13.7.2014

SEITSEMÄN VUOTTA SYNNISSÄ


Olemme olleet tänään tasan kuukauden naimisissa.
Jos kuherruskuukauden saldo kiinnostaa, niin tiivistetään se näin: Futiksen MM-kisat. Tour de France. Lapset viikon sairaana. Yövuoroja ja ylitöitä. Riitelykiintiö täynnä. Seksihelle? Joo, jos edellämainitut seikat eivät ole taanneet eroottista ilotulitusta niin viimeistään tää "suostun harrastamaan seksiä vain jääkaapissa"-helle on. Tosi romanttista siis. Mutta eiks avioliitto oo just tätä?

Mä odotin uudelta siviilisäädyltä eniten sitä, että saan pitää sormusta vasemmassa nimettömässä ja tituleerata itseäni rouvaksi. Kumpaakaan en ole oppinut kuukaudessa tekemään - sormuskin on jäänyt hyllylle sen jälkeen kun meinasi pudota vessanpönttöön Muumimaailmassa (ennen niitä seksihelteitä ja hirveitä turvotuksia).
Arki pyörii hyvin samalla tavalla kuin avoliitossa. Suurin avioliittoon liittyvä muutos tulee olemaan se, ettei tällä kertaa tarvitse mennä tunnustamaan isyyttä Kallion virastotalolle - ja se häälahjaksi tuleva ruokapöytä.

Sormia ei ole katkottu sikarileikkurilla, yritän vain peitellä puoliksi pois raaputeltuja kynsilakkoja...

Kun esikoisen odotuksesta tuli virallista tietoa, yleisen kysymys oli "menettekö nyt naimisiin?" (toiseksi yleisin oli hienotunteinen "oliko vahinko?", ja vastaus molempiin oli EI). Mikään itseisarvo avioliitto ei ole meille ollut, päin vastoin, miestä on pitänyt vähän painostaa. Mulle suurin syy on niinkin tylsä kuin turvallisuus; kun oma isäni kuoli 54-vuotiaana oli surullista katsoa, miten heikko asema "pelkällä" kihlatulla oli. Ei elämää tietenkään tahdo suunnitella kauhuskenaarioiden perusteella, mutta käytännön syyt painoivat lopulta vaakakupissa enemmän kuin vanhanaikaisten perinteiden vastustus. Mahdollinen ulkomaille muutto ja kaikki juridiset seikat - kaikki on tehty helpommaksi niille, jotka ovat jaksaneet käyttää vartin verran aikaa maistraatissa ja sanoa "tahdon".

Ehkä tulevaisuudessa liiton symbolinen arvo kasvaa, vaikka toisaalta suurinta sitoutumista ovat lapset, kolme kertaa tehty valinta pitkittää taas yhteistä kasvatustehtävää, elämää ja meille tietenkin ihan älytöntä onnea, jota tyypit tuovat. Vuosipäivän juhlinnassa ollaan oltu laiskoja, mutta ehkäpä hääpäivästä tulee jatkossa romanttinen spektaakkeli (tai sitten yksi tilaisuus lisää mököttää ja marttyroida). Mietin välillä, olisiko olo jotenkin radikaalisti erilaisempi jos meillä olisi ollut suuret bileet ja perinteiset prinsessahäät, joita olisin ehtinyt suunnitella pidempään kuin kaksi päivää. Kuuden vuoden yhteiselon ja vielä pidemmän "seurustelun" jälkeen voidaan vitsailla, että tämä vihkitodistus (joka on ollut hääpäivästä asti hukassa, hups) oli vain viimeinen naula arkkuun. Seitsemän vuotta synnissäelämistä on ohi, ja nyt voidaan elää kuin kunnialliset ihmiset. Eli entiseen tapaan riidellen, rakastaen ja perheen eteen parhaamme tehden.

5 kommenttia:

  1. Meillä jo reilu kuukausi samaa takana, onnea myös teille! :) mua lähinnä naapurin äijä tituleeraa rouvalsi ja siksi koska en totu siihen. Uudella sukunimellä olen päässy allekirjoittamaan kokonaista kolme kertaa ja aina se on menny päin peetä..

    Meillä tuota syntiä tuli täyteen tasan kymmenen vuotta ja jengi sanoikin hääpäivänä että jo se oli aikakin! Ja siitä riemusta käräjäoikeus lähetti perjantaina laskun. Meidän vihkijä tuli meinaan juhlapaikalle ja siitä maksetaan 200e plus matkakulut jotain 4e.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, riistohintaa! :D Kyllä säästettiin kun mentiin maistraattiin… eiku taksi! Se oli joku 26 euroa. Hitto.
      Ei vaihdettu sukunimiä kun mulla on niin upea ja uniikki nimi, ja mies on… mies. :D Ihania kuvia teidän häistä, olit kyllä superkaunis! (Tai siis muutenkin, mutta you know, morsiamena myös!).

      Poista
  2. Pystytkö kertoo mulle sillain suht lyhkäsesti tiivistettynä, että miksi avioliitto eikä enää avoliitto? Mulla alkaa kohta loppua syyt kieltäytyä tahtomisesta, mutta tuo sun "Mulle suurin syy on niinkin tylsä kuin turvallisuus; kun oma isäni kuoli 54-vuotiaana oli surullista katsoa, miten heikko asema "pelkällä" kihlatulla oli." pisti miettimään, että pitäskö sitten kuitenkin suostua? Olen myös turvallisuudenhaluinen. Mutta meillä on yhteiset lapset, voiko ne tehdä mun elämästä hankalaa jos oonkin vaan avokki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aviopuoliso saa lesken eläkkeen, jonka turvin perheen taloudellinen tulevaisuus on enemmän turvattuna kuin vain lasten saaman perhe-eläkkeen ansiosta. Leskeä ei myöskään voida potkia pihalle pariskunnan omistusasunnosts jos jälkikasvu dollarinkuvat silmissä haluavat heti pistää omaisuuden lihoiksi.

      Oma isäni kuoli kun olin 15, joten minulle on myös valitettavasti tullut tutuksi nämä etuudet. Pakko sanoa, että siinä kohtaa kun isää ei enää ollut fiilikset olivat riittävän matalat että olen tosiaan onnellinen ettemme äitimme kanssa joutuneet vielä murehtimaan taloudellisesta pärjäämisestämme.

      Poista
    2. No, Anu aika hyvin summaa - isoimpana juuri tuo lesken eläke sekä omaisuuteen liittyvät jutut - en niitä kauhean tarkkaan tunne, kun ei ole omaisuuttakaan, mutta isän kihlatulle olisin suonut osan faijan vuosien mittaan kerryttämästä eläkkeestä.
      Varmaan tulevaisuudessa avioliiton juridinen merkitys vähenee (tai avoliitto nousee vähintäänkin sen rinnalle, riippuen vähän miten sukupuolineutraali avioliitto toteutuu, kunhan toteutuu) mutta ulkomailla varmasti myös tulevaisuudessa avioliiton asema on aika merkittävä - meiltäkin tentattiin New Yorkissa lentokentän turvatarkastuksessa miksei olla naimisissa...

      Poista

i Digame !