28.9.2014

KOLMAS ON KAKSI

Nipsu on tänään kaksi kuukautta "vanha". Ja let me tell you, ladies, paitsi että vauva on ihana (eikä enää yhtään vaativa!) niin kyllä tää elämä on kolmilapsisella kokoonpanolla kivaa. Pampulan syntymä oli shokkihoitoa, mutta Nipan ilmestyminen osaksi perhettä ei ole suistanut kummakaan isoveljen elämää raiteiltaan, päin vastoin: Kumpikin suhtautuu vauvaan hellästi ja huolehtivasti, Omppu erityisen lempeästi. Kukaan ei ole seonnut, kenenkään uhma ei ole räjähtänyt käsiin, me emme ole jääneet kotiin jumiin vaan elämä jatkuu, vähän parempana ja pukluntuoksuisena!


Nipsu on lyönyt ennätyksiä mm. nukkumalla yhdet 8 tunnin yöunet putkeen (ja jatkoi toki tankkauksen jälkeen vielä pari tuntia päälle! Ei voi olla mun vauva!) ja kääntymällä vatsalta selälleen alle 8 viikon iässä (tämä tosin johtuu enemmän pyöreästä keskivartalosta kuin suunnitelmallisesta kierimisestä). Vaikka hän yhä on sylissä viihtyvää sorttia jaksaa hän nykyään pyöriä lattialla, liikkuen viisarimaisesti päänsä ympäri. Hitaasti, mutta varmasti. Iloinen, hymyilevä, järjettömän ihana pallero. En kestä. Rakastan rakastan rakastan.


Ajankulua on vaikea hahmottaa myös siksi, että raskaudesta ja synnytyksestä tuntuu olevan ikuisuus. Yhdeksän kuukauden kasvatusprojektista muistuttaa vain vähän löysempi olemus ja jäljellä olevat kolme raskauskiloa, mutta muuten palautuminen on ollut huikean nopeaa. Urheilemassa olen käynyt kuukauden verran, kiitos miehen ja lapsiparkin, ja painot nousee entiseen tapaan. En olisi uskonut, että toivun kokonaisvaltaisesti (ymmärtänette nyt mitä alueita tarkoitan) 4,5 kiloisen jytkyn synnyttämisestä parissa viikossa ja tunnen taas saaneeni itseni takaisin. Maidontulo on tasaantunu enkä ole enää ihmissuihkulähde vaan tasaisesti ruokaa tuottava meijeri - rooli, jossa jaksan vuoden verran olla. Tällä hetkellä tuntuu, että paljoa paremmin ei elämä voisi olla. Että kiitos vaan, universumi.

Pissis-selfiet 1 kk ja 8 viikkoa synnytyksen jälkeen.

28 kommenttia:

  1. Mahtava, ihana postaus! Onnellisuus saa hyvälle tuulelle :) Ja siis mähän olen aina ajatellut että koska kuopukset yleensä oppivat nopeasti juttuja niin kolmannet varmaan jo juoksevat ulos synnäriltä. Jotenkin on sellainenkin tunne että kolmannen kohdalla nauttisi varmaan vauvavuodesta ihan uudella tavalla. Kuopuksen kanssa kun se meni vähän kiireessä mikä joskus on jopa harmittanut. Muistan esikoisen vauvavuoden paremmin! Mut luultavasti olen täysin väärässä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en muista rehellisesti sanoen juuri mitään kahden isomman vauvavuodesta (enkä varmasti vuoden päästä tästä viimeisestäkään). Harmittaa, ettei kuvattu juuri ollenkaan videomateriaalia elävöittämään muisteluita - onneksi on ne miljoona valokuvaa ja ne päiväkirjat…
      Mutta kyllä tästä nauttii, enemmän kuin koskaan (ehkä myös siksi että tää on meidän eka vauva joka NUKKUU!).

      Poista
  2. Blogit tarttee myös tykkään napin! Tykkään! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus! Mulla oli täsmälleen samat fiilikset silloin kolmannen syntymän jälkeen, ja edelleenkin. Kolmas lapsi rulaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Pitäisi laittaa kaikkiin oppaisiin, että ekan kaa kämmäilet ja toisen syntymä aiheuttaa riittämättömyyskriisin mutta kolmas - se on kultaa!

      Poista
  4. Kerran universumille HEI! Ihana, ihana, ihana vauva ja rouva itse näyttää sairaan hyvältä!

    VastaaPoista
  5. Hyvältä kuulostaa ja näyttää :)!

    VastaaPoista
  6. Niin ihana postaus, että ihan itkettää! Miten huikeeta, että olet(te) toipuneet noin hyvin. Kolme on selkeesti uusi kaksi! Jes!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, tai ehkä se on parittomien lukujen taika? :)

      Poista
  7. Ihanaa ja hienoa :) Ja näytät kadehdittavan kivalta noissa verkkarikuteissa ollaksesi noin pikkuriikkisen äiti-ihminen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - on siitä mukavat trikoot että vetävät mukavasti tällaista naisihmistä kasaan. :D

      Poista
  8. Hei on ihan poskettoman hankalaa olla haluamatta sitä neljättä lasta kun sä postaat tämmöisiä. Enkestä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut tehän ootte jo suunnitelleet hyvin, sehän on vähän niinku puoliksi tehty? Että ei muuta ku tuumasta toimeen ja muut kliseet tähän päälle.

      Poista
  9. Vitsi miten kiva kuulla! Kyllä te näytättekin säteileviltä. Tätä lisää! (teille, ei kuitenkaan meille :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mäkin haluun tätä lisää (fiilistelyä, ja ehkä vauvojakin). :D

      Poista
  10. Olen onnellinen sun/teidän puolesta, ihan ihanaa lukea noin kivoja kuulumisia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, hauskaa ettei tartte munkaan aina angstata :D.

      Poista
  11. Ihana postaus! Vielä on siis meilläkin toivoa, että joskus sen kolmannen kanssa voisi olla helpompaa.. Meidän kaks kiljukaulaa nimittäin pitää huolen siitä että a) meillä ei nukuta ja b) hermot mennee ja pää räjähtää. Mut jospa se kolmas sitten joskus ois hyvä nukkuja ja muutenki vähän ilosempi tapaus... Aina voi toivoo :D

    Mut hei kiitos huipusta blogista ja ihan parasta että tulit takaisin! Olin ihan innoissani kun löysin Periaatteen Naisen, mut sitten melkein heti lopetit sen niin kylläpä harmitti. Onneks bongasin sut taas, ihan huippuja juttuja sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista ja kiva kun oot löytänyt tänne! Huiput jutut on kyllä hieman liioiteltua mutta thanks :D.
      Ja joo, meidän isoveljet olivat tavallaan tosi helppoja vauvoja, mutta eivät nukkuneet. Vähäunisia ovat vieläkin, mutta kyllä tää koko ajan helpottaa. Kunnes kuopus alkaa tehdä hampaita tai isoveljet kertovat sille, että öisin pitää bailata… Mutta hei, toivoa on! ;)

      Poista
  12. Voi sniiif.
    Kyllä tässä väkisinkin alkaa vauvakuume kohota.
    Jos se vielä se kolmas olisi helpompikin (ihan kuin meillä tää kakkonenkin ei olisi ollut aika helppo tapaus).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voi luvata helppoja kolmosia, mutta kyllä tässä auttaa sekin että itse on äitiyden rautainen ammattilainen (eh heh) ja tää oikeasti tuntuu…helpolta!

      Poista
  13. Ihana kuulla. Onnesi on täällä jotenkin kauhean helppo jakaa!

    VastaaPoista

i Digame !