16.10.2014

Flashback: LIKE A BOSS

Mua ei voi millään tasolla väittää perfektionistiksi. Olen oikeastaan enemmän sellainen "vähän sinne päin"-tyyppi. Mutta jos nyt jotain elämän osa-aluetta suoritan, tai suorastaan ylisuoritan, niin se on äitiys. Tänä aamuna taas jouduin puremaan huultani, etten päästänyt pätemisenhalua valloilleen. Olin lähdössä töihin kun Käytännön Mies ja Pampula heräilivät, ja heti teki mieli aloittaa päällepäsmäröinti; valita lapselle aamupala (koska tosiaan, Käytännön Mies ei kolmen vuoden kokemuksella varmasti osaisi valita kolmesta vaihtoehdosta sopivaa hedelmäsosetta lapselle), vaatteet ja neuvoa päivän ohjelma ja aikataulu. Onneksi oli sen verran kiire, ettei ollut edes aikaa sanella Käyttikselle miten lasta hoidetaan, sillä eihän se raukka selviä päivää lapsensa kanssa jollen mä jätä kirjallisia ohjeita ja anna minuutintarkkaa aikataulua.

Argh.

Mä en varmaan ole ainoa äiti, jota ei miehen lapselle valitsemat vaatteet aina miellytä. Joskus toki sattuu ihan oikeita lapsuksia, kuten esikoiselle kuopuksen vaatteet tai toisin päin, ja silloin pidän ihan soveliaana että jälkeläisen varustus vaihdetaan sopivan kokoiseen. Sen verran olen oppinut hölläämään, että kotioloissa isän valitsemat vaatteet, vaikka ne eivät matchaa sisustukseen, sovi toisiinsa tai ole ehkä kaikkein käytännöllisimmät, saavat kelvata. Jos lähdetään julkisille paikoille niin haluan yleensä itse päättää, mitä lapsilla on päällä - tässä tosin alkaa olla haastetta  kun O haluaa yhä enemmän itse valita vaatetuksensa. Käyttis suhtautuu tähän hyvin ymmärtäväisesti; koska minä ostan vaatteet ja olen kokeneempi pukija, niin mun vaatevouhotus ei liene iso uhka miehen egolle tai isyydelle.

Mutta se ei jää vaan vaatteisiin.
Olen palannut työelämään molempien poikien ollessa alle vuodenikäisiä, ja silloin lapset ovat olleet heitteillä, eli isänsä hellässä huomassa, ainakin kymmenen tuntia putkeen. Kuten voitte blogista päätellä, pojat ovat ns. alive and kicking, suorastaan hyvinvoivia, terveitä ja tyytyväisiä lapsia. Sen lisäksi joudun myöntämään, että perheen miespuolinen huoltaja hallitsee iltarutiinit ja nukutuksen jopa paremmin kuin minä. Voin siis jättää lapset isälleen, joka on ollut vanhempi aivan yhä kauan kuin minäkin, ilman että pitäisi pelätä soittoa poliiseilta, sairaalasta tai muilta viranomaisilta.
Silti jatkuvasti puutun Käyttiksen tapaan hoitaa lapsia (joskus myös kotia ja koiria, mutta niiden suhteen en ole niin just). Kerron mitä lapsille pitää syöttää, milloin ja mitä niiden kanssa pitää tehdä. Tähän liittyy toki huoli siitä, saavatko lapset tarpeeksi kasviksia tai raitista ilmaa, mutta lienee melko epärealistista että kukaan, saati lasten täyspäinen ja pätevä isä, onnistuisi pilaamaan perusterveet pojat parissa tunnissa.

Perheen ulkopuoliset hoitajat toki arvostavat tarkkoja kirjallisia ohjeita, mutta voisin ehkä luopua tästä kontrolloinnista kun kyse on ihmisistä, joille lapset ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin mulle. Nekin haluavat lasten parasta! Meillä voi ehkä olla erilaiset metodit ja vähän eriäviä kasvatusperiaatteitakin, mutta lähtökohtaisesti Käytännön Mies on loistava isä - vaikka se ei osaa värikoodata veljeksiä, laittaa ruoaksi lähinnä pakastepinaattikeittoa eikä jaksa istua tuntitolkulla hiekkalaatikolla. Koska mä oppisin olemaan kysymättä, onko Käyttis pessyt poikien hampaat tai milloin viimeksi O on pakotettu pissalle. Kyllä se varmasti osaa. Ja jos ei osaa, seuraukset ovat yhtä lailla Käytännön Miehen kannettavana; aika monta kertaa sekin on pessyt lattiaa O:n pissavahingon seurauksena.

Kyse ei ole siitä, että haluaisin kokea itseni edes jollain sektorilla korvaamattomaksi. Tiedän etten ole, ja että mun korvaamattomuus lapsille ei liity vaatteisiin, välipaloihin tai vaippoihin vaan siihen, ettei kukaan rakasta poikia niin paljon kuin minä (no, ehkä lasten isä myös...). Enkä epäile Käytännön Miehen selviämistä isänä, sehän on luonnonlahjakkuus. Yleensä en ole tälläinen hallinnanhimoinen kontrollifriikki, joka tahtoo päättää mitä kotona tapahtuu, vaikka olisin kilometrien päässä koko paikasta. Käytännön Miehen sietokyky mun pomottelun suhteen on ihailtavaa, se on oppinut ohittamaan mun vouhkaamisen stoalaisella tyyneydellä. Sen sijaan olen itse sabotoinut tasavertaista vanhemmuutta käyttäytymällä kuin toinen ei osaisi edes vaippaa vaihtaa oma-alotteisesti, ja seurauksena tosiaan Käyttiksestä on tullut passiivisempi kasvattaja - minähän näistä asioista kuitenkin päätän, tai ainakin haluan päättää.

Alan nyt hokea itselleni mantraa, että erilaisuus on rikkaus myös kasvatuskysymyksissä ja että oman mielenterveyteni takia olisi hyvä suunnata energia vähän järkevämmin. Tänäänkin voin olla kellon ympäri pois kotoa, ja kun päivä on pulkassa palaan kotiin, missä on siistimpää ja rauhallisempaa kuin mun hoitovuoroni jälkeen. Käytännön Mies hoitaa hommansa hyvin, ja selvästi rennommin kuin minä - se ei koskaan lähetä mulle niitä avautumistekstareita eikä odota itku kurkussa ovella, valmiina myymään lapset sirkukseen, kun mä tulen töistä kotiin. Ehkä se on sittenkin Käytännön Mies, jonka pitäisi ohjeistaa mua näissä hommissa.

PS. Kohtasin kaupungilla vanhan koulukaverin, joka oli jo ala-asteella melkoisen omalaatuinen persoona. Me ei oltu ystäviä, lähinnä ikäeron takia, mutta muistan kuinka tyypillä oli koko koulu-uransa melkoinen friikin maine. Lähinnä koska pukeutui persoonallisesti, kuunteli erilaista musiikkia ja kulki muutenkin omia polkujaan. Nyt 15 vuotta myöhemmin tyypillä oli yhä samanlainen tyyli ja oli oma erikoinen itsensä, ja olin suorastaan kateellinen; se on tosiaan ollut oma itsensä, muista välittämättä, kohta kaksikymmentä vuotta, ja vaikutti erittäin tyytyväiseltä tilanteeseensa. Ei ehkä helpoin ratkaisu, mutta varmasti vähemmän kaduttavaa kun on koko ajan kuunnellut enemmän itseään kuin ulkopuolisia. Olisipa sitä erilaisuutta osannut arvostaa jo silloin, niin itsessään kuin toisissakin.

Julkaistu Periaatteen Naisen puolella 16.6.2013

2 kommenttia:

  1. Minä oon just tämmönen :D Siis mun on pakko päteä kaikissa perushoitojutuissa, esim. mitkä vaatteet laitetaan millekin säälle, mitä syödään ja moneltako ja millon nukutaan. Toki mies onkin paljon vähemmän ollut yksin lasten kanssa, mutta kyllähän se silti osais hyvänen aika. Esikoisen raskausaikana uhosin että minusta ei tuu semmosta joka aina tietää paremmin kuin isi, mutta niin vaan sekin asia meni toisin, hups.. Sitten valitan että aina kaikki on minun vastuulla, mutta mies vastaa että no ei hänen tekemä/valitsema kuitenkaan kelpaisi, ja hittolainen kun se on totta. Kylläpä kyrsii katsoa peiliin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo kolmannenkaan kohdalla vielä osannut höllätä, vaikka olisi itsellekin armahdus luottaa vähän enemmän muiden lastenhoitokykyihin. Ja on ihan totta, että tässä on sellainen noidankehä että minä pomotan tällä sektorilla -> miestä ei kiinnosta kilpailla vaan antaa mun touhottaa, ei kai kukaan kestä jatkuvaa pätemistä -> kaikki jää mun vastuulle, ja työnjako vaan pahenee.
      Mun suvaitsevaisuus ja erikoisuuden ymmärrys vaan loppuu vähän pahasti kun joku hoitaa mun lapsia "väärin", eli esim. vaihtaa vaipan eri tavalla kuin minä (ja yritä muistuttaa itseäni; lopputulos ratkaisee).

      Poista

i Digame !