16.6.2014

Blast from the past: SISUSTUSVINKKEJÄ LAPSIPERHEILLE

Mähän olen tunnettu tyylitajustani ja siitä, että meille soitellaan joka viikko sisustuslehdistä voiko tulla tekemään juttua pikku palatsistamme. Joten nyt tarjoan teille, rakkaat lukijat, ihan ilmaiseksi muutaman sisustusvinkin, nimenomaan teille joiden kolosessa asuu myös pikkupentuja. Koska en halua profiloitua sisustusblogiksi ja keskittyä vain jakamaan viisauksia pesänrakentajille, olen vältellyt aiheesta kirjoittamista, mutta jynssättyäni eilen seiniä ja kaapinovia kolmen tunnin ajan inspiroiduin antamaan teille muutaman neuvon. Toivottavasti niistä on teille iloa.

- Suosittelen lämpimästi päällystämään seinät kontaktimuovilla n. 1,5 metrin korkeudelta alas päin. Mikäli haluat yhtenäisemmän ilmeen seinille, jokin mukava valmiiksi oksennuksen ja ruokatahrojen värinen levottomasti kuvioitu retrotapetti 70-luvulta on myös hyvä vaihtoehto.

- Unohda valkoinen sohva. Tai kaikki valkoinen ylipäänsä. Myös kalusteissa kannattaa suosia kuvioita ja maanläheisiä värejä, joista ketsuppi, kakka ja kura eivät heti hyppää silmille. Lapsiperheessä sohvan tärkein ominaisuus on se, että toinen vanhemmista pystyy sillä nukkumaan tarvittaessa vuoden ympäri ja sohvan kankaat saa irti ja ne kestävät normaalin vesipesun. Futuristisen sisustuksen ystävät voivat huoletta päällystää sohvan muovilla, on sekä käytännöllinen että esteettinen ratkaisu.

- Koriste-esineet, kirjat ja ylipäänsä kaikki irtotavara on hyvä sijoittaa sen maagisen 1,5 metrin yläpuolelle. Jos et vielä ole skandinaavisen minimalismin ystävä, niin yleensä kävelemään oppinut lapsi tekee sinusta sellaisen. Jos et itse kykene luopumaan perintöposliineista ja maljakoista, joilla on olevinaan tunnearvoa, suorittaa 1-vuotias sisustussuunnittelija karsinnan puolestasi.

- Lattiamateriaaliksi suosittelen jotain pehmeää. Mallia voi ottaa edellisen vuosituhannen mielisairaaloista, joiden asukkaiden kanssa koette ehkä muutenkin yhteenkuuluvuutta. Mikäli mitään pehmustettua lattiamateriaalia ei myydä paikallisessa K-Raudassa, on äänieristyksen kannalta suositeltua vuorata lattiat matoilla, ja niiden alta vielä varmuuden vuoksi muovimatolla. Parkettia voi harkita kun perheen nuorimmat ovat kouluiässä.

- Suosittelen lämpimästi yksinkertaistamista myös ovien suhteen. Ikkunoista, ovista ja kaapistoista kannattaa irrottaa kahvat heti kun lapsi alkaa osoittaa itsetuhoisia taipumuksia. Kokemuksen syvällä rintaäänellä suosittelen myös poistamaan vessasta perinteiset lukitusnapit - yksityisyys ja vessarauha on muutenkin mennyttä, mutta on harvinaisen kuumottavaa selittää itsensä vessaan lukinneelle 2-vuotiaalle miten toimia ja miten ainakaan ei kannata alkaa juoda vessanpöntöstä.

- Epäsopiva sisustuselementti lapsiperheessä: Takka, kynttilät, uuni. Lapsiperheeseen sopiva sisustuselementti: Laatikot. Sellaiset, mihin voi tunkea legot, junaradat, pikkuautot, kivet, bratzit ja kaiken muun sellaisen, mikä sattuu aivan helvetisti kun niiden päälle astuu pimeässä.

- Yhdenkin lapsen taloudessa on kerrossänky kätevä. Yläsängyssä voi säilyttää romua, vaatteita tai vaikka jäähylle joutunutta jälkeläistä. Parvi ajaa saman asian. Miinuksena tosin mahdollisesti lisääntyvät käynnit paikallisen terveyskeskuksen päivystyksessä.

- Jonkinlainen säilytystila suklaalle, viinille sekä rauhoittaville. Sellainen, mihin ei perheen alaikäiset pääse käsiksi.

Julkaistu Periaatteen Naisen puolella 3.9.2013. 

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Omiaan saa jakaa! :D Etenkin sellaisia, missä on pesuainevinkkejä...

      Poista
  2. Mun vinkkini on pukluharsot. Kivasti raikastaa huoneen kuin huoneen ilmettä heitettynä rennosti sohvan käsinojalle, tuolin selkämykselle, lattialle, keittiön tiskille, kirjahyllyyn... Ja jos joku jälkeläisistä on puklaavaa sorttia, niin tarpeeksi suuri harsotiheys takaa sen, että edes osa pukluista jää harsoon eikä päädy siihen sohvaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyy sanoa että puklurätit on olleet mahtava investointi - meillä jäivät itsetarkoituksessa vähemmälle käytölle mutta nykyään toimivat lattiarätteinä (koska lattialla on koko ajan maitoa/pissaa/jotain jonka koostumusta en edes tahdo tietää), nenäliinoina, Salama McQueenin peittona, ja kohta ehkä taas puklurätteinä...

      Poista

i Digame !