13.9.2014

Flashback: ESIKOISKATEUS

Facebook - stalkkerikotiäidin virtuaaliparatiisi - paljasti, että ainakin kolme entistä luokkakaveria ala-asteajoilta saa tänä kesänä esikoisensa. Iloisia statuksia äitiyslomana jatkuvasta kesälomasta ja mikä mahtava vauvabuumi, kun ystäväporukassa lisäännytään yhtä aikaa.

Ja koska olen selvästi katkera akka, niin heti iski kypsä kateusreaktio. Mäkin tahdon! Sen esikoisen odotuksen. Ensimmäisen synnytyksen perään en haikaile, mutta esimerkiksi äitiysloma, jolloin sai ennen vauvantuloa vain oikeasti lomailla, ei juosta esikoisen perässä ja pyörittää perhearkea. Se jännitys, millaista on kun perheeseen tulee ensimmäinen vauva, kaikki oli uutta, eksoottista, odotettua ja odottamatonta. Ylipäänsä se fiilis, että kohta kaikki muuttuu.

Enkä sano, etteikö toisenkin lapsen myötä kaikki olisi muuttunut. Mutta se kahdesta kolmeksi oli melkoinen mullistus, kolmesta neljäksi taas vähän niin kuin business as usual. Ei ole ensisynnyttäjä eikä saa erityiskohtelua, sukulaisia ja muita vieraita kävi puolet vähemmän koska "onhan me jo yksi teidän vauva nähty" (tästä olin oikeasti ihan mielissäni, koska esikoisen synnyttyä kotiovi kävi kuin saluunassa ja tuli stressattua ihan turhasta). Neuvolassa oletettiin, että vauvanhoito on sen verran lähimuistissa ettei tarvitse erikseen neuvoa - ja mun uskottavuus äitinä oli kasvanut kummasti.

Vauvanhoitoa ei tarvitse opetella, on jonkinlainen käsitys itsestään äitinä ja kasvattajana sekä meidän perheelle sopivista toimintatavoista. Rutiinia koko touhu. Vauvaa kyllä jaksoi ihmetellä ja ihastella yhtä hartaasti kuin sitä ensimmäistäkin, jos vaan olisi ehtinyt. Ja täytyy tunnustaa; P:n synnyttyä mulla alkoivat muistot O:n vauva-ajasta puuroutua pahemman kerran. En muista millainen vauva O oli, koska nyt oli vain vauva-P. Tärkeät päivämäärät kuten ekat hymyt tai hampaat meni sekaisin, ja yhden kasvun sijaan seurasi kahden kehitystä eikä enää ihan minuutti minuutilta pystynyt raportoimaan vauvan uskomattomia edesottamuksia.

Jos ja toivottavasti kun meille joskus vielä tulisi kolmas lapsi, niin ihan hirveästi uutuudenviehätystä ei raskauteen, synnytykseen tai vauva-aikaan liity (toivottavasti; toivon että on yhtä tylsä ja hyvin sujuva prosessi kuin kaksi edellistä). Nyt tietää jo mitä odottaa, uutta tyyppiä, omaa persoonaansa, alkuun vähän ameebamaista olentoa josta kasvaa suuri seikkailija. Mutta kun sen kaiken koki ensimmäistä kertaa... se oli vaan niin maagista. Suuri seikkailu vanhemmillekin, kuten vieläkin jokainen O:n uusi kehitysvaihe tulee meille yllätyksenä - P:n kanssa niitä osaa jo odottaa, ja vähän varautua, varsinkin uhmaan.

Enkä mä vaihtaisi poikia mihinkään, se nyt on selvää. Jälkiviisaana harmittelen, etten tarpeeksi nauttinut äitiyslomasta vaan stressasin koulua ja töitä ihan turhaan, olisi pitänyt käydä kasvohoidoissa ja katsoa enemmän televisiota. Onneksi O:n vauva-aikana tuli luuhattua kahviloissa ja nautittua yksilapsisuuden eduista, koska P:n vauva-aika on mennyt pitkälti esikoisen ehdoilla, hyvin vähillä lounastreffeillä. Nyt toisaalta saan seurata veljessuhteen kehitystä ja oma olo on varmempi, toisaalta uusia kehitysvaiheita odottaa rauhallisemmin mielin - kyllä se varmasti oppii puhumaan ja syömään siististi lusikalla aikanaan, veljensäkin oppi.

Silti, silti olen vähän kateellinen. Aika kultaa muistot, olen unohtanut unettomuuden, närästyksen ja turvotuksen ja imetyksen alkukankeuden ja olen vaan nostalginen siitä, miten ihanan ainutlaatuinen se ajanjakso oli kun kasvettiin pariskunnasta perheeksi ja kaikkea muuta kliseistä. Nyt kun olen purkanut patoutumani voin mennä iloitsemaan siitä, että perhe on kasvanut entisestään ja nyt niittä loistavia lapsia on kaksi ja kaikki on hyvin.

PS. Eilen harmitti, että kännykkäkamera on niin surkea ja järkkäri lojui kotona - olisi ollut oikea picture perfect-päivä "tunti kuvassa" "kuva tunnissa"-postaukselle, kun tein kaunista ruokaa, kävin joogassa, puhalsin rannalla saippuakuplia lasten kanssa ja illalla lenkkeilin upeassa auringonlaskussa. No, kyllä ne olivat hyviä hetkiä ilman ikuistamistakin. 

Julkaistu Periaatteen Naisen puolella 28.5.2013.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

i Digame !