22.8.2014

Blast from the past: TULEVALLE ÄIDILLE, OSA I.

Kun nyt olen maininnut, että muutama ystävä on raaputtanut vauva-arpoja ja odottaa nyt voittonsa lunastamista, niin näin kahden vauvan ja melkein kolmen äitivuoden jälkeen uskallan hieman päteä.
Lähinnä siis vaan kertoa ne asiat, mitä olisin toivonut että joku - vaikka neuvola, sitä vartenhan ne ovat!- olisi kertonut minulle etukäteen.
(Tietty mussa on sellainen valuvika etten kauheasti muiden neuvoja kuuntele, mutta aina voi yrittää!).
Koska en kuitenkaan muista kaikkia kerralla, niin keskityn nyt vauvavuoden vinkkeihin, ja varaan oikeuden täydentää listaani.

- Synnytyksen jälkeen lepää. 
Luulisi olevan itsestäänselvää, mutta ei ole.
Enkä tiedä ketä vastaan itse kilpailin, kun oli pakko kaksi päivää synnytyksen jälkeen lähteä lenkille koirien kanssa ja todistella, että ei muuten tunnu 20 tunnin synnytysmaratooni missään.
Nopea palautuminen on toki hyvä asia, mutta synnytyksestä toipuminen on ehkä viimeinen asia mitä kannattaa alkaa suorittamaan.

- Mutta lähde kuitenkin pian liikkeelle vauvan kanssa!
Tarkoitan, että ei kannata mökkihöperöityä jollei nimenomaan sitä halua, koska mitä pidempään nyhjää kotona niin sitä korkeammaksi nousee kynnys liikkua julkisilla paikoilla uuden tulokkaan kanssa.
Koirien takia mä opin nopeasti vaunulenkit - ja onneksi oli muuten kevätvauva, jonka kanssa oli vielä helppo lähteä ulos kotoa - mutta mulla oli ihan uskomaton metrokammo vauvan kanssa.
Että jos se huutaa. Itkee koko matkan. Mitä mä sit teen?
No. En tee oikeestaan mitään. Voi tietty yrittää tarjota ruokaa, hyssytellä, heijata, mutta todennäköisesti sitä vauvaa vaan ärsyttää se metron kamala oranssi sisustus tai väärän väriset sukat, who knows, mutta sen takia ei kannata jättää väliin vauvavuoden verkostoitumista että pelkää joko vauvan reaktiota muihin ihmisiin tai muiden ihmisten reaktiota vauvaan.
Suurimalla osalla kanssamatkustajista on varmaan joskus ollut vauva kotona, tai vähintäänkin ne ovat itse olleet vauvoja joskus.
Yleisillä paikoilla kun liikkuu niin sitä nyt joutuu sietämään kaikenlaista, kuten Chanel vitosessa kylpeneitä mammoja, pultsareita, pissiksiä ja ihan törkeen tärkeenä kännykkään puhuvia keski-ikäisiä, c'est la vie. Yks vauva ja sen väliaikainen huuto ei tunnu missään.
(Mutta hei, hyvä apuvälineet kyllä helpottaa niin arkea kuin liikkumistakin!).

- Ylipäänsä vauvan itku ei ole niin dramaattista kuin oma kroppa ehkä alkuun viestittää.
Toisen lapsen kohdalla toleranssi itkuun, kitinään ja ylipäänsä ihan tavallisiin elonmerkkeihin kasvaa kummasti ja tietää, että kaikkeen ei tarvitse reagoida valonnopeudella.
Mua rehellisesti sanoen hämmentää mutsit, jotka valittaa etteivät voi käydä vessassa tai suihkussa, kun VAUVA EI ANNA. Siis miten se kaksikuinen sen estää, kahlitsee itsensä sun jalkaan vai kuinka?
Eri asia on se, saako siellä pesulla tai pissalla käydä rauhassa, mutta se ei valitettavasti muutu miksikään edes lapsen kasvaessa.
Mutta jos nyt henkilökohtainen hygienia niin vaatii, niin vauva ei kuole vaikka se joutuisi itkemään omassa sängyssään sen kymmenen minuuttia että äiti huuhtoo pahimmat hiet ja veret ja muut eritteet iholtaan.
(Korjatkaa nyt joku kehityspsykologi jos oon ihan väärässä).

- Varaudu täydelliseen sekoamiseen.
Se, että raskausaikana itkee jollekkin Finnairin poromainokselle ei tunnu enää missään.
Kun on pitänyt parin vuosikymmenen ajan itseään tasapainoisena ja terveenä ihmisenä, niin ne kielletyt ja joskus ihan yksinkertaisesti todella kipeät ajatukset yllätti.
Vauvan avuttomuus ja täydellinen riippuvaisuus saattaa ahdistaa, ja mä huomasin usein miettiväni esimerkiksi sillalla että entäs jos nyt vaan sekoaisin ja työntäisin nää rattaat tästä alas?
Jotkut kaverit on joutuneet piilottamaan omia veitsiään, kun oma mielenterveys on alkanut epäilyttää - ja tällä ei muuten ole mitään tekemistä sen kanssa kuinka paljon sitä lastaan rakastaa (paitsi että kun sitä rakastaa niin käsittämättömän paljon niin myös pelottaa, mikä valta itsellä on pieneen ihmiseen).
Masentavaa on myös se, että jos lapsi sattuu olee sellaista äänekästä ja herkästi tyytymättömyyttään ilmaisevaa sorttia, niin väsyneenä sitä miettii sitä parvekkeelta pudottamistakin.
Että jos on syöttänyt, vaihtanut vaipan, kanniskellut kolme tuntia keskellä yötä ja tehnyt about kaikkensa ja se siltikin valvoo, ja vielä valvoo huutaen, niin vaikee siinä on miettiä mitään Sinkkosta ja kiintymussuhteita ja sitä että tässä se lapsi vaan kommunikoi.
Öisin pitäisi saamari nukkua eikä kommunikoida.

- Jos sattuu olemaan tosi onnekas ja ympärillä on ns. turvaverkkoja, niin niistä kannattaa ottaa ilo irti jo ennen kuin on siinä pisteessä että miettii sitä parvekkeelta pudottamista.
Lastenhoitoapua voi pyytää vaikka ihan siksi, että saa nukkua. Tai käydä yksin kaupassa (ja heijata tyhjiä ostoskärryjä). Tai että pääsee leffaan miehen kanssa. Tai yksin.
Kukaan yli 8-vuotias ei pysty parissa tunnissa pilaamaan lasta, se ei myöskään kuole nälkään vaikka ei suostuisi syömään pullosta (mikä on sellainen mukava taito, että jos vaan suinkin sen kykenee opettamaan ja taitoa ylläpitämään niin suosittelen).
Pieni ikävä yleensä tekee vaan hyvää, siis ainakin äidille.
(Ja muuten, kun lapsi on isänsä kanssa, niin sitä ei sitten lasketa "lapsen hoidossa olemiseksi", se on ihan vaan olemista).

- Vaikka olisi koko aikuisikänsä inhonnut muiden lapsia, niin omastaan kyllä tykkää.
Trust me.

Julkaistu Periaatteen Naisen puolella 7.4.2013.

2 kommenttia:

  1. Vitsit, olipa ihana. En usko, että olisin tästä pahoittanut mieltäni edes esikoisen vauva-aikana, vaikka hän ei mua minnekään päästänytkään. Tai mistäs minä tiedän. Kahden jo vauvavuoden taaksejättäneen äitinä on helppo jälkiviisastella. Joka tapauksessa, upea teksti, niin monta tuttua juttua ja kysymystä. Ja samaa mieltä siitäkin, että jos lapset on isällään, ne ei ole hoidossa. Ihan hullu ajatus - nehän on isällään. Ei äiti ole mikään lapsenhoidon ylipapitar, ainakaan meillä.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä omasta mielestäni toki olen lastenhoidon ylipapitar, mutta totuushan on se että kukaan ei ole korvaamaton - ainakaan kun kyse on siitä perushengissäpitämisestä.
      Mulla on paksu nahka näissä äitiysasioissa, ja varmaan siksi huonot tuntosarvet sen suhteen mistä kukakin saattaa loukkaantua. Kirjoitan tähän joskus kakkososan ja katson osuuko ns. kakka kattotuulettimeen.

      Poista

i Digame !