8.7.2014

KOSKA (SALI)KORTTI KUIVUMAAN?

Jos nyt joku asia - pahoinvoinnin lisäksi - on ollut tässä raskaudessa poikkeuksellista verrattuna kahteen edelliseen kierrokseen, niin liikunta. Omppua odotellessa kävin kyllä mammajoogassa (ja se sulkijalihaksen treenaaminen ringissä muiden pallomahojen kanssa leijonamurinan säestämänä ei kyllä ollut mun juttu) ja pari kertaa viikossa salilla, mutta melkoista höntsäilyä se oli. Kakkoskierroksella oli vain ns. hyötyliikuntaa, koirien lenkitystä ja taaperon perässä juoksemista. Mutta Pampulan synnyttyä hurahdin.

Hankin salikortin SATSille - kätevästi kävelymatkan päässä, ja sieltä löytyy luotettava lapsiparkkikin - ja kaikista menneisyyden koululiikuntatraumoista huolimatta pakotin itseni ryhmäliikuntatunneille, joka toimii tällaiselle peruslaiskalle paljon paremmin kuin vain loitontajalaitteessa lehden lueskelu. Nuorena harrastin kilpauintia ja kokeilin about kaikki lajit koripallosta satubalettiin, mutta en ole koskaan ennen ymmärtänyt mitään himoliikkujia, joiden on pakko päästä lenkille/spinningiin/yhtään mihinkään pois television ja irtokarkkipussin äärestä. Olen ollut tuuriliikkuja ja jojo-laihduttaja, kunnes nyt.

Kahden lapsen äitinä löysin yhtäkkiä sen legendaarisen liikunnan ilon, endorfiinihumalan ja, herranen aika, koukutuin. Painoa ei lähtenyt vaan sitä tuli reippaasti lisää kun liikuntamäärä vakiintui 4 kertaan viikossa, lähinnä ryhmäliikuntaa - ja uskalsin vihdoin ennakkoluulottomasti kokeilla melkein kaikkia tunteja, olkootkin että piileskelin takarivissä. Niinpä tuntui itsestäänselvältä, että jatkan urheilua raskaanakin, vaikka aktiivista liikuntaa oli takana vasta vähän päälle vuosi kun raskauduin kolmannen kerran.

Alkuraskauden pahoinvointi ja talven sairasteluputki kyllä vaikuttivat liikkumiseen, mutta sen jälkeen olen pystynyt näihin päiviin saakka liikkumaan melkein entiseen tapaan. Bodycombat ja steppitunnit jäivät aika alkuvaiheessa kun hyppiminen alkoi tuntua epämiellyttävältä. Vaikka ensireaktio oli kaikkea muuta kuin innostunut, hurahdin siihen hot mojoonkin, joka piti lopettaa raskauden puolivälin jälkeen kun matala verenpaine ja kuuman kosteat urheiluolosuhteet aiheuttivat liikaa pahoinvointia. Nykyään lajirepertuaariin kuuluvat lähinnä bodybalance, bodypump ja spinning, vaikka kroppa kyllä huutaisi myös jotain kehonhuoltotunteja. Jos satun oikein riehakkaalle tuulelle menen zumbaan, vaikka täytyy sanoa että sitä ei ole suunniteltu tällaisille joiden keskivartalon tilalla on 40 kilon tynnyri täynnä vauvaa.

Mutta nyt. Salikortti ei ole varsinaisesti halvinta hupia, ja jossain vaiheessa eteen tulee ainakin kuukauden tauko hikiliikunnasta. Yksi syy liikuntahurahdukseen on ollut se oma aika, mitä urheilu tarjoaa. Sen lisäksi raskaana liikkuminen, ja etenkin se että yhteistyökykyisen kropan ansiosta liikunta on melkein yhtä tehokasta kuin ilman tätä lisäpainoa, on lisännyt itseluottamusta ja tuonut sellaisen emansipoituneen supermama-fiiliksen, kun maastavedot ja ylämäet onnistuvat melkein entiseen tapaan. Ottaen huomioon, että muuten vaan turpoan, hidastun ja muutun kömpelömmäksi kun mittasuhteet kasvavat - pumppitunnilla olo on kuitenkin melkein normaali. Mutta motivaatio on laskusuunnassa. Ihanat ilmat eivät houkuttele hikoilemaan pimeään spinningsaliin, ja toisaalta oma vointi alkaa koko ajan rajoittaa enemmän. Onko järkeä käydä urheilemassa jos ei voi tehdä sitä verenmaku suussa? Mulle on kyllä kerrottu lohduttavaa tarinaa ryhmäliikuntaohjaajasta, joka aamulla ohjasi pumpin ja spinningin ja "kävi illalla sitten synnyttämässä", mutta se on ehkä vähän extremeä jopa mulle.

Jos vanhat merkit pitävät paikkansa niin h-hetkeen on alle 3 viikkoa (ööh, kadotin juuri 34 viikkoa elämästäni). En malttaisi laittaa korttia vielä hyllylle odottamaan comebackia (jota suuruudenhulluna suunnittelen noin kuukauden päähän synnytyksestä), mutta ehkä kohta olisi aika keskittyä keräämään voimia siihen pikkuponnistukseen - ja keskittyä "lomailuun" ilman liikuntapaineita. Jostain syystä olen onnistunut kehittämään kauhean syyllisyydentunteen, jos en käy höyläämässä salikorttia tarpeeksi usein. Kaikki kokemukset loppuraskauden liikkumisista ja urheilun pariin palaamisesta otetaan ilolla vastaan. En oikein taida vieläkään tajuta, että kohta mulla on aivan muuta mietittävää kuin se, missä välissä ehdin pumppitunnille.

Raskausajan virallinen liikunta plussapäivästä eiliseen. Laskusuuntaista on.

5 kommenttia:

  1. Suosittelen puistojoogaa! Esim. tiistaisin ja lauantaisin Alpparissa ilmaiseksi: https://www.facebook.com/events/636686769752956/656756661079300/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, pitää kokeilla, kiitos vinkistä! Tosin vasta synnytyksen jälkeen, nyt tää tapponärästys tekee aurinkotervehdyksistä ihan helvettiä, enkä kyllä muutenkaan ole mikään joogaguru olemukseltani :D. Buddha pikemminkin.

      Poista
  2. Kyselepäs sieltä sun SATSista vinkkejä siihen, millä ryhmäliikunnalla kannattaisi aloittaa synnytyksen jälkeen. Bloginäkyvyyttä, PT-alennuksia ja ilmaisten salikuukausien arvontoja vastaan, tietty! Nimimerkillä 3 viikkoa synnytyksestä ja ei - en ole yrittänyt löytää lantionpohjan lihaksiani.

    Venni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin Itiksen SATSilla on "Strong Mama"-tunnit (vauva mukana) normaalisti (ts. taas 1.9. alkaen) ohjelmistossa - mä en ole tietty päässyt vauvan kanssa niitä kokeilemaan, mutta kehuivat kyllä. Siis muut kokeilleet, ei vain henkilökunta. Mä itse ajattelin aloittaa spinningillä (jos peppu kestää), bodybalancella ja muilla lempeillä lajeilla… sitten joskus.

      Poista
  3. Kiitos vinkistä! Hertsikan tarjonta ois mulle kätsin, mutta kai sitä vois Itikseenkin asti luunsa hilata.

    VastaaPoista

i Digame !