29.6.2014

SATEISEN SUNNUNTAIN VAIHTOEHTOINEN OHJELMA

Olimme varanneet hyvissä ajoin liput kesäteatteriin.
Tämä olisi minun ja 4-vuotiaan laatuaikaa, lasta oli psyykattu jo kuukauden verran että pääsee katsomaan korkeakulttuuria, kaverikin olisi tulossa mukaan.
Ei annettu aamulla tuulen tai sateen pelottaa, vaan puettiin kolme kerrosta vaatteita (enemmän kuin joskus maaliskuussa), mitäs me masokistit, mennään "kesä"teatteriin.
Sitten huomio kiinnittyy pikkuveljeen, jonka oli tarkoitus jäädä kotiin nukkumaan päiväunia isänsä kanssa.
Vähän on hassunnäköinen pää. Toinen puoli kallosta kokonaan turvonnut.
"Ei se nyt ihan normaalilta näytä", molemmat vanhemmat totesivat, epäluuloisina.
Milloin se oli nyt kaatunut/pudonnut/heittänyt takaperin voltin ja laskeutunut ohimolleen? Tai milloin ei olisi, mutta yleensä ei kuitenkaan pää turvonnut toispuoleisesti.
(Väittäisin, että isänsä vahtivuorolla, kun minä nukuin tunnin verran herättyäni ensin aamuvirkkujen kanssa).
Yleensä me ei olla ensimmäisestä mustelmasta viemässä lasta päivystykseen, koska etenkin 2-vuotias on todella tapaturma-altis, suorastaan itsetuhoinen persoona.
Tällä kertaa kuitenkin tyypin ulkoinen olemus suorastaan huusi KALLOVAMMA, joten mies sai valita: Kesäteatteri lumoavassa säässä, vai jonottelua Lastenklinikalla.
Isä valitsi kesäteatterin.
Minä syötin hyvin normaalisti käyttäytyvän 2-vuotiaan, joka ei oksentanut, pyörtyillyt tai osoittanut muitakaan merkkejä lähestyvästä kuolemasta.
Mies lähti toppatakissa esikoisen kanssa kesäteatteriin.
Me matkustimme rattailla räntäsateessa Lastenklinikalle. Koska joku Audi-kuski oli ilmeisesti aamulla löytänyt muropaketistaan ajokortin, saatiin melkein lisää vammoja esiteltäväksi - terveisiä vaan että ensi kerralla kun ajat punaisia päin niin voi heilua muukin kuin meikäläisen keskisormi.
Perillä Lastenklinikalla meidät otettiin vakavasti.
"Ei se nyt ihan normaalilta näytä", totesivat sairaanhoitajat.
Kesän aikana rannekkeisiin tottunut kuopus tarjosi innoissaan kätensä saadessaan sairaalarannekkeen.
Sitten piti mitata verenpaine. Lapsi huusi kuin olisimme sahanneet raajoja irti. Itki ja huusi, ja verenpaine oli sen mukainen.
Odotustilassa oli yksi lapsi jolla oli jalka murtunut, toisella oli naama auki, yhdellä ruokamyrkytys. Vain yksi huutoitki. Minun lapseni, jolta oli juuri mitattu verenpaine.
Onneksi mukana oli tabletti. Lapsi sai katsoa Youtubesta pääsiäismuna-videoita, ja rauhoittui.


Mieheltä tuli viesti. Kesäteatteri oli peruttu tuulen takia.
Olivat saaneet lohdutukseksi jäätelön ja kahvin. 4-vuotias ei ollut pettynyt, koska sai jäätelön sekä riehua kaverin kanssa. Lähtivät kaupan kautta kotiin, me odoteltiin lääkäriä.
Lääkärissä kuopus oli yhteistyökykyinen.
Avasi suun (mutta ei osaa työntää kieltään ulos - voi häpeä, miten me ei olla tätä opetettu sille?!), antoi tutkia korvat ja silmät. Juoksi niin näyttävästi karkuun (ja koska minä en juokse yhtä nopeasti, lapsi ehti juosta muutaman osaston läpi) ettei kävelykykyä epäilty.
Todennäköisesti sylkirauhaseen oli kerääntynyt verta. Voi olla että on iskenyt päänsä. Voi olla, että itikka on pistänyt. Ei kuitenkaan lääkärin mielestä ollut juuri nyt kuolemassa, joten saimme lähteä kotiin.
Hieman epäilin päivystävän lastenlääkärin ammattitaitoa, sillä lääkäri ei uskonut että aion synnyttää ensi kuussa. Tiedän, että musta hoikentaa, mutta kyllä mä aikamoiselta muumilta näytän.
Lähdettiin sitten kotiin, ohjeena herättää kerran yön aikana, syötiin suklaapatukka puoliksi ja lapsi nukahti.
Loppu hyvin, kaikki hyvin.


PS. Vaikka ei pitäisi niin valitan silti jonkun kanssavanhemman välinpitämättömyydestä. Koska maailmaan kyllä mahtuu melua, mutta silti en anna omien lasten huutaa bussissa. Varsinkaan, jos viereisissä vaunuissa joku nukkuu. Että terveisiä vaan sille muuten varsin valloittavalle taaperolle, olet oikein suloinen, mutta jos olisit hiljempaa kun olen juuri saanut yhden väsyneen vinopään nukahtamaan. 

28.6.2014

YLPEYS (EI ENNAKKOLUULOJA)

Aurinko paistaa Pride-kulkueelle. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin pukenut pojat sateenkaaren väreihin ja lähtenyt itsekin marssimaan, ensimmäisen kerran varmaan kymmeneen vuoteen (edellinen taisi olla joku ydinvoiman vastainen mielenosoitus?). Mies kuitenkin pakkasi pojat mukaansa mökille ja mä jäin yhden koiran ja ei-niin-salaisen matkustajan kanssa nauttimaan hiljaisesta kodista - hävettää ja harmittaa, mukavuudenhalu voitti ihmisoikeudet. Olen kuitenkin hengessä mukana.

Tällä viikolla nimittäin ensimmäistä kertaa koko asia vitutti. Olen ollut passiivinen tässä "homojen oikeuksien puolustamisessa", kun koko konsepti tuntuu niin absurdilta; totta kai "niillä" on samat oikeudet kuin "meillä". Tiedän, ei ole. Edes 2010-luvulla. Pidin itsestäänselvänä, että tasavertainen avioliittolaki menee heittämällä läpi eikä kukaan Anne Holmlund tai Arto Pirttilahti voi määritellä, millainen rakkaus on avioliiton arvoista. Olen ollut niin varma tästä tasa-arvon voittokulusta, etten edes muista olenko allekirjoittanut ko. kansalaisaloitetta. Nyt tietty on myöhäistä itkeä maahan kaatunutta maitoa, ja voin vain toivoa, että eduskunta äänestäisi syksyllä "oikein".

Mun elämässäni on aina ollut HLBT-ihmisiä, siinä missä elämääni on aina kuulunut savolaisia, insinöörejä, tenniksen harrastajia ja lukihäiriöisiä. Asiasta ei ole tehty milloinkaan mitään numeroa, niin kuin nyt ei ole heteroidenkaan kohdalla tapana erikseen näitä seksijuttuja mainostaa (tyttöjen illat on asia erikseen). Olen aina pitänyt sellaista "minulla ei ole mitään homoja vastaan, mutta" tai "ystäväpiirissäni on monta homoa, mutta…" argumentteja jotenkin yhtä tyhminä kuin pitäisi erikseen kertoa, että mulla ei ole mitään saamelaisia vastaan, tai mitään muitakaan "ihmisryhmiä". On ollut tietenkin ihanaa kasvaa Kehä I:n sisäpuolella arvoliberaalissa, värikkäässä yhteisössä jossa aina välillä sokaistuu sille faktalle, että kaikki eivät ole maailmaa, puita ja muita ihmisiä halailevia vihervassareita vaan oikeasti on ihmisiä, joita pelkkä ajatuskin toisten seksielämästä ja sen väärästä toteutustavasta saattaa häiritä (pidetään ne pedofiilit, eläimiinsekaantujat ja muut laittomuudet nyt keskustelun ulkopuolella kokonaan).

Me mentiin pari viikkoa sitten naimisiin, ja se oli oikein mukava juttu - oltaisiin saatu vaihtaa sukunimi heti ja ihan ilmaiseksi, adoptoida oltaisiin voitu jo aiemmin. Meidän avioliitto oli monelle yllätys, koska se edustaa vähän sellaista vanhanaikaista, jopa turhaa instituutiota, eikä olla prinsessahäiden perään, mutta tulipa nyt tehtyä. Jälkiviisaana ärsyttää. Olisi pitänyt odottaa että tämä mahdollisuus, edes siihen kolmen minuutin maistraattikaavaan, olisi valittavana kaikille täysi-ikäisille, täysipäisille rakastuneille pariskunnille, sukupuolesta välittämättä. Alan arvostaa omaa avioliittoanikin enemmän heti kun se sukupuolineutraali avioliittolaki lyödään läpi, sillä tasavertainen oikeus avioliittoon ei ole yhdeltäkään heteroparilta pois. Piste.

27.6.2014

TUHANNEN TURKUNEN, VOL I.

Olen saattanut joskus aiemminkin tunnustaa rakkauteni, mutta sanon sen nyt vielä kerran: rrrrakastan Turkua. Tähän liittyy mystiikkaa ja uutuudenviehätystä, sillä olen päässyt aika harvoin käymään tuolla entisessä pääkaupungissa. Niinpä vaatimalla vaadin, että tämän kesän todennäköisesti ainoaksi jäävä perhematka suunnataan vaihteeksi länteen eikä vanhaan kotikaupunkiini Tampereelle.


Matkat optimoitiin VR:n Veturi-etuohjelman kautta niin, että meno-paluun hinta varsin miellyttävällä Intercity-junalla oli koko perheeltä yhteensä 36 euroa. Ei paha. Hotelliksi valikoitui S-etukorttilaisena perinteisen Hamburger Börs-hotellin serkku City Börs, jossa siis ollaan itse päähotellista tien toisella puolella samassa rakennuksessa Sokoksen kanssa (ruotsinlaivatunnelmaa!). Hamburger Börsin palvelut, kuten saunat ja aamupalat, ovat käytettävissä - kunhan jaksaa kävellä tien yli. Vähän omenahotellimaista, mutta ei haitannut meitä.


108 euron hintaiseksi huone oli erittäin jees. Karu pelkistetyn skandinaavinen, joka oli sopivan tilava niin että Pampulan pinnasänky sekä Ompun lisävuode mahtuivat mukavasti. Tyhjä jääkaappi sekä mikro heti oven ulkopuolella, kätevää! Mutta sitten se valitus; olin jo ennen varaamista varmistanut, ettei hotelliin kuuluisi pahasti meteli viereiseltä kauppatorilta tai alakerran ravintoloista. Ei kuulemma, lupailivat lapsiystävällisyyttä ja hiljaisia yöntunteja. Kuitenkin valvoin vielä yhdeltä kuuntelemassa jotain jäätävää ambient-teknojumputusta (oli muuten huonot tyynytkin). Argh. Sen lisäksi lisähaastetta tarjosi karkaileva kaksivuotias: Huoneen ovea ei saanut taka- eikä turvalukkoon, joten Pampula pääsi estottomasti juoksentelemaan käytävään. Muuten kaikin puolin jees, ja tuosta metelistä laitoin reklamaation hotelliin. Vastausta odotellessa.


Jos yksi asia on, mitä Turusta haluaisin Helsinkiin on ravintolat ja kahvilat. Okei, me ei tietenkään kovin hyvin päästy niitä testailemaan mutta valikoima näytti monipuoliselta ja houkuttelevalta. Joen rannassa oli useampi paikka, jonka terassille voisin kuvitella itseni lounastamaan (ilman lapsia, kiitos). Ensimmäisenä iltana päätettiin Muumimaailman jälkeen hakea suosiolla pizzaa hotelliin, ja Mamma sekä muutama muu natiivi suosittelivat Pizzariumia kauppatorin toiselta puolelta - sijainti ankeassa kauppakeskuksessa, mutta autenttinen italialainen pizzapalabaari ja mitkä pizzat!





















Lapset saivat tyytyä purkkiruokaan kun aikuiset herkuttelivat ihanilla pizzoillaan - kiitos vielä vinkistä kaikille jotka tätä suosittelivat! Vaati suunnattoman määrän itsehillintää (sekä hirveän kiireen) etten hakenut kotimatkalle paria eväspalaa Hansakorttelista.

Toisilla oli vähän ankeampi ateria.
Seuraavana päivänä treffattu Täti-ihminen antoi kyllä monta maukasta vinkkiä Turun ravintolatarjonnasta, mutta hieman nolosti päädyttin lopulta kahden kierroksilla käyvän kakaran kanssa niinkin tasokkaaseen paikkaan kuin Rossoon. Se vähän hävetti, etenkin kun kaupungista riippumatta ketjun kokeilta puuttuu ammattiylpeys, ja sitä kompensoidaan mustapippurilla. Samalla rahalla olisi voitu testata vaikka monen suosittelema Panini. Reissussa syötiin myös paljon jäätelöä, ja eväitä (note to self: K-Supermarketeissa on hämmentävä kyky ylläpitää surkeaa valikoimaa neliöihinsä nähden, myös Turussa).


Koska en osaa tiivistää vaan olen toivoton jaarittelija, tulen raportoimaan matkan muista osa-alueista myöhemmin - nyt nauttimaan jalkapallovapaasta illasta! Halleluja!


26.6.2014

MUUMIMAAILMA



En ole mikään Muumi-fani. Eivätkä ole lapsetkaan, joiden mielestä Muumit ovat arkiaamujen lastenohjelmatarjonnan tylsin osuus. On meillä pari Muumi-mukia, joista yksi on kuulemma keräilyharvinaisuus 90-luvulta (tosin Wenzel Hagelstamin veroinen ystävä arvioi hinnaksi n. 500 euroa, vaikka Huuto.net-todellisuus näyttäisi noin 50 eurolta…). Mutta jos johonkin kesäkohteeseen on mentävä ryöstettäväksi, niin menen mielelläni Muumimaailmaan.

Ulapalla seilaa laiva seikkailusaari Väskille, onko jollain kokemuksia siitä? 


Viime kesänä Muumimaailma oli menestys 3-vuotiaalle, joka estottomasti halaili muumihahmoja ja fiilisteli Naantalia - toimi myös tänä vuonna, paitsi että tällä kertaa vuoden vanhempi esikoinen pelkäsi Mörköä ja Hattivatteja ja suhtautui muutenkin koko touhuun vähän skeptisemmin. Pikkuveli, 2 v 4 kk, ei myöskään lämmennyt hahmoille mutta jaksoi kyllä touhottaa päiväunettomuudesta huolimatta - kunnes kiellot ja käskyt alkoivat kypsyttää ja puri mua naamaan (siinä vaiheessa lähdettiin pois).



Parasta Muumimaailmassa on mun mielestä toiminnallisuus. Paikan viehätys perustuu luonnon keskelle rakennettuun muumimiljööseen, jossa on tilaa juosta - niin lapsen kuin mielikuvituksen. Ei pelkkää paikallaan istumista vaan tekemistä ja touhuamista, mitä meidän energiapakkaukset tarvitsevat viihtyäkseen. Nämä 2- ja 4-vuotiaat eivät vielä ole Teatteri Emman esitysten tai ohjattujen leikkien kohderyhmää vaan tykkäävät enemmän läträtä vedellä (mihin saarella on useita mahdollisuuksia, huraa!), tutkia ja juosta päättömästi ympäriinsä, mutta luultavasti vähän kypsempikin Muumien ystävä löytää tuolta ihailtavaa ja ihmeteltävää.



Nuristavaa löytyy tietenkin hinnasta, kun sisäänpääsy tällaiselta nelihenkiseltä perheeltä maksaa yli 100 euroa, ja porttien sisäpuolella ei pääse yhtään halvemmalla (pizzaslice 5,70 e, jäätelö 3,50 e ja sitä rataa). Omia eväitä on toisaalta helppo kuljettaa mukana, mutta sitten on se muumikrääsä, narunvedot ja muut, mihin varsinkin 4-vuotias osasi kinuta. Ei näitä reissuja montaa ole varaa tehdä kesässä - meilläkin tähän yhdistettiin Turun matka. Bussikyyti Turusta Naantaliin oli paikallisella kulkuvälineellä 5,70 euroa, rattaiden kanssa ei pääse ilmaiseksi. Joku tässä kuitenkin viehättää niin paljon, että mennään varmasti myös ensi kesänä, koska huolimatta akuutista köyhtymisestä niin tuntuu että rahoilleen saa vastinetta, vaikka sitten Muumipapan halauksen muodossa.


Isoveljen tukemana (tai painostamana) Pampula alistuu Nipsun silitettäväksi.
Tänä vuonna meille sattui huono sää (tosin ei satanut, nähtiin jopa aurinko pari kertaa). Jaksettiin Muumimaailmassa 3,5 tuntia, mutta kauniina päivänä saarella sijaitseva, viime kesänä kivaksi todettu uimaranta olisi tarjonnut hyvän taukohetken - tällä kertaa koko visiitti meni juoksemiseen, jälleen kerran harmitti ettei ollut sykemittaria matkassa. Kummallakaan käynnillä paikka ei ole ollut mitenkään tukossa vaan väkeä on ollut sopivasti - tarvittaessa leikkiseuraa, ei kuitenkaan ruuhkaa tai liikaa jonoja. Tässä muutama fiilistelykuva viime kesältä, jolloin oikeasti näyttikin kesäkuulta:






Kaiken kaikkiaan ihan mun lempipaikkoja, vaikka Linnanmäki on lähellä (ja halvempi metrinmittaisille) ja Särkänniemen Koiramäki on hahmojen puolesta lähempänä sydäntä. Muumihumppa soi kyllä päässä varmaan koko loppukesän, mutta mitäs siitä!



22.6.2014

ORIENTOITUMISVAIKEUKSIA

Olo on aika levoton, eikä vain jaloista. Keskittymiskyky on ihan kateissa ja vaikka en voi laittaa pelkästään raskauden piikkiin, niin melkoisessa alennustilassa tämä ajattelukyky, lähimuisti ja motivaatio mihinkään ihan hukassa. Argh.
Mitään ei oikein saa aikaiseksi, aloitettua ehkä mutta ei sitten hoidettua loppuun. Olen ihan hyödytön. Viikonlopun Hesari on liian vaativaa luettavaa, onneksi tajusin unohtaa sen ikuisesti suorittamista odottavan virkamiesruotsin kurssin tältä(kin) kesältä.
Muutamat fiksut bloggaajat (täällä ja täällä ainakin) ovat kirjoittaneet kännyköistä ja netin aikasyöppöydestä ja allekirjoitan sen kaiken, tuntuu ettei käteen kiinni kasvanut Samsung ainakaan paranna suorituskykyä, vauvaparkakin on ihan säteilytetty. Tuntuu, että jos en ole sosiaalisessa mediassa about koko ajan niin olen sitten sosiaalisesti olematon, ja huomaan vilkuilevani puhelinta (ehkä vähän hipelöivänikin) tilanteissa, joissa pitäisi olla sosiaalinen niin kuin ihan oikeasti, oikean ihmisen kanssa, läsnä myös henkisesti. Kaipaan enemmän ystävien näkemistä, mutta silloinkin on vaikea keskittyä siihen hetkeen eikä miettiä, että meneekö nyt joku ainutlaatuinen väittely Facebookissa ihan ohi… Ehkä aloitan nyt tämän mielenrauhan tavoittelun jollain kännykkä-lakolla (koska koneelle en oikeastaan ehdi kuin iltaisin, joten ongelma on se hemmetin kännykkä).
Töissäkin juhannuksena vaan sähelsin ja säädin, ovat varmaan aika tyytyväisiä siellä että pääsevät musta pariksi kuukaudeksi eroon ihan kunnolla enkä pyöri siellä katkenneiden ajatusten kanssa eksyneenä.
Voisiko tämä olla vaikka oire, joka enteilee synnytystä tuohon esimerkiksi neljän viikon päähän? Jos nyt en saa tehtyä niitä vauvavalmisteluita, luettua kirjoja, tehtyä budjettia syksyksi ja kaikkea muuta to do-listalta löytyvää niin ehkä joku online-mindfulness-kurssi tulisi tarpeeseen.
Nyt pakkaamaan, Turku kutsuu.

21.6.2014

"HÄÄT"





Perjantain pikavihkimisen jälkeen vietettiin rauhallinen koti-ilta, mutta lauantaina kun lähimmät sukulaiset oli kahvitettu, lähtivät juniorit mummolaan yökylään ja talo alkoi täyttyä aikuisista ystävistä - ekat oikeat kotibileet tässä kodissa!


Catering-apuna oli mun uskollinen äitini, ja tarjoilujen puolesta satsattiin enemmän määrään kuin eksotiikkaan tai haastavuuteen; laadusta toivottavasti ei tullut tingittyä. Salaatteja (feta-vesimeloni, pestoperunasalaatti ja tavan mozzarellasalaatti), parmesaanilihapullia, fetapinaattipiirakkaa, patonkia.



Mä tein maailman parasta porkkanakakkua (oli niin rumaa etten viitsinyt kuvata), sitruunakeksejä ja Käytännön Käly teki marenkeja.


Vieraat yritettiin juottaa hyväntuuliseen humalaan ja taidettiin siinä onnistua skumppasangrialla, viinillä ja gin toniceilla.


Oli hyvät bileet, vaikka itse sanonkin. Mulla kesti toipuminen kaksi päivää, vaikka olinkin ainoa joka ei lähtenyt jatkoille ja joka sylki sangriamukiin. Seuraavat juhlat lienee vauva-A:n nimenantobileet, mutta jos voisi aina kerran viidessä vuodessa kutsua täysi-ikäiset ystävät kilistelemään maljoja. Ehkä me uudistetaan nämä kahden sekunnin valat sitten viiden vuoden kuluttua…



Blast from the past: RESEPTEJÄ

Mä en todellakaan ole mikään naispuolinen Jamie Oliver tai muutenkaan järin lahjakas keittiössä, mutta ehkä juuri siksi mun kannattaa jakaa muutama ruokaohje joilla tällainen tumpelokin onnistuu (ainakin omasta mielestään).

Fetapinaattipiirakka sekä maailman paras porkkanakakku.


No itse asiassa se fetapinaattipiirakan ohje on täältä.
Mä laitan siihen vaan tuplamäärän (2 pussia) pinaattia, koska kun hemoglobiini on jotain 102 niin pakko tunkea jotain terveellistä joka ruokaan. 
Tää on hyvää, helppoa ja nopeaa. Ja halpaakin.

Ja sitten se maailman paras porkkanakakku (tää on oma mielipide, mutta kehtaisin väittää että silti olen oikeassa).

Tällä voi- ja sokerimäärällä ei voi epäonnistua!

MAAILMAN PARAS PORKKANAKAKKU:

9 dl porkkanaraastetta (n. 8-9 porkkanaa - tää on se työläin vaihe, kannattaa varata lasi valkkaria raastamisjuomaksi!)

6 dl sokeria
6 kananmunaa
6 dl vehnäjauhoja
3 tl kanelia
3 tl leivinjauhetta
3 tl soodaa
3 tl vaniljasokeria

3 dl sulaa voita

Kuorrutus:
300 g sulatejuustoa (Philadelphia)
300 g tomusokeria
3 tl vaniljasokeria
150 g pehmeää voita
+ sitruunamehua vähän

Uunissa n. 40 min, 200 asteessa.

Mä laitan tähän silleen oikein kädestä pitäen oman työjärjestyksen, missä olen kakkua tehnyt:
1. Sulata voi että se ehtii jäähtyä
2. Raasta porkkanat
3. Yhdistä kuivat aineet valmiiksi
4. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Ja vatkaa kunnolla, se on kakun kuohkeuden salaisuus!
5. Lisää kuivat aineet joukkoon
6. Lisää porkkanaraaste ja voisula

Kohtien 5. ja 6. jälkeen voi vähän maistella taikinaa. Parasta tässä nimittäin on, että vaikka sitä taikinaa söisi vähän enemmänkin tekoprosessin aikana niin se ei lopu kesken!
Tästä tulee siis uunipellillinen tätä herkkua.
On aika heviä kamaa, mutta me ollaan treenattu nyt niin paljon että pystytään parissa päivässä Käytännön miehen kanssa tuhoamaan koko satsi jos tarve vaatii. 

Tässä vaiheessa se ei näytä kauheen herkulliselta.

Kakun kannattaa antaa jäähtyä vaikka yön yli ennen kuin tekee ja lisää kuorrutuksen. 

Esteetikot voi lisätä vaikka nonparelleja tähän päälle.
Ihan törkeän hyvää.
Ja terveellistä, onhan siinä melkein litra porkkanaraastetta!




Julkaistu Periaatteen Naisen puolella 21.8.2012

18.6.2014

TSUIDA DUIDA, OSAATSÄ UIDA?

Yritän vastustaa kiusausta olla kirjoittamatta ironista alustusta Suomen vähälumisesta kesästä, talvirenkaista juhannusreissuun jne., koska olette varmaan huomanneet itsekin että säät eivät ole oikein suosineet rantalomailua vaan on pitänyt keksiä vaihtoehtoisia virikkeitä seiniä pitkin kiipeäville apinoille. Ostimme kesäpassit (25 euroa, kesä-heinäkuu) SnadiStadiin sekä sitten on vakioviihdyke; uimahalli.

Mä yleensä harvoin saan omasta suoriutumisesta mitään superäiti-kicksejä, mutta uimahallivisiitit kun suhdeluku on 2 lasta yhdellä (hitaalla ja kömpelöllä, huom!) aikuisella tuntuvat aina melkoiselta uroteolta - ja yleensä palkitsen itseni ruhtinaallisesti munkilla uimahallin kahviossa kun olen saanut lapset elävinä ylös altaasta, puettua ja terveellisen purkkiruoan pariin. 

Meillä uintikeikat sujuvat pääosin upeasti, koska pojat ovat uimahallireissuista niin onnessaan etteivät muista käyttäytyä huonosti. Asiaa helpottaa se, että kumpikin pysyy pinnalla kunhan laittaa tarpeeksi kellukkeita ja toinen ymmärtää uhkailua, lahjontaa ja kiristystä. Kynnys lähteä yksin tuhoduon kanssa oli aika korkea, mutta nyt tuntuu että uimaretkellä pääsen helpommalla kuin kotona. 

Jaan muutaman käytännön vinkin, jotka ovat toimineet meillä:
- Oli kyse uikkareista tai vaatteista, pue aina itsesi ensimmäisenä (ja vastaavasti riisu viimeisenä). Suihkusta allasosastolle karkaava naku taapero herättää huomattavasti vähemmän pahennusta/huvitusta kuin alaston äiti ja uikkareissa riehuva lapsi.
- Meillä lasten maksimiaika altaassa on yleensä tunti. Sen jälkeen alkavat huulet sinertää ja ote lipsua (ei vain äidillä) ja hukkumisriski kasvaa. Peseytymisprojekti ja saunominen on huomattavasti mukavampaa kun lapsi ei ole hysteerisen yliväsynyt.
- Vaikka suunnitelmissa olisi hyödyntää uimahallikahvion palveluita, kannattaa jo pukukoppiin varata evästä. Rusinat, banaanit ja ehdottomasti juotavaa. Lapsen voi tarvittaessa lukita tyhjään kaappiin syömään siksi aikaa että äiti ehtii pukeutua. Vaippaikäiselle kannattaa varata vaippa myös kotimatkalle, tosin tämänkin oppii yleensä kerrasta (kun ensin maksaa 15 euroa uimavaipasta kun ei muitakaan vaihtoehtoja ole). 

Me käydään pääasiassa Vuosaaressa sekä Mäkelänrinteen uintikeskuksessa. Muutama sana näistä lasten kanssa testatuista halleista:

Yleensä arkisin tosi hiljainen! Kätevästi useampi lastenallas (joista yksi vähän syrjässä, ettei tarvitse hävetä lastensa tai omaa räpiköintiä), ja hyvä valikoima erilaisia uimapatjoja ja leluja. Kahluualtaassa kivoja vesisuihkuja ja naisten suihkuilla kätevä allas, johon voi laittaa lapset talteen peseytymisen ajaksi. Ja jos on vilukissa niin kuin minä eikä halua palella maauimalassa niin Vuosaari on auki koko kesän, huraa!

Poikien suosikki, koska on iso, siellä on paras vesiliukumäki sekä "terapia-altaassa" kuplia, vesisuihkuja ja hierontaa. Yksi iso lastenallas (jonka joutuu usein jakamaan uimakoululaisten kanssa), kahluusyvyinen allas josta löytyy se liukumäkikin sekä terapia-allas. Minäkin pidän, tosin ruuhka-aikoina ryysis ahdistaa ja kuopuksen itsetuhovietti herää henkiin kun se näkee ns. aikuisten puolen…

Vaikka onkin fyysisesti meitä lähinnä, niin täällä tulee käytyä vähiten. Suihku- ja pukutilat usein tosi likaiset, ja jostain syystä täällä viihtyvät Itä-Helsingin pervot. Sinällään hyvät fasiliteetit lapsille (vesiliukumäkiä!), etenkin vähän isommille, mutta ei vaan ole vakuttaanut lapsiystävällisyydellään.

Mun ensimmäinen uintikeikkani Ompun kanssa oli vähän virhearviointina Kallion uimahalliin, jossa käyn aikuisseurassa vesijuoksemassa aina kun ehdin (eli viimeksi vuonna 2012…). Vain yksi lastenallas, ja sekin sen verran syvä ettei taaperoystävällisyydellä voi kehua. Olen kuitenkin varautunut, että kunhan esikoinen saavuttaa uimakouluiän - ehkä jo tänä syksynä - niin voidaan alkaa taas hengailla Hesarilla, joka pienestä koostaan huolimatta on oikein mukava uimahalli. 



PS. Uskalsin laittaa tämän kuvan sukeltavasta lapsesta vastoin omia periaatteitani, koska en itsekään tunnista kumpi vesipedoista siinä on. 

16.6.2014

Blast from the past: SISUSTUSVINKKEJÄ LAPSIPERHEILLE

Mähän olen tunnettu tyylitajustani ja siitä, että meille soitellaan joka viikko sisustuslehdistä voiko tulla tekemään juttua pikku palatsistamme. Joten nyt tarjoan teille, rakkaat lukijat, ihan ilmaiseksi muutaman sisustusvinkin, nimenomaan teille joiden kolosessa asuu myös pikkupentuja. Koska en halua profiloitua sisustusblogiksi ja keskittyä vain jakamaan viisauksia pesänrakentajille, olen vältellyt aiheesta kirjoittamista, mutta jynssättyäni eilen seiniä ja kaapinovia kolmen tunnin ajan inspiroiduin antamaan teille muutaman neuvon. Toivottavasti niistä on teille iloa.

- Suosittelen lämpimästi päällystämään seinät kontaktimuovilla n. 1,5 metrin korkeudelta alas päin. Mikäli haluat yhtenäisemmän ilmeen seinille, jokin mukava valmiiksi oksennuksen ja ruokatahrojen värinen levottomasti kuvioitu retrotapetti 70-luvulta on myös hyvä vaihtoehto.

- Unohda valkoinen sohva. Tai kaikki valkoinen ylipäänsä. Myös kalusteissa kannattaa suosia kuvioita ja maanläheisiä värejä, joista ketsuppi, kakka ja kura eivät heti hyppää silmille. Lapsiperheessä sohvan tärkein ominaisuus on se, että toinen vanhemmista pystyy sillä nukkumaan tarvittaessa vuoden ympäri ja sohvan kankaat saa irti ja ne kestävät normaalin vesipesun. Futuristisen sisustuksen ystävät voivat huoletta päällystää sohvan muovilla, on sekä käytännöllinen että esteettinen ratkaisu.

- Koriste-esineet, kirjat ja ylipäänsä kaikki irtotavara on hyvä sijoittaa sen maagisen 1,5 metrin yläpuolelle. Jos et vielä ole skandinaavisen minimalismin ystävä, niin yleensä kävelemään oppinut lapsi tekee sinusta sellaisen. Jos et itse kykene luopumaan perintöposliineista ja maljakoista, joilla on olevinaan tunnearvoa, suorittaa 1-vuotias sisustussuunnittelija karsinnan puolestasi.

- Lattiamateriaaliksi suosittelen jotain pehmeää. Mallia voi ottaa edellisen vuosituhannen mielisairaaloista, joiden asukkaiden kanssa koette ehkä muutenkin yhteenkuuluvuutta. Mikäli mitään pehmustettua lattiamateriaalia ei myydä paikallisessa K-Raudassa, on äänieristyksen kannalta suositeltua vuorata lattiat matoilla, ja niiden alta vielä varmuuden vuoksi muovimatolla. Parkettia voi harkita kun perheen nuorimmat ovat kouluiässä.

- Suosittelen lämpimästi yksinkertaistamista myös ovien suhteen. Ikkunoista, ovista ja kaapistoista kannattaa irrottaa kahvat heti kun lapsi alkaa osoittaa itsetuhoisia taipumuksia. Kokemuksen syvällä rintaäänellä suosittelen myös poistamaan vessasta perinteiset lukitusnapit - yksityisyys ja vessarauha on muutenkin mennyttä, mutta on harvinaisen kuumottavaa selittää itsensä vessaan lukinneelle 2-vuotiaalle miten toimia ja miten ainakaan ei kannata alkaa juoda vessanpöntöstä.

- Epäsopiva sisustuselementti lapsiperheessä: Takka, kynttilät, uuni. Lapsiperheeseen sopiva sisustuselementti: Laatikot. Sellaiset, mihin voi tunkea legot, junaradat, pikkuautot, kivet, bratzit ja kaiken muun sellaisen, mikä sattuu aivan helvetisti kun niiden päälle astuu pimeässä.

- Yhdenkin lapsen taloudessa on kerrossänky kätevä. Yläsängyssä voi säilyttää romua, vaatteita tai vaikka jäähylle joutunutta jälkeläistä. Parvi ajaa saman asian. Miinuksena tosin mahdollisesti lisääntyvät käynnit paikallisen terveyskeskuksen päivystyksessä.

- Jonkinlainen säilytystila suklaalle, viinille sekä rauhoittaville. Sellainen, mihin ei perheen alaikäiset pääse käsiksi.

Julkaistu Periaatteen Naisen puolella 3.9.2013. 

15.6.2014

JOO ME MENTIIN NAIMISIIN

Me mentiin perjantaina naimisiin. Se oli aika kivaa. Eihän tässä nyt kauheasti mikään muuttunut, melkein seitsemän vuotta yhdessä, kaksi lasta, kolmas matkalla, pari koiraa ja muuta sellaista, mutta aamulla oli hauskaa herätä vaimona (vielä hauskempaa jos herätys olisi ollut pari tuntia myöhemmin). Lauantaina juhlittiin häitä kotibileiden muodossa.

Morsiuskimppu ja vihkitodistus, jonka olen jo hukannut. Hups.

Hääpäivä oli kaikessa arkisuudessaan oikein ihana. Kotona yritettiin ennen lähtöä ottaa pari virallista edustuskuvaa, lopulta meillä on valokuva jossa mun sylissä on naku taapero joka kakkaa samaan aikaan. Meinattiin myöhästyä omasta vihkimisestä, vaikka taksilla mentiin. Paikan päällä Helsingin maistraatissa, rakkauden satamassa, oli vessassa siniset valot ja odotushuone piti lukita. Vihkikaava oli varsin lyhyt ja ytimekäs kolmen minuutin virallinen varmistus siitä, että avioliiton tarkoitus on perheen perustaminen (check) ja pitää muistaa uskollisuus, luottamus, kunnioitus ja sopu talossa. 

Jee, onnistuin huijaamaan sen mun kanssa naimisiin!

Kun henkikirjoittajakin oli saanut hihiteltyä meidän vihkimisen läpi (jostain syystä kaikki osapuolet kokivat tilanteen enemmän koomisena kuin hartaana) mentiin kahden todistajan - miehen bestis joka sattuu olemaan mun ensirakkauteni, sekä yksi mun läheisimmistä ystävistäni - kanssa Choloon syömään tacot, Stockalle ostamaan aurinkorasvaa ja Starbucksiin kahville. Sitten hain viisi kassillista ruokaa juhlia varten ja kun mies ja Pampula nukkuivat päiväunet katsoin äitini ja Ompun kanssa Lego-elokuvan ja join lasin shampanjaa.

Meillä oli pöytävaraus Boulevard Socialiin mutta ei ikinä päästy sinne asti, vaan lopulta haettiin alakerran Kotipizzasta pizzat ja katsottiin jalkapalloa. Sen jälkeen ässäilin viisi tuntia - niin hikisenä että olisi pitänyt olla sykemittari. Ja jos nyt luulitte että päästiin asiaan niin ehei, voin kertoa että se oli se kaikista ikävin ässä (ja me ei olla niin kauan naimisissa että SE ässä olisi jo inhottavin) mutta nyt ainakin kaakelit ja ovet kiiltää (oikeasti, kaikki seinäpinnat metrin korkeudelta alaspäin pitäisi tapetoida kontaktimuovilla). Itse hääyö oli siinä Espanja-Hollanti-pelin erätauolla.

13 raskauskiloa? Neljä vatsassa, yhdeksän
jaloissa.

Nyt juhlaväki on jatkanut kotibileistä baariin ja mä jäin yksin sipsien kanssa - mikäs tässä, tuoreena rouvana. Iso kiitos kaikille onnitteluista!

13.6.2014

PERJANTAI 13.

Tämä on ajastettu postaus. Sillä juuri näillä minuuteilla päättyy esiaviollinen elämäni kunniattomana naisena, kun susipari sanoo toisilleen "tahdon" - jollei sulhanen karkaa tai maistraatti räjähdä tai morsian ole kadottanut passiaan tms. Perjantai 13. päivä on siis hyvä päivä mennä naimisiin. Niin kuin Halinallet sanovat; tänään sateenkaaripuut kukkivat tunteiden metsässä.


Tämä oli (toistaiseksi, toivottavasti ikuisesti) viimeinen päivitykseni neitinä! Lovee kaikille lukijoille! <3

12.6.2014

LOPPUKESÄN SUUNNITELMA

On tietenkin se, ettei tehdä mitään suunnitelmia! Paitsi yksi Turun reissu nyt on varattu, koska Muumimaailma ja Jokke Jokijuna, mutta muuten luultavasti tämäkin kesäkaupunki tarjoaa meille tekemistä. Ja tietty en halua ottaa riskiä että kuopuksesta tulisi esimerkiksi kuopiolainen, joten parempi pysyä Kätilöopiston välittömässä läheisyydessä heinäkuussa.

Mutta eilinen oli kyllä täydellinen kesäpäivä - se muisto on lämmittänyt tänään kun on satanut ja lapset ovat olleet raivohulluja rabies-potilaita. Aamulla lähdettiin ex tempore Kallioon, missä sijaitsee kaksi suosikki leikkipuistoa, Linja ja Brahe. Molemmissa ehdittiin kiipeillä, kahlata, juosta ja riehua - välissä sain käydä ystävien kanssa lapsettomalla lounaalla (olkootkin että Soul Kitchenin ruoka oli onnetonta ja palvelu vielä onnettomampaa). Taikinanaama kirjoitti keskiluokkaisesta onnesta, ja sitä eilinen oli kyllä parhaimmillaan - auringonpaistetta, lasten riemua joka tarttui, katkenneita keskusteluita joista kuitenkin sai aikuisenergiaa. Rytmit on ihan miten sattuu, kun rutiininatsimutsi löysää kesän kunniaksi ja ruoaksi oli ravintoympyrän mukaisesti nakkeja ja ranskalaisia (saako yhtään hyvä äiti-pisteitä kun alkuperäinen menyy sentään oli tuoretta parsaa ja bearnaise-kastiketta sekä lohta?). Onnelliset, kesän väsyttämät pojat nukkuivat päikkärit banaanit kädessä rattaissa kotimatkalla, söin salaa jäätelön, ja illalla jahdattiin vielä kotipihalla saippuakuplia. Ällöttävän ihanaa arkea!

Että kyllä kelpaa.

10.6.2014

16.-32.

Pikakelaamme jälleen raskausviikkoja (vaikka tosielämässä olen siirtynyt siihen hidastettuun vaiheeseen).

16. RASKAUSVIIKKO
Puolitutut tuijottavat ystävän juhlissa vatsanseutua. Jumpissa aletaan hienovaraisesti vihjailla, että suorien vatsalihasten tekeminen on ajanhukkaa. Positiivista on, että jaksan käydä juhlissa ja jumpissa - hello, energinen keskiraskaus.

17. RASKAUSVIIKKO
Vaikka verkkarit ja mekot mahtuu vielä hyvin päälle, on aika raivata vaatekaappiin tilaa äitiysvaatteille. Suurin osa mammavaatteista on päällä kolmannella kierroksella ja niihin liittyy nostalgisia muistoja. Tämän raskauden jälkeen pitää varmaan myydä ne kaikki, nyyh.

18. RASKAUSVIIKKO
Mies on lomalla, joka me totta kai sairastetaan. Huumorintaju on koetuksella on jokainen perheenjäsen käy läpi kaksi kierrosta vatsatautia (onneksi olen tottunut oksenteluun) ja kaikkia vaivaa ikuisuusflunssa. Aika usein unohdan olevani raskaana.

19. RASKAUSVIIKKO
Pampula täyttää komeat kaksi vuotta. Kalenteri on täynnä ohjelmaa, mutta iltaisin jos on hetki aikaa rauhoittua saattaa jo tuntua vähän liikehdintää alavatsalla - ja alan olla aika varma, että enää kyse ei ole pelkistä pieruista.

20. RASKAUSVIIKKO
Terveelliset sitrushedelmät ovat vaihtuneet soijanakkihimoon. Täysin selittämätön tarve syödä joka päivä ranskalaisia ja soijanakkeja ketsupilla - onkohan tässä alitajuisesti käsittelyssä joku lapsuuden trauma… Muutenkaan ei tee mieli mitään ravintosuositusten mukaista vaan transrasvoja ja suolaa. Himot kohdistuvat vain ruokiin - uusi ja erilainen raskausoire sekin (ja vahvistaa omaa fiilistä siitä, että tällä kertaa tulokas on tyttö).

21. RASKAUSVIIKKO
Puoliväli on saavutettu! Sen kunniaksi selviän sen yhden ainoan kerran tenttiin Jyväskylään - tentti itsessään menee arpomallakin yli odotusten, mutta kahdeksan tuntia junassa paljastaa ikävän totuuden; pahoinvointi ei ole vieläkään kokonaan loppunut, ja nyt kärsin matkapahoinvoinnista JUNASSA. Argh.



22. RASKAUSVIIKKO
Uusi raskausviikko alkoi rakenneultralla. Uutiset olivat ihania. Koko kotimatkan Kätilöopistolta naurattaa, mietitään nimiä ja kotona saatan tilata muutaman miehekkään vauvanvaatteen - vaikka Käytännön Mies on kyllä oikeassa siinä että niitä ei varsinaisesti tarvita…


23. RASKAUSVIIKKO
Mahan kasvattaminen jatkuu. Samoin sipsien syöminen, maaninen lastenvaatteiden tilailu sekä liikkeiden vahvistuminen. En tiedä onko kannustava vai masentava ajatus, että jos beebis syntyisi (ja kuolisi) nyt niin saisin pitää äitiysvapaan eikä kyseessä olisi enää keskenmeno.


24. RASKAUSVIIKKO
Raskauden toisen neuvolakäynnin aika. Hemoglobiini on yhä ennätyslukemissa 115, painokin alkaa olla ennätyslukemissa (ei sentään 115 vielä) ja kohtu huitelee 20 sentin korkeudella.

25. RASKAUSVIIKKO
Testataan jatkuuko pahoinvointi merellä, kun lähdetään lasten ja mummin kanssa ruotsinlaivalle. En oksenna. Toisin kuin suurin osa muu Silja Linen matkustajista.


26. RASKAUSVIIKKO
Heräilen öisin kahden tunnin välein pissalle. Heräilen öisin siihen, että nukun mahallani ja olen varma että olen litistänyt lapsen. Heräilen öisin siihen, että nukun selälläni ja olen varma, että olen katkaissut lapsen verenkierron. Heräilen öisin ihan muuten vaan. Väsyttää.

27. RASKAUSVIIKKO
Käyn juhlissa joissa jaksan melkein puoleen yöhön. Woop woop, seurapiirien kuningatar on palannut! Muuten elämä tapahtuu jossain akselilla koti-kuntosali-työpaikka, jälkimmäisessä vietän vapunkin. Ensi vuonna kuopus on jo yhdeksänkuinen tähän aikaan, ehkä sitten on mun vuoro juhlia vappua… töissä varmaan.



28. RASKAUSVIIKKO



Olen valtava. Ei mulla muuta.

29. RASKAUSVIIKKO
Koko raskauden ensimmäinen neuvolalääkäri - 5 minuuttia peruskopelointia ja 2 tuntia jonotusta labrassa. Millaistahan mahtaa olla raskaudenseuranta vaikka viidennen raskauden kohdalla - ultrat ja yksi neuvola?

30. RASKAUSVIIKKO
Juhlitaan 4-vuotiasta Omppua, käydään ystävän muotinäytöksessä, töissä ja jumpissa - voinko puhua itsestäni monikossa, kun mukana kulkee tyyppi, jolla olisi jo ihan hyvät mahdollisuudet selvitä hengissä jos sattuisi jo syntymään?



31. RASKAUSVIIKKO
Kesä on tullut kaupunkiin ja aika moni tuttu yllättyy, kun toppatakin alka kuoriutuu pallomaha. Joko ihmiset ovat sokeita, hienotunteisia tai sitten tottuneet mun painojojoiluun, sillä moni on aidosti yllättynyt kun kerron että aloitan ensi viikolla äitiysloman. Vähän etuajassa, mutta silti.


32. RASKAUSVIIKKO
Äitiysloma alkaa (okei, olen tehnyt silloinkin töitä ja ainakin juhannukseen asti jatkan sunnuntaisin). Kolmas neuvolakäynti, johon sisältyy pientä paheksuntaa painonnoususta (800 grammaa viikossa!? WTF!?!), pientä paheksuntaa hemoglobiinista (105 - kohtahan paino menee numeroissa ohi hempan…) ja sf-mitta 30 cm.


PS. Jos haluatte jatkossakin ihailla varvaskuvia niin Instagramista löytyy, milla.ytmt.