22.5.2014

MASSAKAUSI

Tänään siirryttiin raskausviikoissa kolmosella alkaviin lukemiin. Vaikka tässä voi olla vielä kolme pitkää kuukautta mahankasvattelua tiedossa, tuntuu silti lopun alulta. En ole aiemmissa raskauksissa päässyt joutunut nelosella alkaville raskausviikoille, joten katteettoman optimismin harrastajana olen luottavainen sen suhteen että vauva-A osaa ulkoistautua heinäkuussa.

Raskaus on ollut fyysisesti helppo (olen jo unohtanut ensimmäiset 3 kuukautta kestäneen vittumaisen pahoinvoinnin - raskausdementia) ja tykkään tästä pömppiksestä. Mutta. Olen puolen kilon päässä siitä, mitä olen aiemmissa odotuksissa painanut laitokselle lähdettäessä. Olen kutsunut sitä "synnytyspainoksi", koska yleensä siinä xx-kilossa kroppa tuntuu ilmoittavan että nyt riittää - tällä kertaa en usko enkä missään nimessä tahdo että synnytys käynnistyisi tässä maagisessa lukemassa, enkä toisaalta usko että seuraavan  10 viikon aikana painonnousu jäisi 500 grammaan. Painan varmaan 30 kiloa enemmän kuin mies. Kääk.

On pakko muistuttaa että olen kiitollinen ja onnellinen enkä vaihtaisi tätä vauvanalkua mihinkään. Jos jonkun verenpaine nousee pinnallisesta rutinasta niin pahoittelen. Vaikka tiedän, että fyysiset mittasuhteet laajenevat hyvän tarkoituksen takia, aiheuttaa oma barbabamaisuus silti hetkittäin ahdistusta. Kas kun kilot eivät ole kaikki keskivartalolla, vaan esimerkiksi jalat ovat yhtä paksut kuin pitkätkin. Huolimatta säännöllisestä treenistä alkavat lihakset kadota ihmissäkkituolin alle. Mulla on luolamiehen (tai -naisen) metabolia, ja kroppa alkaa kerätä vararavintoa heti toisen viivan ilmestyttyä tikkuun. Yhdeksän kuukauden massakaudella on totta kai tarkoituksensa; ehkä juuri sen ansiosta olen pystynyt täysimetyksellä tuplaamaan kummankin pojan syntymäpainot neljässä kuukaudessa, ja siinä samassa on se ylimääräinenkin yleensä sulanut. Valitan siis ihan turhasta, koska kyse on väliaikaisesta muodonmuutoksesta ja ensi kesänä olen varmaan taas rantakunnossa, siinä sanan ei-hyljemäisessä merkityksessä.

Valitan kuitenkin. Omissa mielikuvissa olen aina sellainen siro odottaja jolla on vain esteettinen pikku kumpu edessään - sinänsä vähän lapsellista kun en ole muutenkaan ruumiinrakenteeltani mikään ballerina, harvemmin sellaiseksi muuttuu raskausaikanakaan. Totuus on kuitenkin toisenlainen; suurin osa äitiyshousuista on mennyt myyntiin jo kuukausi sitten kun eivät enää nousseet polvia pidemmälle ja otan helteet kiitollisena vastaan maximekoissa (jotka muisuttavat pyykkinarulla ihan puolijoukkutelttoja!). Toivon, ettei kukaan nyt vedä hernettä nenään siitä että vuodatin 10 minuutin ajan omia vartaloangstejani tänne - muistan tämän muumimaisen olomuodon vain kokovartalopeilin ohittaessani ja oikeasti tykkään olla paksuna niin paljon, että voisin hyvin kääntyä johonkin ehkäisyä vastustavaan uskoon. Puhumattakaan siitä, miten paljon tykkään jo valmiiksi tästä vauvasta, sen takia otan vaikka sata kiloa ekstraa.

16 kommenttia:

  1. Kenenkään ei ole kyllä syytä nostattaa verenpaineita siitä jos pohdit raskaudenajan painoa ja sen nousemista. Se on nimittäin sun sekä vauvan terveyden kannalta ihan aiheellinen juttu miettiä sekä myös ihan aiheellinen huoli. Minä sensijaan nyt otan riskin ja nostatan ihmisten verenpaineita toteamalla että tuohon raskaudenajan painonnousuun suhtaudutaan aivan liian keppoisasti. Ihan liikaa törmää siihen "ihanaa, nyt saa syödä mitä haluaa ja miten paljon haluaa"-ajatteluun koska ihan oikeasti se runsas painonnousu raskausaikana on terveysriski. Kuten mikä tahansa runsas painonnousu, mutta raskaana ollessa se on äidin lisäksi tosiaan riski myös sille vauvalle. Toki toisilla se paino odotusaikana nousee sen kymmeniä kiloja vaikka kuinka olisi tarkkana syömisten kanssa. Raskaushormonit sotkee myös esim. kilpirauhasen toimintaa joka voi vaikuttaa niin että se paino vaan nousee ja nousee vaikka kuinka olet tarkka. Se on kuitenkin eri asia kuin se että syö ne kilot. Ja musta tuntuu että monesti he, jotka nimenomaan ovat syöneet ne kilot itseensä, eivät kestä yhtään sitä että kukaan pohtii sitä raskaudenajan painonnousua.
    Tämän ei ole missään nimessä tarkoitus olla mikään paasaus vaan nimenomaan haluan sanoa että ihan aiheellisesti sä musta pohdit koska toi on tärkeä asia. Mutta musta kuulostaa että sun tukkijalat on enempi nesteen kertymistä kuin sitä että olisit syönyt itseesi ne kilomäärät.
    Tärkeintä on toki että odottajalla on hyvä olla ja raskausaikana on suotavaa hemmotella itseään. Mutta siihen on olemassa muitakin vaihtoehtoja kuin se syöminen :) Tästä riittäisi juttua vaikka kuinka paljon vielä mutta taapero hieroo näköjään kosteusvoidetta hiuksiinsa eli mun tarvii varmaan mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kiloahdistus tosin liittyy rehellisesti sanoen enemmän omaan ulkonäköön kuin niihin kiloihin per se - tällä hetkellä syön terveellisesti (ja okei, herkuttelen myös, mutten ihan kahden edestä) ja urheilen niin paljon että tiedän ettei päivittäiset kalorimäärät ole mitään tähtitieteellisiä, ja painonnousu on ollut nyt oikeastaan aika maltillista (lähtöpaino vaan isompi kuin edellisissä raskauksissa). Tuntuu tyhmältä stressata turhaimisia asioita kun oleellista tosiaan on vauvan ja äidin hyvinvointi, ja just toi sun pointti.
      Toivottavasti tuli kiiltävä tukka taaperolle :D.

      Poista
  2. Mun täytyy kyllä sen verran lohduttaa, että voi siinä niinkin käydä, että se loppuajan painonnousu on aika lailla vain sen kilon luokkaa. Neuvolakortista vahtasin, että mun paino oli noussut neuvolasta 31+2 viimeiseen kontrolliin ennen synnytystä 38+4 vain 0,9kg. Siinä välissä se kyllä oli kilon-pari korkeammallakin, mut palasi sitten takaisin tuohon. Oli se kyllä ihan "kunnioitettava" paino, ei sillä :D

    (Ja joo, kyllä se ketutti, että itse radi-uhkassa ja sittemmin diagnoosin kanssa ihan oikeasti yritin syödä oikein, pidin karkkilakkoa viikolle 18 saakka ja sitten uudestaan viikon 30 jälkeen, enkä siis siinä välissäkään kiskonut herkkuja kaksin käsin, ja silti muistutin valasta enkä ollut ollenkaan sellainen siro odottaja kuin se suklaata rohmunnut kaveri.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa, eli se on mahdollista. Näillä viikoilla pitäisi kai tulla 25% raskausajan painonnoususta (siis 30-40) mutta toivon toki ettei tässä nyt päädyttäisi sellaisiin lukemiin kuitenkaan - reilu 10 kiloa riittää jo mulle (ja sanon tämän syödessäni päivän kolmatta jäätelöä…).
      Mä kyllä tiedän että ei musta mitään "sinusta ei takaapäin huomaisi että olet raskaana"-odottajaa tulis mitenkään, musta kyllä ihan joka kulmassa loistaa tämä kasvanut olemus...

      Poista
  3. Kyllä saa ihminen olla pinnallinenkin, jos siltä tuntuu. Niin kerta. Ja kyllä mua myös vaivasi paksuillessa se, että olin, no, paksu - olisin itsekin halunnut olla sellainen eteerinen keijukainen söpöllä vatsakummulla.

    Mutta sä oot takuulla silti ihana.

    Ja siihen, miksi painonnoususta paksuillessa on hyötyä, on saatu uutta tietoa: sikiön kroppa ilmeisesti virittäytyy äidin painonnousun mukaan tiettyyn ympäristöön. Jos mutsilla ei yhtään nouse paino, sikiö kuvittelee syntyvänsä nälänhädän keskelle ja geenit aktivoituvat ilmeisesti todennäköisemmin siten, että mistään sisäänotetusta energian hippusesta ei luovuta. IKINÄ. Mikä sit saattaa vaikuttaa lapsen painoon aikuisiällä.

    Näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Tämä oli mielenkiintoinen juttu! Pitääpä kuukletella lisää tästä.

      Ja hätäinen johtopäätös: Mä oon vähän pläski, koska mun mutsi painoi 50 kiloa synnytettyään mut. Sen syy. Hiton tikku. :D

      Poista
    2. Kannattaa myös hakea kirjastosta Matt Ridleyn Geenit, kokemus ja ihmisenä oleminen, joka on mainio populaaritieteellinen teos siitä, miten geenit ja ympäristö yhdessä vaikuttavat ihmisen kehitykseen! Suosittelen suurella lämmöllä!

      Poista
    3. (Olen muuten vetänyt saman hätäisen johtopäätöksen omasta ruumiinpainostani :D)

      Poista
    4. Kiitos vinkistä!
      (Ikäviä nuo äidit. Onneksi mä lihoin reeeeeeilusti, joten lapsella ei ainakaan oo sitä korttia mua vastaan aikuisena ;) )

      Poista
    5. He hee :D
      Mä tässä siis haudon sellaisella ultratonistin ruumiinrakenteella varustettua vauvaa, koska ainakin mun ruokavalion perusteella tyyppi tietää syntyvänsä länsimaalaisen yltäkylläisyyden keskelle.
      Kiitos lohdusta, naiset.

      Poista
  4. Pinnallisuus on ok, koska tottakai raskausaikanakin miettii omaa ulkonäköään. Tosin usein se äidin ulkonäkö jää sinne mahan varjoon, eli sitä ei edes kukaan huomaa muuta kuin sen sun pallon ;)
    Ja jos nää jotkut kuvat mitä oot postaillut on edes yhtään lähiaikoina niin en kyllä nää mitään raskausnorsua vaan todella kivan raskausmahan! Huh, sun ois pitänyt nähdä minut 2003 :D kesä-heinäkuu oli ennätyslämmin (+30 ja reippaasti ylikin!) joka päivä ja mun nilkat!! Mulla on kuvia ja yleensä ihmiset nähdessään ne sanoo vaan Hyi! Ihan oikeasti! Ne oli nimittäin t o s i pahannäköiset! Kilojakin ekassa raskaudessa tuli, vaikka yritin kovasti katsoa mitä syön niin muistaakseni (pitäis luntata enkä jaksa) n.20-22kg :/ Toinen raskaus olikin ihan eri laatuinen, eli kiloja tuli +9kg, ei turvotusta missään vaiheessa jne, sitä olin niin hehkeänä että! Kumpikin raskaus oli siltikin minusta aivan ihana :)! Eli minä olisin myös valmis liittymään raskautuvien heimoon/uskoon jos vaan terveys muuten antaisi periksi :)

    Koitat vaan nauttia loppuraskaudesta! Ja syö paljon vesimeloonia :) (siis oikeasti)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo edellisissä raskauksissa turvonnut juuri ollenkaan (ja 2010 helteet alkoi samana päivänä kun O syntyi), ja nyt vähän pelkään millainen elefanttinainen olen juhannukseen mennessä… Ekassa tuli 16 kg ja tokassa vähän päälle 18 kg, nyt on itse asiassa tullut reippaasti vähemmän mutta lähtöpaino oli korkeampi. Missähän ne vanhat neuvolakortit on…
      Hehkeydestä tässä haaveillaan, mutta naama kukkii ja olo on tukala - mutta kunhan vähän rusketun ja pääsen äitiyslomalle rentoutumaan, sitten olen ihan Gisele Bündchen!
      Ja kiitos - kyllä mä tästä 95% nautin.

      Poista
  5. Oma blogi, omat jutut, älä turhaan pyytele anteeksi!
    Tottakai sitä pohtii painoa, ei ne aivot mihinkään ole sulaneet, you know!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oikeastaan tää painoneuroosi on merkki sulaneista aivoista :D. Ja tiedän, että painokitinä aiheuttaa joissain myös sellaista "vittuako valitat kun saat olla raskaana"-reaktiota, ja ärsyynnyn joskus itsekin jos ihmiset valittaa pikkujutuista raskaudessa - oleellistahan on se terve lapsi jne. Mutta oma blogi, näinhän se on.

      Poista
  6. Musta tätä oli vaan tosi kiva lukea, et rutise vaan. Mulla nousi molemmissa raskauksissa paino sen lähes 20kg, alussa se vaan syöksyi ylöspäin se lukema, lopussa ei välttämättä noussut lainkaan. Olin kyllä tosi iso ja turvonnut eikä se aina ollut mitään ihanaa ja eteeristä vaikka välillä niin kuvittelinkin (silloin ne valokuvat puhuivatkin sitten karua kieltään). Ja se ahdisti, vaikka olinkin kiitollinen. Tottakai sitä olisi vaikka muodoton sen lapsen takia (eiku hei, mähän olinkin).

    Näin jälkikäteen olen jotenkin satavarma että kuulun johonkin tyyppiin joka vaan turpoaa ja turpoaa raskauksien aikana. Ei minusta saisi mitään söpömahaista keijua vaan raskaudun poskia ja sormia myöten. Silti ne valokuvat on nykyään jotenkin tosi suloisia :) Ihana onnellinen valas, haha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva lukea rutinaa!? En kestä tätä positiivisuutta! :D
      Eteerinen ja ihana, joo, ei täällä - onneksi kesällä voi käyttää noita mekkoja ja hillua sandaaleissa ja lapsia ei tarvii pukee niin että itsellä puskee hiki päälle…
      Ja totta sekin, että sitä mahaa tulee jollain kierolla tavalla ikävä, ja sitä fiilistä että siellä kasvaa joku uusi tyyppi perheeseen ja mitäs siitä jos oon vähän muovailuvahamöykky sen takia, olen silti omalla tavallani eteerinen! Silleen… mömmömäisesti.

      Poista

i Digame !