7.8.2014

Blast from the past: JÄNNÄKAKKA

Nyt täällä on yks tosi väsynyt äiti, jota ei valvottanut omat lapset vaan jumaliste, synnyttämään karannut kaveri.
Mulla olisi ollut tilaisuus päästä todistamaan tätä elämän suurinta ihmettä kun synnyttäjän siippa sairastaa, mutta kun omat lastenhoitokuviot ei ihan järjestyneet klo 3.05 yöllä niin mun rooliksi jäi olla hengessä mukana ja päivystää puhelimen ääressä koska kuuluu ilouutisia Kätilöopistolta.
Pianhan sieltä kuului, nopea ja luomu (voi kääk!) synnytys, tuloksena terve je terhakka tyttövauva, vaikka saapuikin maailmaan yli kuukauden ennen aikojaan.
Nyt en malta odottaa että pääsen syöksymään sairaalalle nuuhkuttelemaan ja nyyhkyttelemään.

Ja myös Käytäntö-Periaatteen perheessä puhaltaa uudet tuulet.
Ensi viikolla esikoinen aloittaa päiväkodissa ja mies aloittaa koulussa. 
Muutoksia, uusi arki, superjännää.

Esikoisen puolesta jännittää, tai ehkä enemmänkin omasta puolesta. 
Miten mä pystyn olemaan useampana (3-4) päivänä viikossa erossa omasta lapsesta sen kuusi tuntia?
Joku muu saa lohduttaa mun vauvaa, ja joku muu saa nauttia sen aivoituksista. 
Toisaalta en näe vaihtoehtona sitä, että sosiaalinen ja ikäistään seuraa kaipaava esikko olisi kotona kaikki päivät mun ja vauvan kanssa, kun yritän opiskella ja kaikki ikätoverit pihapiiristä aloittaa tarhassa.
2 v 3 kk on aika hyvä ikä mun mielestä aloittaa, ja kuopuksenkin kohdalla pyrin siihen että saisin pitää pojan kotona ainakin kaksivuotiaaksi.
(Ja ei, en haasta riitaa/tuomitse/arvostele ihmisiä, jotka laittaa nuoremman/vanhemman päiväkotiin vaan totean, että MINÄ olen sellainen nössöäiti joka tahtoo notkua kotona veronmaksajien rahoilla vuositolkulla ja katsoa pienten ihmeidensä kasvavan. Meillä on ollut siihen mahdollisuus, koska teen osa-aikaduunia öisin ja viikonloppuisin, eli ihan helpoin mahdollinen ratkaisu ei tämäkään ole aina ollut).
Tosin ennen lapsia olin sitä mieltä, että ei kukaan täyspäinen äiti pidä toista lasta tarhassa samalla kun itse on kotona toisen kanssa. Että jos lapsia hankkii niin paree ois hoitaa ne itse.
No, nytpä tiedän ettei tämäkään asia ole ihan niin yksinkertainen - vaikkakin yhä olen sitä mieltä että subjektiivista päivähoito-oikeutta voisi rajoittaa jos molemmat tai toinen vanhemmista on kotona.

No, tää on aihe josta saa melkoisen tappelun aikaiseksi nanosekunnissa.
Jokainen perhe varmasti tekee päätökset ajatellen lasten parasta, mutta kun näitä periaatteita ja kasvatusmetodeja on joka lähtöön ja jotkut on niin idealisteja ettei aina näe metsää pupuilta.

Meillä tärkeimmät syyt esikoisen osa-aikahoitoon oli lapsen luonne; tyyppi on reipas, rohkea ja kaipaa kauheasti leikkiseuraa. Kotona ei kestä puoltakaan päivää ilman että sekä äiti että lapsi on sekoamispisteessä, joten talvi kotona tällä kokoonpanolla luultavasti tuhoaisi kaikkien mielenterveyden.
Lapselle tekee hyvää päästä ryhmään, sen lisäksi sillä on toivottavasti positiivista vaikutusta pottailuun ja puheenkehitykseen.
Ja musta on kiva antaa välillä aikaa vain vauvalle, keskittyä yhteen lapseen, tehdä kotityöt rauhassa, opiskella ja nukkua päiväunia kuopuksen kanssa. Itsekästä, joo varmaan, mutta myös parhaaksi tälle perheelle.

Nyt vaan pitää kovettaa itsensä etten ala itkemään kahden viikon päästä, kun koittaa eka päivä kun esikoinen jää "vieraiden" vastuulle. Snif.


Julkaistu Periaatteen Naisen puolella 3.8.2012.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

i Digame !