22.6.2014

ORIENTOITUMISVAIKEUKSIA

Olo on aika levoton, eikä vain jaloista. Keskittymiskyky on ihan kateissa ja vaikka en voi laittaa pelkästään raskauden piikkiin, niin melkoisessa alennustilassa tämä ajattelukyky, lähimuisti ja motivaatio mihinkään ihan hukassa. Argh.
Mitään ei oikein saa aikaiseksi, aloitettua ehkä mutta ei sitten hoidettua loppuun. Olen ihan hyödytön. Viikonlopun Hesari on liian vaativaa luettavaa, onneksi tajusin unohtaa sen ikuisesti suorittamista odottavan virkamiesruotsin kurssin tältä(kin) kesältä.
Muutamat fiksut bloggaajat (täällä ja täällä ainakin) ovat kirjoittaneet kännyköistä ja netin aikasyöppöydestä ja allekirjoitan sen kaiken, tuntuu ettei käteen kiinni kasvanut Samsung ainakaan paranna suorituskykyä, vauvaparkakin on ihan säteilytetty. Tuntuu, että jos en ole sosiaalisessa mediassa about koko ajan niin olen sitten sosiaalisesti olematon, ja huomaan vilkuilevani puhelinta (ehkä vähän hipelöivänikin) tilanteissa, joissa pitäisi olla sosiaalinen niin kuin ihan oikeasti, oikean ihmisen kanssa, läsnä myös henkisesti. Kaipaan enemmän ystävien näkemistä, mutta silloinkin on vaikea keskittyä siihen hetkeen eikä miettiä, että meneekö nyt joku ainutlaatuinen väittely Facebookissa ihan ohi… Ehkä aloitan nyt tämän mielenrauhan tavoittelun jollain kännykkä-lakolla (koska koneelle en oikeastaan ehdi kuin iltaisin, joten ongelma on se hemmetin kännykkä).
Töissäkin juhannuksena vaan sähelsin ja säädin, ovat varmaan aika tyytyväisiä siellä että pääsevät musta pariksi kuukaudeksi eroon ihan kunnolla enkä pyöri siellä katkenneiden ajatusten kanssa eksyneenä.
Voisiko tämä olla vaikka oire, joka enteilee synnytystä tuohon esimerkiksi neljän viikon päähän? Jos nyt en saa tehtyä niitä vauvavalmisteluita, luettua kirjoja, tehtyä budjettia syksyksi ja kaikkea muuta to do-listalta löytyvää niin ehkä joku online-mindfulness-kurssi tulisi tarpeeseen.
Nyt pakkaamaan, Turku kutsuu.

12 kommenttia:

  1. Some on tehnyt ainakin mulle sen, että esimerkiksi kokonaista elokuvaa ei ole mahdollista katsoa - keskittymiskyky ei kerta kaikkiaan riitä. Saati sitten joku kirjan lukeminen. Naistenlehdetkin vaan kasautuu pinoksi yöpöydälle... Mutta somepaasto taitaakin olla muodissa. Ehkä pitäisi kokeilla...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Ja mä just mietin, että viimeksi kun olin leffassa tuli mieheltä Whatsapp-viesti ja totta kai se oli pakko lukea (ja vastata, kun käsitteli kadonneita avaimia jne). Tosin jos on niin huono kirja ettei imaise mukaansa niin ehkä se on ihan oikein että valitsee somen?

      Poista
  2. Kyllä tulee puhelinta kurkkattua ihan liian usein. Nykyään pyrin unohtamaan sen tietoisesti jonnekin makkarin uumeniin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen alkanut panikoida oikeasti myös näitä säiteilyjuttuja. Kai se on tutkittu että nykyihminen tsekkaa kännykän 6 minuutin välein ja mä luulen, että mulla usein se väli on lyhyempi (toisaalta töissä pidempi, jos se nyt on mikään kelvollinen puolustus).

      Poista
  3. Mulla on kyllä tylsiä facebook-kavereita, kun ei siellä koskaan ole mitään mehevää väittelyä.. ja silti jaksan roikkua siellä.

    Kyllä mäkin lakkoon ryhdyn, jos joskus käy niin, että ihmisen sijaan valitsen ruudun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun mulla on siellä oikein ammattiprovosoijia ja -provosoitujia, ja sitten joskus ei riitä pelkästään itsensä viihdyttäminen ulkopuolelta seuraamalla vaan pakko mennä mukaan. Ihan toivotonta. Siis pahinta ajanhukkaa ikinä.

      Poista
  4. Eiköhän sinulla ole normaali väsy ennen synnytystä. Kotona on jo aikaisempien lasten johdosta kaikki tarpeellinen ja tarpeeton eli relaa, kun siltä tuntuu. Paastoa voi pitää kännykästä.

    Minulla muutama kaveri on facebook-aktiiveja ja osa jutuista on hyviä seuraavanakin päivänä. Budjettikin on helppo rahaa tulee vähemmän ja kulut kasvavat, joten pyydät rahaa mieheltä, joka on osasyyllinen ongelmaan tai käytät vähemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollapa kaikki noin yksinkertaista (esim. lasten tavaroiden tai perheen tulonjaon suhteen) ;).

      Poista
  5. Minä kans online-mindfulness-kurssille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen kurssi, joka aina viiden minuutin välein päivittyisi, voisi hyvällä syyllä vilkuilla puhelinta tasaisin väliajoin :D.

      Poista
  6. Mulla on alusta asti ollut someen hieman negatiivinen asennoituminen ja kännykän päässäkään en edes halua olla "kokoajan", valitettavasti se on silti värkki joka tulee raahattua mukaan jokapaikkaan. Mulla on kännyssä FB, mutta logoutan itteni sieltä aina pois, kun olen (1-2krt pvässä) sen katsonut, ettei se vaan piippaa mulle kokoajan niitä pirullisia ilmoituksiaan! Koska JOS se piippailis niin tottakai ne pitäs katsoa!
    Inhoan tätä "kokoajan saatavilla" ja "kokoajan infotulvaa", en välitä tietää joka sekuntti mitä "kaisa ja erkki" syövät, tekevät ja katsovat tv:stä, enkä halua kuuluttaa samoja mun tekemisiä muille ;D

    Mua ei niinkään tosiaan haittaa se, et jos muut ovat somessa "kokoajan", eikä mulla ole pakonomaista tarvetta tietää muista kaikkea joka hetki, mutta en tykkää niistä "piip sitä ja piip tätä", koska tunnen itseni silloin ahditetuksi....? Hulluako?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle on jäänyt päälle se "aina tavoitettavuus" töiden takia - en ole mikään päivystävä neurokirurgi, mutta duunia saatetaan tarjota keskellä yötä tai about milloin vain, ja pomo lähestyä tosi outoihin aikoihin, ja kun kyse oli sellaisesta missä hyvää saavutettavuutta arvostettiin niin siihen tuli sorruttua. Nyt siitä olisi kyllä korkea aika opetella pois.
      Toi olisi kätevää että kääntäisi sen FB:n kiinni puhelimesta, ei tulisi turhaan scrollailtua sitä kaiken aikaa, etenkin kun on ärsyttävän vaikea salasana. (Vaikka olen itse suht laiska FB-päivittäjä, kuvia silloin tällöin ja status pari kolme kertaa viikossa, yleensä kun lapset tekevät jotain mullistavaa).

      Et ole hullu ollenkaan, itse asiassa edustat tervettä järkeä somenarkkarien joukossa!

      Poista

i Digame !