi katatooniseen tilaansa helmikuussa, jolloin 1,5 vuoden jälkeen saavutettiin se piste ettei enää tuntunut soveliaalta kirjoittaa lapsista ihan joka ripulijuttua julki. Oltiin sairastettu pari viikkoa putkeen (ja little did I know, se sairastelu on jatkunut tähän päivään saakka) eikä ollut oikein mitään hyvää sanottavaa - silloin on kuulemma parempi olla sanomatta mitään.

Ei kai niiden kasvot nyt näy!?

Olin jo kirjoittanut esikoisen ongelmista päiväkodissa, puheterapiassa sekä itsetuhoisesta kuopuksesta. Lukijat tietävät missä asumme, enkä ole täällä uudella puolellakaan peitellyt naamaani. Kenenkään ei tarvitse tulla kertomaan, että mikään kirjoittamani tai julkaisemani kuva ei koskaan katoa netistä - ymmärrän kyllä, että kun olen valmistun joskus vuonna 2036 niin työhaastattelussa saattaa googlaamalla tulla vastaan valokuva missä poseeraan puolialastomana A Beautiful Body-haasteessa. Kestän elää sen kanssa. Mutta pojat alkavat olla siinä iässä, että elämä ei ole enää pelkkää perustaitojen raportointia, koska loppupeleissä kävelemään oppimisella tai ensimmäisellä kiinteällä aterialla on aika vähän viihdearvoa kellekään muulle kuin perheenjäsenille. Jos nyt kaipaan vertaistukea uhmaan, joka tuntuu iskevän aina uuden aallon lailla takaisin päälle juuri kun olit ehtinyt huokaista helpotuksesta tilanteen tyynnyttyä, joudun tekemään sen edes alkeellisesti lasten anonymiteettia suojaten. Vaikka totta kai - tyypit tunnistaa minun kauttani helposti. Ei sillä että pitäisin kovin realistisena uhkana että poikia kiusattaisiin tulevaisuudessa blogitekstien takia, tai että meidän Linnanmäki-kuvat joutuisivat kansainvälisen pedofiiliringin kierrätykseen. Mutta tottahan se on, että en pysty ennustamaan millainen käsitys yksityisyydestä tällä nuorisolla on tulevaisuudessa.

Ei kai sitä nyt kukaan tunnista tästä??

Olisi ollut ihanaa jatkaa entiseen tyyliin. Mun mielestä mulla on maailman söpöimmät lapset, ja väittäisin kaikkien muidenkin olevan samaa mieltä. Tykkään itse kuvista, joissa näkyy henkilöistä muutakin kuin takaraivo - meillä onneksi kuvattavat ovat sen verran eläväistä sorttia että tunnistettavat kasvokuvat ovat kotialbumissakin jo harvinaisuuksia. Toisaalta vaikka blogi tällä hetkellä pyörii pitkälti oman navan ympärillä (ja kyllä, kun vauva syntyy niin todennäköisesti vastasyntynyt saa poseerata muutaman kerran myös blogissa - olen arvioinut anonymiteetin alkavan siinä vaiheilla kun lapsi erottaa itsensä äidistään) mutta ehkä tulevaisuudessa lapset jäävät statisteiksi ja alan vaikka julkaista päivän asu-tyyppisiä kuvia. Who knows. Sitten kun ensimmäiset blogilapset ovat tarpeeksi isoja analysoimaan tilittävien äitiensä aiheuttamia vahinkoja olemme ehkä viisaampia sen suhteen, mihin raja kannattaa vetää.

Saappaat - siis ketä kiinnostaa?

Omppu ja Pampula edustavat jo ihan uutta sukupolvea nettiasioissa. Mä aloitin Kiss FM:n chatissa ja se oli monta vuotta hienointa mitä puhelinmodeemeilla toimivilla raksuttavilla nettiyhteyksillä oli tarjota - kaikki ekaluokkalaiset osaavat nykyään surffata sujuvasti netissä. Voi olla, että 20 vuoden päästä pojat pyörittelevät silmiään sille, että meidän sukupolvi trivialisoi tämän kun vuonna 2030 on itsestäänselvää että jokaisella vauvalla on omat verkkosivut. Tai sitten ne ovat täysin hysteerisiä omasta yksityisyydestään ja paheksuvat lepsuja vanhempia, joiden mielestä oli paitsi suloista jakaa kaikki lapsuuden käännekohdat, myös lohdullista - ekaa kertaa vertaistukea sai muualtakin kuin hiekkalaatikolta. Toivon kuitenkin että poikani, te rakkaat pikku diginatiivit, annatte anteeksi - olen vain halunnut jakaa hauskat heittonne sekä nauravaiset silmänne koko maailman kanssa, pelkästään hyvällä.

Jos varmuuden vuoksi kuvaisi jatkossa pelkkiä maisemakuvia? 

Ja tähän loppuun se pakollinen disclaimer: Olen viimeinen ihminen paheksumaan ketään näistä asioista. Vanhemmat tekevät joka päivä isoja ja pieniä päätöksiä lastensa puolesta - yleensä onneksi lasten parasta ajatellen. Me ollaan laitettu Pampula esittämään vauvaa televisioon yhden kuukauden iässä (jolloin Pampula teknisesti ottaen olikin vauva, joten kyseessä oli jonkinlainen cameo-rooli) - jälleen yksi arkinen esimerkki tilanteesta, jossa minä arvioin mikä olisi parasta lapselle. Valokuva blogissa tuntuu henkilökohtaisesti pienemmältä päätökseltä kuin liki rutiininomainen kastaminen, jolloin vanhemmat päättävät lapsensa puolesta tämän uskonnon seuraavaksi 15 vuodeksi. Mutta siitäkin huolimatta, toistaiseksi tässä blogissa esiintyy omalla naamallaan vain allekirjoittanut (ja siinä vasta vähän viihdearvoa onkin).

22 kommenttia:

  1. Pätevä teksti! Mutta vähänkö repesin - just ajastin omaan blogiini (aikavarkaissa.blogspot.fi) huomiseksi postauksen, johon ihan va-ka-vis-sa-ni laitoin kuvitukseksi mm kuvan taaperon uusista kumppareista :-D En pidä lasten kasvokuvia blogien tärkeinpänä antina muutenkaan. Kuvat kuitenkin rytmittävät ja värittävät postauksia; harmi jos jonkun mielestä sumuiset otokset lapsen pullukoista pikku sormista on täysin arvottomia. Musta ne on tunnelmallisia.

    Olen alusta asti linjannut pois tunnistuskuvat, ihan jostain alitajuisesta periaatteesta. Blogi on mulle ollut muutenkin enemmän päiväkirja ja tiedotuskanava harvemmin livenä nähtäville kavereille kuin yritys herättää keskustelua tai ottaa kantaa.

    Ja itse asiassa mä kyllä oikeasti ajattelin, että mun siskoa kiinnostaa nähdä, millaiset saappaat pojalla on kesäkaudeksi :-D

    P.S. Ihanaa että olet taas kiinni blogielämässä! Sun tekstejä on ilo lukea. Kuvilla tai ilman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja siis oikeasti, nää saappaat nyt oli tällainen ääripään esimerkki! Suurin osa suosikkiblogeista on sellaisia, missä joko ei ole kuvia tai ne ovat anonyymeja - toisaalta rakastan myös muutamaa sellaista, missä näkyy koko porukka naamallaan jne. Tekstin perässä mä enemmän liikun, tai ainakaan huonoa sisältöä ei mun mielestä pysty kompensoimaan hyvillä kuvilla.

      Ja pullukat sormet ei ole koskaan arvottomia! Mun mielestä on kiva kuulla näitä ihmisten ("lukijoiden") näkemyksiä siitä, mikä merkitys kuvilla - liittyivät ne itse tekstiin vai ei- on blogissa.

      PS. Kiitän!

      Poista
  2. Niin, ja täsmennän vielä että enemmän huolehdin omasta anonymiteetistä kuin lapsen oikeudesta mennä 25-vuotiaana työhaastatteluun ilman, että haastattelija voi googlata sen potallaistumiskuvia. MINÄ ITSE tahdon voida käydä Prismassa ilman pelkoa, että joku blogiani lukenut kanssaäiti tunnistaa ja paheksuu, miten kehtasin kirjoittaa miten paljon oma lapsi voi jo ennen varsinaista uhmaikää ottaa välillä päähän, tai miten hankalaa kuopuksen odottamisesta nauttiminen on ollut kun liitoskivuilta ja väsymykseltä on hädin tuskin kyennyt juoksemaan puolitoistavuotiaan riiviön perässä...

    Anteeksi, että valtaan tilaa pitkillä kommenteilla, mutta nyt kun pääsin vauhtiin, sanon vielä että hyvin kirjoitetut tekstit eivät tarvi tuekseen eksplisiittistä kuvamateriaalia. Toki se on vain mun mielipide, mun joka muutenkaan en lue kiiltokuvamaisia materian esittelyyn perustuvia blogeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle iski aika pahat vainoharhat kun on tullut blogin takia tunnistetuksi - onneksi kukaan ei ole tunnistanut tai ainakaan sitä tunnustanut silloin kun olen vetänyt uhmaraivoovaa lasta pitkin S-Marketin lattiaa jaloista tms. Mutta joo, aloin katsoa omaa käytöstäni etenkin julkisilla paikoilla tyyliin että "ei kai kukaan tule huomenna kommentoimaan blogiin että sut on nähty uhkailemassa 2-vuotiasta…". Tosin mut on kyllä lukija bongannut juoksemassa pitkin metsää karanneen 2-veen perässä….

      Ja kiitos pitkistä kommenteista - ne vastaavat montaa turhaa kuvaa!

      Poista
  3. Tulevaisuudessa on se jännä juttu, että siitä ei voi ikinä tietää. Voi olla, että internet on 30 vuoden päästä niin täynnä tilityksiä sairastavista lapsista, vaikeista synnytyksistä ja karseista uhmapääraivareista, että yksittäiset kuvat ja tekstit hukkuvat massaan ja menettävät merkityksensä. Itse asiassa uskon, että jotenkin näin se tulee menemään.

    Mutta voi olla, että tekstit ja kuvat saavat pienen, loputtoman kiinnostuneen yleisön: ne omat lapset, heti kun oppivat lukemaan. Se on se, mikä minua huolestuttaa. Muistan itse ajan, jolloin kaikki, mitä äiti minusta kertoi, oli noloa. Kaikki luonnehdinnat, jotka hän minusta teki, olivat vääriä. En usko äitini tarkoittaneen pahaa: minulla vain oli sellainen kehitysvaihe. Nykyäänkin, vaikka olen ihan sinut sen kanssa, että itse kerron itsestäni internetissä, en ole sinut sen kanssa, että joku muu niin tekisi.

    Lukijapalautteena vielä sellaista, että mulle tärkeintä on teksti. Kuvat on ihan kiva lisä, mutta ne eivät ole pääasia. Kuva saappaista on ihan jees. Maisemakuvatkin on. Teksti on kuitenkin se, miksi tänne tulen ja miksi palaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toki uskon sinisilmäisesti että nämä mun höpinät tosiaan hukkuvat massaan ja 10 vuoden päästä ketään ei oikeasti kiinnosta - lapsia korkeintaan siinä mielessä että voivat syyllistää mua elämänsä pilaamisesta, mutta että ulkopuolisia… njääh.
      Mutta kuten useammankin blogin kommenteissa totesin, eniten pelottaa että onnistun omilla, varsin subjektiivisilla analyyseillani jotenkin järkyttämään lasten itsetuntoa tai -tuntemusta. Aikuisena en enää kauheasti jaksa lähteä kierroksille jos joku tulkitsee mua täysin väärin (no nyt valehtelen - joku 1,5 v sitten toinen bloggaaja selvästi veti melkoisen luonnearvion ja mun mielestä aika epäoikeudenmukaisesti ja se vitutti monta päivää) , mutta muistan kyllä lapsena kokeneeni sitä mitätöimistä ja suoranaista epäoikeudenmukaisuutta tultuani väärin luonnehdituksi.
      Kiitän lukijapalautteesta, aina tervetullutta! :)

      Poista
  4. Tämä asia on varmasti ollut jokaisen ns. äitibloggaajan pohdinnoissa jossain vaiheessa. Mielenkiintoista on mukamas analysoida, millaiset äitibloggaajat tekevät millaisenkin valinnan - tekevätkö avoimet, impulsiiviset, räväkät ja visuaaliset tyypit eri valinnan kuin sääntöjä noudattavat, suunnitelmalliset ja varovaiset tyypit. Entäpä mikä vaikutus on iällä, ammatilla, koulutuksella yms.

    Millainen bloggaaja, sellainen blogi, ja tämä on yksi asia joka sitä määrittää.

    Mutta meillä taitaa kyllä olla asiat aika hyvin, kun ehdimme näitä näin perusteellisesti pohdiskella! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja piti vielä lisätä että minullekaan ei tulisi mieleenkään jotenkin arvostella muiden valintoja. Tykkään katsella lasten kuvia ihan naamoillakin varustettuna, mutta hyvän ja mielenkiintoisen blogin kriteeri se ei ole.

      Poista
    2. No allekirjoitan loppukaneetin täysin!
      Musta tuntuu että tämä on ikäkysymyskin, tuntuu että nuoremmilla bloggaajilla on tosi matala kynnys kuvien tai jopa jaettujen juttujen suhteen (täti-ihminen paheksuu tällaista. Not).
      Tai että mitä vanhempi, mitä enemmän esim. kokemusta työelämästä ja huolta myös omasta anonymiteetistä, sekä mitä vieraantuneempi on sellaisesta "kaikki tahtoo chat-juontajiksi"-kulttuurista, sitä enemmän sitä yksityisyyttä suojellaan.
      Mä selvästi oon ihan teinipissis siinä mielessä :D.

      Poista
  5. Äh, tää on mulle niiiin kamalan vaikea asia. Mulle kasvottomat kuvat omassa blogissa ei tule kysymykseenkään, monen muun blogissa en välttämättä ole edes kiinnittänyt siihen huomiota. Omalla kohdalla siksi, että julkaisen vain mielestäni onnistuneet kuvat ja mietin, että miksi ottaa kauniita kuvia, joita kukaan ei näkisi. Jos mietin liikaa millaisia kuvia voin nyt ottaa, siitä lähtee sielu. Olen kokeillut ja se ei toiminut. Mutta joka kerta kun julkaisen niitä kuvia niin se ahdistaaaaa.... Mutta kyllä se sitten tarkoittaisi myös blogin loppua. Tykkään kirjoittaa, mutta pidän blogiani myös kuvablogina ja mitä mä sit kuvaisin?! ÄH, emmä tiedä!!! Typerä blogimaailma, mutta ilmankaan ei osaa oikein enää olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä ahdistu. Sulla on ihana blogi ja ihania kuvia, ja tietty en voi puhua poikasi puolesta mutta vaikea sieltä on löytää mitään loukkaavaa. Ja pääpainohan on hienoissa kuvissa ja niiden kautta kerrotuissa tarinoissa - muutenhan se ei keskity lapsen persoonaan tai sen ruotimiseen. Joten keep up the good work.

      Poista
  6. Mäkin oon miettinyt aivan oman postauksen tekemistä asiasta, mutta kun näitä hyviä on tullut jo niin monta, eikä mulla oikeastaan ole edes mitään omaa punaista lankaa tässä asiassa. Olen saanut kiitosta lukijoilta, että kirjoitan lapsestani kivasti ja kuvat eivät loukkaa hänen yksityisyyttään. Se on ollut paras palaute näinä äitibloggaajia syyllistävinä aikoina. Itse tein alussa päätöksen – juurikin tehdäkseni sisäisen rauhan tämän asian suhteen – etten laita suoria kasvokuvia lapsesta. Mutta samahan mullakin on, että kyllä mut tunnistaa. Tiiä sitte.

    Mitä tässä on katsonut kummitytön (15-v) some-käyttäytymistä, niin sen mielestä on jännää et mä ees kysyn siltä saanko laittaa jonku mun ja sen yhteiskuvan Instaan. Niiden sukupolvelle se on ihan tavallista, siis että kaikista on julkisia kuvia netissä. Sit taas mietin, että ymmärtääkö 15-vuotiaatkaan vielä, mitä se oikeasti tarkoittaa että naama on netissä. Ja toisaalta, ymmärtääkö meidän sukupolvi, saatika vanhemmat, että ei se välttämättä tarkoita yhtään mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No enpä kyllä itsekään pääse kehuskelemaan tekstin punaisella langalla :) .Mä en lähtisi syyllistämään ketään äitibloggaajaa - niitäkin jotka mun mielestä paljastaa "liikaa" tai ainakin "vääriä asioita" - koska se ei ole mikään maailman vahingoittavin asia, ja se lapsi kyllä sitten hoitaa syyllistyksen kasvettuaan isommaksi. Mutta olet kyllä kiitokseksi aiheesta ansainnut!
      Ja joo, mehän ollaan ihan kalkkiksia näiden yksityisyyspohdintojen kanssa - tai se että nihkeilen sen suhteen jos joku tagaa mut kuvaansa yms. Että melkoisen vapaamielisiä noi nuoret, kiva olla jo sen verran täti-ihminen että jaksaa jotain paheksua! :D

      Poista
    2. Eiku hyvähän pohdinto tämä oli, kuten ne muutama muukin, mitkä oon lukenut! Ja kiitos! Ja tosiaan, en mäkään lähtis syyllistämään, olen vain itse tehnyt sen päätöksen siitä yksityisyydestä, jotten altistu sille. Oon niin herkkis välillä, enkä kestä jos joku syyllistää mua! :D

      Poista
    3. Eiks teidän muksu ikinä syyllistä!? (Tai noh, saan vaan katsoa peiliin kun mietin mistä lapsi on syyllistyksensä oppinut…).

      Poista
    4. Ei se osaa puhua vielä. In his face! :D No okei, joskus se kattoo sillai syyllistävästi, mut mä leikin et se tarkoittaa jotain muuta. Vaiks et "äiti oot ihana ja paras".

      Poista
  7. Kiss FM:n chatissa :D siellähän minäkin aloitin, huih sitä aikaa :)

    Itse rajoitin vastikää Isomman kuvia FB:ssä, koska alkoi tuntua, ettei se ole enää ok. Pienempi saa siellä vielä "esiintyä" omalla naamallaan ja ilmeillään, mutta harvemmin. Isomman kohdalla vain alkoi tuntua "väärältä".

    Ja kyllä mua kiinnostaa kuvituskuvana myös kumisaappaat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta se Isompi on itsekin FB:ssä :D.
      Kyllä munkin pitää kohta ryhtyä suitsimaan itseäni Facessa. Siellä näkyvyys on toki rajattu, mutta kyllä aika moni puolituttu saa lukea mun avautumiset lapsen räkäpainotteisesta ruokavaliosta yms.
      Ja hyvä että saappaat kiinnostaa!

      Poista
  8. Vaikea aihe. Mä yritän pitää niin, että en käytä lasten oikeita nimiä netissä ja vältän kasvokuvia. Oikeastaan tavoite on pitää niin, ettei googlettamalla tulis mitään merkittävää... No, isomman nimellä tulee yks "oikea osuma", josta voi päätellä, että miehellä on lapseni niminen läheinen (ei kuvaa). FB:ssa jaan kasvokuviakin rajatulle ryhmälle ja vaikka mitä vielä rajatummalle ryhmälle. Tossa on osittain tavoitteena se, että kauempanakin asuvat sukulaiset pysyis vähän perillä... esim. miehen perhe.

    (Ja nyt unohduin googlaileen, mitä mun "julkisemmalla nimimerkillä" löytyy......)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä just mietin että mihin kategoriaan mä sun FB:ssä kuulun - ainakin saan nauttia satunnaisesta äitipohdinnasta!
      Teillä tietty etenkin esikoisella on astetta harvinaisempi nimi, joten yhdistämisriski on konkreettisempi… Ai niin hei se tais se sun miehen serkku taas esittää huonoja mielipiteitä Hesarissa! Argh! :D

      Poista
    2. Ah, kuulut ryhmään kaikki. Tai paikallisia lastentapahtumia en sulle spämmää enkä kukalähtiskahvillenyt. Sukujutut jätän kommentoimatta, kun en tiedä sen puolen stalkkausaktiivisuudesta.

      Poista
    3. Hear hear. Mä vaan aina järkytyn tyhmistä yleisönosastokirjoituksista :D. Se kuuluu siihen sarjaan.

      Poista

i Digame !