22.8.2014

KARMA IS A BITCH

Tuo vanhan blogin puolella julkaistu teksti - jonka tarkoitus oli lähinnä tsempata ja jakaa niitä omia oivalluksia, jotka ei ehkä mitään rakettitiedettä varsinaisesti olleet - pahoitti aikoinaan joidenkin lukijoiden mielen. Ei ollut tarkoitus: Olen suorasanainen, toisinaan aika usein ajattelematon riemuidiootti, mutta tarkoitus ei ollut saada ketään tuntemaan itseään huonoksi äidiksi siksi, ettei vauva päästä suihkuun tai vessaan. Tekstihän oli kirjoitettu kahden vauvan kokemuksella, ja ne molemmat olivat sellaisia perustyytyväisiä pulleroita, jotka jaksoivat tuijotella tapettia tunninkin ajan niin, että äiti ehti suihkuun tai jopa päivittää blogia.

Uusi pomo ei ole ihan niin leppoisa miltä näyttää...
No, nyt sitten kolmas kerta sanoi toden, enkä enää ihmettele sitä miten kolmeviikkoinen voi viiden kilon massaylivoimalla estää esimerkiksi äitinsä hampaidenpesun. Meillä nimittäin asuu aika vaativa tissivampyyri. Ihana, suloinen pikkuveli, joka protestoi äärimmäisen äänekkäästi joutuessaan yli kahden metrin etäisyydelle ruoantuotantolaitoksestaan. Tällainen pesijätyyppi olisi mahtava, jos kyseessä olisi ainokainen/esikoinen (jollaiseksi se ehkä jäisikin, eh eh, maailman tehokkain ehkäisy!) mutta nyt olisi myös kaksi muuta kakaraa hoidettavana, ja koira, koti, ja noh, haaveilen että joskus taas pääsen pariksi tunniksi pois kotoa. Ilman Manducassa litistyvää vauvaa.

Naurattaa, niin kauan kuin maito on hajuetäisyydellä...
Vaikka tässä tilanteessa ei voikaan pystyttää leiriä sänkyyn Netflixin ja suklaalevyn kanssa vauvavuoden ajaksi, on tavallaan helpotus että tiedän tämän (valitettavasti) olevan tosi lyhyt ajanjakso. Kolmannella kerralla näkee vauva-ajan taakse, tietää että se vapaus (jota en kaipaa tuntitolkulla, mutta haluaisin käydä koiran kanssa pidemmälläkin kuin korttelin ympäri…) koittaa ennemmin tai myöhemmin, ja rintariippuvaisesta diktaattorista tulee vielä omatoiminen huimapää, jota joutuu houkuttelemaan halailemaan. Mutta on tässä ollut ihan rehellisesti sanoen joka päivä epätoivoinen olo, kun huuto alkaa samalla sekunnilla kun karkaan nukkuvan (tai niinhän mä luulin) vauvan kyljestä. Joskus on pakko priorisoida, kuten kun keskimmäinen ei osannut päättää meneekö potalle vai pöntölle ja alkoi kakata eteiseen. Ja silloin kyllä koko kerrostalo kuulee kuopuksen mielipiteen mun arvojärjestyksestä.

Vaativa pomo, mutta maailman paras sellainen.
Joten ehkä tämä tunnustus antaa jonkinlaista lohtua niille, keitä alkuperäinen kirjoitus loukkasi. Nyt mekin saatiin tällainen vähän seurallisempi tapaus, joka ei voi elää ilman äidin välitöntä läheisyyttä - imartelevaa, mutta ahdistavaa toisinaan. Ehkä tämä on tuntunut shokkihoidolta vain, koska olin tottunut sellaisiin "vasemmalla kädellä hoidettaviin vauvoihin", joille riitti toisinaan ääni tai pikainen silitys jatkuvan ihokontaktin sijaan. Tiedän, että Nipa on vasta neliviikkoinen, ja tässä ajassa on mahdoton antaa kovin tarkkaa arviota vauvan vaativuustasosta. Ja kyllä, tiedän, tällaisia vauvojen kuuluukin olla, mutta kahden isomman lapsen hulabaloobalain keskellä tahtoisin jonkun ihmisversion kengurupussista. Ja kyllä, tiedän myös sen että puolen vuoden päästä haikailen näitä vauvantuoksuisia, sohvan nurkkaan sidottuja imetysmaratoonejakin. Tiedän, tiedän.

21 kommenttia:

  1. Meillä asuu tissitakiainen, iältään 5kk. Esikoinen sentään nukkui päivisin, tämä nuorempi nukkui alussa vain tissi suussa/poskella. Tosin en minäkään nukkuisi jos isosisko tulisi harjoittamaan sopraanon sointia korvan juureen... Ihana tämä 1vee9kk ikäero ;) Kai se jossain vaiheessa helpottaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tää toinen ikäero meillä venyi sentään vähän pidemmäksi (ja onneksi isoveljillä on seuraa toisistaan) mutta kyllä taas on pari kertaa tullut mietittyä mitä tuli tehtyä :D. Varsinkin kun tosiaan, tissitakiainen täälläkin, ja herää kyllä sikeimmästäkin unesta kun olen yli metrin päässä.
      (Ja tsemppiä - se helpottaa!).

      Poista
    2. Pidetäänpä mielessä että vanhemmista sisaruksista on seuraa toisilleen muutaman vuoden päästä :) ...ties vaikka tälle tielle vielä kolmannen kerran lähtee :) Kiitos tsempeistä! Ja samoin, tsemppiä sinnekin :)

      Poista
  2. Ahahaha :-D Voi teitä! Mahtava teksti. Niin oli kyllä se Periaatteen Naisen julkaisemakin.

    Meilläpä kävi näin päin, että esikoinen oli synnäriltä asti helposti hermostuva, huonosti viihtyvä ja tulisesti reagoiva, kohtalaisen vaativa siis. Pelastus oli, kun alkoi 3 kk iässä nukkua paikallaan olevissa vaunuissa pitkiä päiväunia. Tämä toka ja vimppa on lunki ja leppoisa, hiljainen ja perustyytyväinen, helläkin! (Esikoinen hakkasi ja raapi syödessään.) Kun meni näin päin, to-del-la-kin arvostan helppoa vauvaa.

    Neliviikkoinen on pieni - ehkä Nipa pikkuhiljaa harventaa syömistään ja alkaa hengata hetken ilman äitiäänkin? Viimeistään koululaisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, maanantaina aion mennä spinningiin, ja tylysti jättää vauvan isänsä ja korviketetran kanssa. Sekä henkinen että fyysinen jaksaminen vaatii liikuntaa ja pientä taukoa arjen pyörityksestä, joten nyt, noh, pakko selvitä.
      Meillä keskimmäinen oli vauvana helppo ja lunki (tai ehkä aika on vaan kullannut muistot…) mutta on taaperona sitten sekoillut senkin edestä… So far tämä kolmas on ehdottomasti läheisriippuvaisin ja kovin protestoija (mutta söpöin! Jos näin saa sanoa…).

      Poista
  3. Oi oi, tsemppiä. Ja tavallaan tosiaan onni, että se on se kolmas, niin tiedät, että joskus tämäkin loppuu. Meillä esikoinen oli aika vaativa, ja mä olen ajatellut, että siinä oli kyllä aimo annos myös sitä, että annoin sen olla vaativa - kaksosten vaatimuksia en sitten kerennyt pajon huomioimaan. Mutta niistä toinen on kyllä ollut yltiöhelppo, sen asenne maailmaan synnäriltä asti on ollut sellainen "minä itse! minä osaan!" - ja se tosiaan osaa pitää itsestään huolen. Toinen on sitten mamis ja vaativampi, mutta siihen on osannut suhtautua lungimmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en osaa ees kuvitella mitä nää perinteiset riittämättömyyden tunteet on, kun vaatijoita on kaksi. En osaa päättää onko helpompaa vai vaikeampaa (näin mielikuvituksen tasolla) että kaikki kolme ovat eri ikävaiheessa ja tarvitsevat eri asioita, vai olisiko liukuhihnahoito kätevämpää…
      Mäkin kyllä Ompun kohdalla nimenomaan itsekin "lietsoin" välillä sitä vaativuutta, hysteerinen ensikertalainen kun olin...

      Poista
  4. Tää on yksi mitä mä mietin tosi paljon kun neljännestä haaveillaan. Tällä hetkellä itseasiassa miehellä olisi kovempi vauvakuume, on mullakin mutta ei niin nytheeeettiiiiii kuten miehellä... Omat haasteensa on olleet jokaisen kolmen kanssa mutta suuritarpeinen heistä ei ole ollut yksikään. Mitä jos se neljäs onkin? Miten mä mitään opiskelen samaan aikaan jos olen kahden pienen kanssa kotona ja toinen on uhmainen ja toinen suuritarpeinen? Kuitenkin sitä neljättä toivotaan joskus mutta se ajoitus on jotenkin tosi hankalaa. Ja kyllä, me laskelmoidaan ihan täysin vaikka tiedetään se että "ei ne vauvat silloin tule kun halutaan" :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen että tää nyt niittasi mun kroonisen vauvakuumeen (okei, aika kultaa muistot jne mutta kyllä on ollut hetkittäin sellainen fiilis että ei enää ikinä - mitä ei ole koskaan aiemmin ollut). Blogi on murheista pienin mutta aika paljon tästä on nyt kärsinyt jaksaminen, henkilökohtainen hygienia ja esim. lukeminenkin (no, se on myös vähän OITNB:kin syytä). Mutta toisaalta, enpä ole kuullut kenenkään katuneen lapsiaan, että antaa palaa jos siltä tuntuu! :D
      (Me on aina aloitettu yritys vähän "etuajassa" vaikka jokainen on tärpännyt tosi nopeasti, koska olen ollut ihan paniikissa että yhtäkkiä munasolut on tehneet jonkun joukkoitsemurhan… Ja niistä ikäeroista sitten nautitaan nyt :D ).

      Poista
  5. Mä oon monesti miettinyt että en voi puhua vauvavuoden uni- tai yhtään mistään veloista kun nämä kaksi ovat olleet just niitä perustyytyväisiä pulleroita. Ja se kolmannesta haaveilu (sitäkin oon tehnyt, siis häh!) tyssää yleensä siihen kun vähän pelkään että mitä siitä tulisi.. Sen verran ne pari melkein peräjälkeen tapahtunutta vauvavuotta kuitenkin verotti.

    Tsemppiä sinne diktatuuriin! Toisaalta, miten pienestä sitä onkaan iloinen kun sitten pääsee vähän irtautumaan. Muistan itse ne ekat, pitkät lenkit koiran kanssa kun seisoin vaan jossain tiellä ja ihastelin auringonlaskua vaikka kuinka kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä odotan (innolla & kauhulla) ensi maanantain irtiottoa, ja toivon että se on pahempi juttu mulle kuin vauvalle. Jos taas vauva reagoi siihen raivokkaasti, en tiedä onko mulla sydäntä jättää miestä 1,5 tunniksi huutavan Nipanderin kanssa. Toivon hartaasti oman henkisen ja fyysisen jaksamisen takia, että edes pienet irtiotot onnistuvat.

      Meillä esikoinen oli suht helppo, refluksin takia nukkui huonosti eivätkä nämä mitään meganukkujia ole muutkaan olleet. Yöunien puolesta pelkään, mutta mietin että onkohan mussa joku äitiyden valuvika kun Pampula tuntuu poikkeuksellisen energiseltä ja menevältä lapselta ja vauva tosi vaativalta? Että ehkä kyse ei ole niinkään lapsista kuin laiskanpulskeasta äidistä...

      Poista
  6. On muuten supersöpö pomo!

    Ja huipputeksti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pomo varsinkin saa paljon anteeksi ihanuudellaan.

      Poista
  7. Voi Nipsandeeros!
    Miten voi olla niin söpö vaativa vauva?

    Jotenkin tää meidän "haluan olla äidin kanssa samassa huoneessa" -vaihe tuntuu heti paljon helpommalta.
    Mutta tsemppiä sinne!
    Se on hassua, miten samaan aikaan haluaisi niin kovasti päästä hetkeksi olemaan oma itsensä ilman vauvaa roikkumassa rintapielessä, ja ahdistuu siitä, että kun vauva ei oo ainoa, ei voi pesiytyä sohvannurkkaan vuorokauden ympäri. Ja kyllä se tosiaan liian pian on ohi.
    Been there, done that.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se. Melkoista tunnemyrskyä tämä on, miehelle sinkoilee masentuneita "tää itku ei lopu ikinä"-viestejä ja kuitenkin samalla pakahtuu rakkaudesta eikä tahdo olla pitkään erossa pienimmästä. Ehkä tästä tulee superitsenäinen kun se vauvana tankkaa läheisyyttä ja ihokontaktia varastoon?

      Poista
  8. Mikä söpöliini! Tuoko muka vaativa ;D
    Mun ex-vauva (11v) oli niiiiiiiiin takertuva, että ekat 6kk oltiin kuin paita ja peppu tai paremminkin tissi+lisäke... Ja todellakaan suihku e i tullut kysymykseenkään yksin ja vessassa oli seuraa vielä parin vuodenkin päästä.

    Niinpä tää meidän toinen ex-vauva olikin mulle käänteinen järkytys kun jäi tyytyväisenä sitteriin hytkymään yksinään ja mun ekat kk meni ihan hukkaan kun luulin joka äännähdyksen olevan kutsuhuuto :D

    Ja nyt ne päivät on niin ohi!! Ja saan mennä ovestakin ilman et kuulen muuta kuin vaimeat moikat... nyyyyh... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Empiirisen tutkimuksen perusteella niihin perheisiin tulee useammin kolmas, jossa esikoinen on hankala mutta kakkonen positiinen yllätys helppoudellaan. Voin kuvitella, että jos meidän koko vauvavuosi on tällainen niin omat salaiset haaveet vauvailusta loppuu varmasti siihen (ei sillä, perhe tuntuu nyt sopivalta ja täydelliseltä, mutta vauvakuume on ehtinyt muuttua krooniseksi).
      Esikoinen alkaa päästä vapauden makuun, hyvästit on "hei hei, ei tuu ikävä". Gee, thanks.

      Poista
  9. Ouu nouu... näinköhän otsikko pätee meilläkin ja kolmonen on sitten kaikkea muuta kuin sisarensa. No mutta tuleepahan sitten vauvavuodelle vauvailua ainakin kerrakseen ;) Ykkönen ja kakkonen on olleet helppoja, ni toki kolmas ei varmaan voi olla muuta kuin täysi vastakohta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää kerryttää monipuolisesti kokemusta erilaisista vauvoista? Mutta siinä missä varsinkin numero uno on meillä nukkunut vauvana about ei yhtään niin tää kaveri posottaa 6 tuntia putkeen - jaksaa vähän paremmin toimia äitikin ihmissitterinä.

      Poista

i Digame !