12.7.2014

TYÖLÄS TAAPERO

Omatoiminen. Rohkea. Itsenäinen. Taitava. Reipas. Liikkuvainen. Eloisa. Vauhdikas. Urheilullinen. Ennakkoluuloton. Lahjakas.

Eli näin äidin näkökulmasta vaarallisen itsetuhoinen, hullu, ilman itsesuojeluvaistoa päättömästi ympäriinsä säntäilevä sekopää, karkaileva kauhukakara, työläs taapero.

Pampulasta ja sen persoonan määräävimmästä piirteestä - villeydestä - kirjoittaminen tuntuu vaikealta. Kohta kaksi ja puolivuotiaan kuopuksen meno näyttää ja kuulostaa ulkopuolisille helposti siltä, että tyyppi ei pysy hetkeäkään paikallaan (se pysyy; joskus syödessään ja aika usein katsoessaan televisiota tai lukiessaan kirjoja. Ainakin hetken.) ja että äiti on burnoutin partaalla, koska jos pikku blondin päästää sekunniksikaan silmistä niin seuraavaksi sen löytää jostain autotieltä, merenpohjasta tai talon katolta (tällä viikolla lapsi on pelastettu mm. nippa nappa Tokoinrannasta tekemästä "spurguhyppyä" lahteen sekä itseään monta vuotta vanhemmille suunnattun kiipeilytelineen korkeimmasta kohdasta, missä tyypin pituus - ei itseluottamus, rohkeus eikä yritys - loppui kesken). Ja totta se on; tämä kesä on ollut aika uuvuttava, koska ulkoilu aidatullakin alueella (minimiedellytys sille että lapsi pääsee pois rattaista) vaatii non-stop valvontaa; ei mitään penkillä istuskelua ja kännykällä surffausta vaan kuopuksen seuraamista sellaiselta etäisyydeltä, että lapsen saa kiinni ennen kuin se alkaa toteuttaa tyhmänrohkeita ideoitaan.


Pampula on ihana. Se on suloinen ja hellyyttävä, huumorintajuinen ja hauska, oppivainen uhmis, joka suhtautuu vieraisiin ihmisiin varauksella mutta hukuttaa läheisensä rajuihin hellyydenosoituksiin. Tyyppi ei vielä puhu kuin pari sanaa, ja nekin vaativat yleensä vanhempien tulkkausapua. Se on metrin verran hurmaavaa taaperoa, jota en tahtoisi leimata sillä, että valitan sen duudsonmaisesta touhotuksesta.  Mutta kun pari vuotta sitten valitin Ompun vauhdikkaista liikkeistä, en tosiaan tiennyt mistä puhuin. Viimeisen vuoden aikana käsite "vilkas lapsi" on saanut ihan uuden merkityksen.


Kun puhutaan lasten luonteista - etenkin niistä ns. haastavista ominaisuuksista - seuraa usein kilpailua siitä, kenen kotoa löytyy haastavin tapaus. Se, sekä leimaamisen välttäminen, ovat syyt miksi usein kuittaan Pampulan kreisin meiningin energisyydellä ja aktiivisuudella ennen kuin annan ADHD-diagnoosia. Totuus kuitenkin on, etten ole vielä neljän vuoden leikkipuistourallani nähnyt toista näin vapaudenkaipuista lasta - kuin Itä-Helsingin Forrest Gump, joka ei ole pysähtynyt sen jälkeen kuin oppi juoksemaan, ja juoksee niin pitkälle taakseen katsomatta kunnes tulee seinä tai meri vastaan. Kotona ei meno ole juuri rauhallisempaa, vaan poika kiipeää mille tahansa hyllylle, saa kaapin kuin kaapin auki ja  rakastaa juosta veitsi tai sakset kädessä. Great. Moukantuuria on ollut matkassa, kun tapaturma-alttiiksikin luonnehdittu lapsi on jouduttu vasta kerran viemään ensiapuun päänvammojen takia.

Pikkuveli oppi kävelemään 10 kk iässä. Vaikka viime kesänä nopeus ei päässyt näihin lukemiin ja kiipeäminen oli huomattavasti hapuilevampaa, olin silti jo väsähtänyt rantareissuihin jolloin ei ollut toivoakaan istua hetkeä rauhassa. Ystäväni muistavat minun huokailleen, että "ensi kesänä on onneksi helpompaa, silloin sillä on jo vähän järkeä päässä ja se jaksaa keskittyä leikkeihin". Little did I know. Tänä kesänä olen ollut vieläkin enemmän täystyöllistetty taaperonjahtaaja, ja esikoinen on jäänyt ulkoillessa suorastaan heitteille - kiitos kaikille niille äiti- ja isäystäville, jotka ovat tarjonneet apukäsiä ja katsoneet Ompun perään samalla kun mä olen hölkännyt mahani kanssa Pampulan kannoilla. Toivon hartaasti, että ensi kesänä sitä järkeä olisi vähän enemmän tällä tulevalla keskimmäisellä, koska muuten joudun palkkaamaan yhden ihmisen pelkästään pitämään Pampulan hengissä.


Sympatiani siis kaikille niille, joiden kotona asuu kesyttämätön karkailija, jota eivät portit, aidat tai muut ihmisen rakentamat fyysiset esteet pysäytä, eivät aina edes hidasta. Niille, joiden lapsella on joka päivä uusia mustelmia, naarmuja ja kuhmuja todisteena siitä, että yksikään pöytä ei ole liian korkea hyppyalusta eikä yhdessäkään karusellissa ole niin kova pyöritys etteikö sieltä voisi hypätä kesken vauhtien pois. Niille, joiden lapsi on nukkuessaan suloinen enkeli ja hereillä ollessaan metrinmittainen demoni, jonka kanssa voi liikkua julkisilla paikoilla vain valjaiden kanssa - olkootkin että jotkut tuntemattomat ovat avoimesti paheksuneet 2-vuotiaan rajoittamista "koiranulkoilutusmetodein". Meillä asuu kotona maailman ihanin seikkailija. Jolla ensi kesänä toivottavasti on vähän sitä järkeäkin päässä.

Kuvitus tästä kirjasta - oikea voimaopas kaikille bimbojen äideille.

8 kommenttia:

  1. Tämän taapero tyylin tunnistan, (valitettavasti) ja toivotan paljon voimia. Meillä ei vaan voinut 2 vuotiaan knassa henkäistä edes yöllä, koska joka yö käveltiin unissaan!!! Nyt vuosi on mennyt eteenpäin, edelleen ollaan päivisin täysin sokka irti mut yöt ovat nyt rauhoittuneet.Ihanaa kun teille tulee kolmas lapsi, siitä määkin haaveilen salaa, mutta myönnän suoraan etten jaksa enää toista 2 vuoden valvomista yötä, päivää. Tyydyn olemaan ylpeä 2 pojan äiti<3 Kiitos ihanasta blogista, mun henkireikä!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, meillä yöllä joskus seikkaillaan hereillä, mutta pääasiassa nukkuu kiltisti aamukuuteen asti - hengähdystauko sekin. "Sokka irti" kuvaa kyllä hyvin lapsen energistä olemusta. Mä olisin kyllä varmaan harkinnut tätä kolmosta vähän pidempään jos olisin arvannut, että Pampulan villi vaihe vaan jatkuu ja jatkuu :D. Ja kiitos kehuista - mullekin tää on henkireikä! :)

      Poista
  2. Voi V! Siis että sitä järkeä et välttämättä ole ensikesänä(kään). Meillä 1,5 v miehenalku, joka juoksee aina ja kaikkialle. Minkäännäköisistä pihatöistä on turha haaveillakaan ja eilen ihan kirjaimellisesti juoksin rannalta veteen vaatteet päällä pelastamaan toisen hukkumiselta. Onnea on kotonaolo, kun useimmat vaaranpaikat saa (vielä) suljettujen ovien taakse. Niin kuin vessanpöntön ja kissanhiekkalaatikon. Vielä toistaiseksi kiipeilykin rajoittuu sohvalle ja sohvapöydille, kirjahyllyvaaraa odotellessa. Ja kaikki tavarat menevät rikki, viimeisemmäksi taittoi silmälasieni sangan poikki.

    Voimaa, rohkeutta, tahtoa, yritteliäisyyttä ja omatoimisuutta löytyy vaikka muille jakaa. Esikoisen (tyttö) kanssa ovat kuin yö ja päivä, mutta oman pikkuveljeni tunnistan tästä meidän vauhtiveikoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voi valitettavasti luvata järkeä - jos nyt en järjettömyyttäkään. Ehkä kaikki eivät ole näin hysteerisiä tapauksia. Meillä ei enää ole sellaista tasoa mille tyyppi ei pääsisi, eikä sellaista ovea tai ikkunaa mitä ei auki saisi, mutta onneksi kotona keskittyy yleensä korkeintaan teräaseisiin ja pikkuveljen leluihin. Suurimmat haasteet ovat ulkona, missä varsinkaan nyt oma nopeus ei riitä taaperon tahtiin (olen virallisesti hitaampi kuin 2-vuotias).

      Tsemppiä siis sinne - kyllä kai nää kuopuksetkin tästä asettuvat, ainakaan en vielä luovu toivosta että ensi kesänä voisi jo hetken istua rannalla rauhassa ja vaikka lukea pari sivua lehteä… eikun hetkonen, silloinhan juostaan jo uuden pikkuveljen perässä...

      Poista
  3. Enpäs löytänyt sulle mitään sähkäriä niin pistetään sitten tänne :D Saako esittää toivepostausta? Nimittäin jos olen oikein ymmärtänyt niin sun opinahjosi ei ole ihan tässä lähimaastossa. Mua kiinnostaisi kovasti tietää miten etäopiskelu käytännössä sujuu kun perheessä on lapsia ja tosiaan koulumatka on vähän pidempi kuin perus-aamuruuhka. Miten usein paikalle täytyy päästä ja kuinka paljon se etäily oikeasti asettaa haasteita jos on tarkoitus koko tutkinto opiskella niin että sitä välimatkaa on? Ahdistaako asia? Tuntuuko se ihan samalta? Kerrokaikki :D Ihan kaikkea en keksi varmaan edes kysyä mutta olisin kovasti kiitollinen ihan kaikesta mitä nyt vaan keksit kertoa. Joko postauksena tai sitten mulle spostina kukkavarvas@gmail.com. Tällä ei tosiaankaan ole mikään kiire, sulla saattaa olla parempaakin tekemistä (kuten tuo yllämainittu taaperon perässä juoksentelu. Tai synnyttäminen) mutta jos viitsit ja joudat niin nöyrästi kiittäisi hän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä - sähkäri lisätty listaan! Mä voin avautua kyllä tästä etäopiskelusta, mutta rehellisyyden nimissä ei ihan helpoin ratkaisu (enkä voi luvata ikinä valmistuvani). Tosin mulla ratkaisevaa on se, että kyseessä on Jyväskylä - huonot, kalliit ja pitkät yhteydet - eikä esim. Tampere, joka olisi jo ihan eri tason reissausta. Ahdistaa ja haluaisin edes kandin ulos, mutta kun sieltä puuttuu niitä täyden läsnäolon vaativia kursseja (jotka saattaa olla fiksusti esim. ma ja to, jolloin opiskelupaikkakunnalla ei voi olla yötä) - mutta mä palaan tähän, joko privaatisti tai blogissa.

      Poista
  4. Koskettava ja hyvä teksti! Ja huiput kuvat! Meilläkin äksöniä riittää jatkuvasti. Jotenkin symppaan siis kovasti kertomaasi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Action Jacksonit vauhdissa. :) Huiput kuvat, huippu kirja!

      Poista

i Digame !