26.8.2014

Blast from the past: LASINEN LAPSUUS

Tässä on yksi vuoden 2014 parhaista asioista:


Ennen kuin alatte epäillä mielenterveyttäni (ettehän sitä muuten ole koskaan tehneet) niin antakaa kun selitän:
Meidän lapsemme syövät ruokaa lasipurkeista. Siis purkkiruokaa, paljon purkkiruokaa.


Pampula ainakin yhden purkin päivässä, O satunnaisesti kiireestä ja muista selityksistä riippuen. Niinpä niitä lasipurkkeja on kertynyt aika paljon parvekkeen kierrätyspisteeseen - Käytännön Mies kuljettaa osan kiltisti kouluun askartelutarvikkeiksi, mutta meidän kulutuksella voisi pyörittää jo pientä tuikkutehdasta. Tähän saakka kierrätys on ollut suhteellisen vaivalloista; lähin lasinkeräyspiste on ollut yli kilometrin päässä.


Tiedän tiedän, jossain Utsjoella on kotipihalta päätielle se kilometri ja tämä on kaupunkilaisen viherpiipertäjän valitusta, mutta kun meiltä löytyy kierrätyspistettä lähempää kuntosali, monta kauppaa, Alko, kappeli, kouluja, päiväkoteja ja McDonald'skin, niin väistämättä tuntuu että lasinkierrätys on ihan tarkoituksella tehty vaikeaksi kaupunkilaiselle. Etenkin kun ei ole autoa. Onneksi tämä epäkohta on nyt korjattu ja 1.1.2014 oli perheessämme suuren ekologisen ilon päivä, kun taloyhtiön roskakatokseen oli ilmestynyt lasinkeräyspönttö! Olisin voinut halata sitä. 


Yksinkertaisempi ratkaisu tähän kierrätysongelmaan olisi tietenkin lopettaa koko purkkirumba ja antaa lapsille vaan sen yhden tietyn äidin tekemää ruokaa. Kaksi desiä sosetta lasipurkissa on kieltämättä kallista, epäekologista, vaivalloista (koska eiväthän ne purkit ole ainakaan kevyempiä ole kaupasta kotiin kannettaessa) ja ei varmastikaan se terveellisin vaihtoehto (toisaalta mun järkeilylläni kuitenkin parempi kuin monet muut einekset ja valmisvaihtoehdot). Jotenkin vaan purkkiruokailu on jatkunut meillä siitä saakka, kun O sai ensimmäiset kulinaariset kokemuksensa jossain muussa muodossa kuin äidinmaitona. Väsyneenä noviisiäitinä tuntui helpolta ratkaisulta aloittaa kiinteät turvallisilla kaupan purkkiruoilla, ainakaan en myrkyttäisi lastani ja se saisi kaikki ravintoaineet, ainakin jos purkkien mainostekstejä on uskominen.

Ja kun en muutenkaan varsinaisesti viihdy keittiössä, niin en koskaan löytänyt sisäistä soseuttajaani. En ole erityisen ylpeä siitä, että tyypit syövät yhä jossain määrin purkkimössöjä, mutta en sitä oikein osaa hävetäkään. Aina satunnaisesti ymmärrän muiden puheista, että olen läpimätä mutsi kun en pode huonoa omatuntoa tästä ratkaisusta, mutta läpsystä vaihto-arjessa usein rima alitetaan yleensä juuri ruokahuollon kohdalla. Onneksi perheen pieninkin alkaa olla pian siinä iässä, että kaupassa voidaan käydä ilman kiliseviä kasseja - toistaiseksi heikoin lenkki on iltapala, kun P:lle ei puuro kelpaa mutta se pitää tankata täyteen jotta koko yö ei mene maidon perään itkiessä. 

Pelottelusta huolimatta kumpikin pojista on alkanut syödä myös rakeisempaa ruokaa. Kaikki äidithän ovat kuulleet sen urbaanilegendan koululaisista, joille on vauvana on annettu vain kaupan sosetta ja sitten niille ei ole kelvannut kuin silkinsileä mömmö. Ruokailuun liittyvät erot näyttävät olevan luonnekysymyksiä; isompi on äitinsä tapaan nirso ja ennakkoluuloinen, pienempi yleensä kiitollisesti syö kaiken syömiskelpoisen ja vähän kelvottommamankin. Ehkä sitten joskus kolmannella kierroksella ylitän itseni ja alan, vastoin suurpiirteistä persoonaani, näpertämään jääpalamuottiin omatekemiä soseannoksia. Oma laiskuuttahan tämä pitkälti on, samoin kuin pojat ovat vauvoina saaneet satunnaisesti korviketta kun en jaksanut lypsää ja pakastaa omaa maitoa. Ja todettakoon nyt tämä liki itsestäänselvyys, että lapset eivät ole eläneet yksipuolisesti purkkiruoalla vauvanakaan vaan saanet maistella kotiruokaa, koiranruokaa ja sormiruokaa. 


Viime syksynä voitin Mini Pumpkinin arvonnassa tuollaisen päheen Philips Aventin höyrykeitin-tehosekoittimen, joka pölyttyi aika pitkään kaapin päällä. Nyt kuitenkin teknisistä asioista innostunut Käytännön Mies on tarttunut haasteeseen ja ryhtynyt perheen sosemestariksi - parempi myöhään kuin ei milloinkaan? 

PS. Emme oikeasti laita noita metallikansia lasinkeräykseen, se on vain kuvausrekvisiittaa!

Julkaistu Periaatteen Naisen puolella 5.1.2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

i Digame !