22.7.2014

LENTSIKAT 2: PELASTAJAT


Tänä viikonloppuna saa ensi-iltansa Lentsikat-leffan jatko-osa Pelastajat, jossa Dusty vaihtaa alaa ja liittyy lentävään palokuntaan. Tuli elementtinä on jo mun mielestä aika jännittävä, ja uuden elokuvan ikäraja onkin 7 - nelivuotias esikoinen pääsee kyllä katsomaan täysi-ikäisen seurassa. Me bongattiin ensimmäiset teaserit tästä leffasta viime vuoden lopussa, on Omppu kuulostanut potentiaaliselta pyromaanilta harjoitellessaan siitä lähtien metsätulipalojen sammutusta. Näin ollen oli selvää, että Omppu pääsee leffaan, vaikka kaksi edellistä kertaa päättyivät vähän miten sattuu: Mikko Mallikkaassa loppumetreillä iski pissahätä, Rio 2:ssa oli liikaa actionia ja meteliä. Ensimmäinen elokuvakokemus oli juuri Lentsikat, ja se kyllä meni mainiosti.


Viime sunnuntaina sitten pitkä odotus palkittiin ja O pääsi elokuviin isänsä kanssa. Kaikki arviot perustuvat siis miehiseen kritiikkiin. 30-vuotias arvioi, ettei ollut erityisesti pelottavampi kuin ensimmäinen osa, vaikka lopussa onkin iso tulipalo joka kirvoitti osassa yleisöä itkut. Paatunut 4-vuotias sanoi, ettei ollut yhtään jännä - tykkäsi kyllä, tulipaloleikit jatkuvat (kääk!), ei ole nähnyt painajaisia eikä vaikuta traumatisoituneelta.

Tämän perusteella uskaltaisin viedä ykkösosasta elossa selvinneen yksilön katsomaan myös jatko-osaa. Hyvänä harjoituksena on trailereiden katsominen, meillä luultavasti lapsi on nähnyt ne niin monta kertaa että itse kokopitkä pätkä tuntui jo aika tutulta. Ja paikat rivin reunasta - ainahan sieltä salista pääsee pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

i Digame !