4.8.2014

Flashback: VAPAATA RIISTAA

Se tais alkaa koirista.
Että ventovieraat ihmiset alkoi kadulla puhua mulle. Siis muutkin kuin kylähullut, kerjäläiset (joista mun suosikki on se "anna rouva kaksi euroa"-mummeli, joka sattui asumaan samassa rapussa meidän kanssa kun olin lapsi. Ja asuttiin muuten Bulevardilla) ja turistit (mulla on selvästi sellainen streetwise-naama, koska multa kysytään usein suunnistusapua, myös ulkomailla).
Niin siis mihin mä jäinkään...
Joo.
Siis niihin kadullajuttelijoihin.
Etenkin kun meidän maastonakit oli pentuja, niin tietty joka toinen ohikulkija halusi rapsuttaa ja kertoa oman elämäntarinansa, tai ainakin oman koiransa elämäntarinan.
Suosittelen lämpimästi kaikille sinkuille koiranpentua (lähinnä lainaan) koska aivan takuuvarmasti vedät puoleesi kaikki yhtään hoivaviettiset tai eläinrakkaat ihmiset - molempia sukupuolia.
Lasten kanssa efekti ei ole ihan sama, eli pariutumismielessä ei niitä kannata hankkia.

Nykyään ainakin kerran päivässä tulee joku mummo tai pappa juttelemaan, yleensä julkisissa kulkuneuvoissa.
Me tietty liikutaan paljon kaupungilla ja lapset ei oikeastaan koskaan itke tai kitise, joten ollaan selvästi vähän vanhemman väestön mielestä potentiaalisia juttukavereita - etenkin kun niiden rattaiden kanssa ei pääse bussissa karkuun vaan siinä sitten nökötät rollaattorivanhuksen vieressä ja kuuntelet, miten kaikki nykylapset on konsolipelikoukussa ja eri asia oli silloin talvisodan aikoihin...
Epämiellyttävin keskustelu oli sekin bussissa, kun keski-ikäinen nainen jota ei olemuksen perusteella voi itseäänkään tituleerata miksikään työn sankariksi, alkoi tivata multa ja toiselta vaunumatkustajalta että onko meillä rattaissa oikeat vauvat vaan nuket.
Kun kuulemma kaikki me pummit vaan halutaan matkustaa ilmaiseksi ja siksi kuljetetaan tyhjiä lastenvaunuja mukanamme - sitä varten on kuulemma ne harsot aina viritetty ettei voi tarkastaa onko siellä vaan bussilipuista säästetyillä rahoilla hankittuja minkkiturkkeja vai oikeita lapsia.
Jep.
Tervetuloa vaan nauttimaan lastenrattaiden työntelystä umpihankeen. Jos joku ihan oikeasti jaksaa joka reissulla jännittää mahtuuko bussiin ja sitten seisoa siinä keskellä tönittävänä niin ole hyvä, olet kaksi ja puoli euroasi ansainnut.

Muutama asia kuitenkin on, mistä poikkeuksetta tulee positiivista palautetta kanssaihmisiltä.
(Kylläpä kesti pitkään päästä itse aiheeseen...).

1. Manduca-reppu
Tässä kuvassa en ole minä
eikä P
Kaikkien mielestä rintarepussa tuhiseva vauva on söpö (tai tukehtumaisillaan, kuten monet ovat huolensa ilmaisseet). 
Olen saanut myös kiitosta siitä, että ruuhka-aikaan suosin reppua enkä vie vaunuineni tilaa.
Mä suosin Manducaa monestakin syystä ja yksikään niistä ei ole se, että veisin vähemmän elintilaa vauvan kanssa liikkuessani.
Manduca on vaan meillä (toisen kanssa - esikoinen vihasi sitä syvästi) ihan suunnattoman kätevä, helppo ja hyvä.
Vauva viihtyy siinä ja saa olla lähellä, mä pystyn imettämäänkin kun beibi kulkee mukana. Okei, ilmaisia matkoja ei sen kanssa saa mutta kyllä Manducan kanssa on kivempi kulkea kuin rattaiden kanssa - suurin osa niistä, jotka ovat ikinä yrittäneet Stockalle sisään lastenrattaiden kanssa ehkä ymmärtävät mitä tarkoitan...

2. Ja jos kuitenkin pitää lähteä rattaiden kanssa liikkeelle, niin...
Ja ei, tässäkään kuvassa en ole minä
(luojan kiitos), eivätkä minun lapseni.

... me olemme valinneet Phil & Tedsin Explorerit, ja niistäkin tykätään.
Päällekkäinistuttavat sisarusrattaat ovat vieläkin eksoottinen näky vanhemmalle sukupolvelle, ja alhaalta kurkkiva vauva herättää hilpeyttä.
P&T:t on kätevät, kevyet ja ketterät ja vievät vaan yhden vaunupaikan bussissa. 
Tuplat alkavat olla pikkuhiljaa turhat, kun esikoinen jaksaa kävellä ja vauva viihtyy repussa, mutta ne ovat kyllä silti palvelleet meitä hyvin tämän puoli vuotta.
Tietenkään mulla ei ole kokemusta muista tuplista, mutta ihan kauheasti valittamista en Explorereista keksi.

Ja vauva-ajan suosikkini:
3. Bebe au lait-imetyssuoja.
Nope, not me.

Vaikka tässä onkin vähän burkhamainen-fiilis, kun kaivan mustan hunnun vauvan (ja ennen kaikkea rinnan) suojaksi, niin ah, silti tämä on chic ja tykkään siitä!
Olihan se vähän arvokas (joku 35 euroa, ostettu ennen O:n syntymää kun olin vielä varoissani) ja saman asian ajaisi hyvin viritelty harso. Ja jos ois tosi näppäräsorminen niin itsekin vois virittää rautalangan kankaan sisään ja voilà, mutta tää on kyllä ollut hintansa väärti.
Lapsi saa syödä rauhassa (ja toimii muuten myös Explorereissa vaununsuojana kun vauva oli vielä kantokassissa alaistuimessa!), ja kukaan ei paheksu kun on ns. tissit tiskillä.
On toiminut meillä häissä, ravintolaillallisilla, bussissa - ihan missä nyt vaan olen keksinyt imettää.
Ja en ole tosiaan mikään kaikista häveliäin ihminen, mutta mun mielestä on kohteliasta ettei esim. ruokaravintolassa (mammakahvilat on asia erikseen) kaiveta näitä maitotankkeja esiin.
Ja tästä saa hyvän tappelun aikaiseksi enkä halua ottaa enempää kantaa asiaan - imettäminen on tärkeä juttu ja tämä ihana imetyssuoja on tehnyt siitä mulle paljon helpompaa, piste.

PS. Ja jos jotenkin nyt ei otsikon merkitys oikein aukee niin lähinnä yritin sanoa, että koiran tai lapsen saaminen (no, koirat yleensä ostetaan, mutta anyways) tekee ihmisistä vapaata riistaa myös tuntemattomien kommentoinnille.
Onneksi omalle kohdalle on osunut lähinnä hyväntuulista hämmästelyä tai kannustavia kommentteja - varmaan suureksi osaksi myös sen ansiosta, että lapset yleensä on vieraskoreita ja käyttäytyy julkisilla paikoilla parhaimmilleen.

Julkaistu Periaatteen Naisen puolella 17.9.2012

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

i Digame !