30.10.2014

MAHDOTON YHTÄLÖ

Puutalobaby-blogista (tai oikeastaan Anna-lehdestä) opin, että meidän maanantaina seitsemän vuotta täyttänyt parisuhde on jonkinlainen tilastoihme: Sekasyöjä ja kasvissyöjä, samassa avioliitossa! En tiedä mikä mutusosiologi tuon artikkelin on kirjoittanut, eikä me ehkä vastata pahimpia ääripäitä tyyliin joku makroraakavegaani ja karppaaja, mutta melkoisen yleistyksen on journalisti tehnyt. Ymmärrän kyllä laveat arviot että parisuhteet, joissa petetään tai hakataan, päätyvät useimmin eroon, mutta että ruokavaliot olisivat ratkaiseva tekijä? Voi mun.

Toisin kuin Puutalon pariskunta, meillä erilaiset ravintotottumukset ovat aiheuttaneet riidan siellä, kinan täällä. Tosin ruokapoliittiset riidat ovat aina olleet enemmän käytännöllisiä kuin ideologisia (noh, kasvissyönti nyt on ideologisesti aika ylivertainen vastus jollei satu itse kasvattamaan ja metsästämään lihaansa). Mua ärsyttää olla perheen epävirallinen keittiövastaava, mutta miehen kasvisruokarepertuaari on varsin vaatimaton. Sen lisäksi se kotiutuu koulusta suoraan päivälliselle, joten ilman teleportteria kokkaaminen olisi muutenkin haastavaa (ei, emme ole niitä reippaita ihmisiä jotka laittavat ruokia valmiiksi hyvissä ajoin etukäteen).

Olen tosiaan tätä ruokaruljanssia murehtinut aiemminkin. Kaikkea ei voi saada keittiössäkään - helppoa, hyvää ja halpaa. Mielellään myös nopeaa ja sellaista, jota jaksaa syödä useamman päivän putkeen. Tai jos voi, jakakaa salaisuutenne (osa aloitti jo paljastelun, kiitos siitä!). Ilman mun äitini jokaviikkoista visiittiä, johon kuuluu yleensä ateriapalvelukin, meillä syötäisiin varmaan pääasiassa pakasteita. Siis kaupan pakastealtaasta, ei omasta. Meidän ruokakulut ovat ihan naurettavat, ottaen huomioon että ei olla mitään hifistelijöitä eikä syödä mitään kampasimpukoita. Olen myös harkinnut jotain kotiinkuljettavaa kauppakassi-palvelua, sillä jo pelkästään maidon roudaaminen ilman autoa käy (koti)työstä. Kun me keksitään tarpeeksi riidanaiheita ilman ruoanlaitto-ongelmiakin.

4 kommenttia:

  1. Meikäläinen on vain niin laiska, että sen takia safkaa on yleensä valmiina massiivinen määrä. En kykene (henkisesti) tekemään joka päivä uusia sapuskoita. Stadin Aikapankista muuten löytyy mainioita harrastelijakokkeja, jotka mielellään täyttävät tuodut pakasterasiat vaikka toivotunlaisilla kasvisruuilla (raaka-aineet pitää tuoda pakasterasioiden kera tai maksaa ja työstä menee ns. aikaveloitus, jota voi sitten maksella omaan tahtiin vahtimalla vaikka toisten muksuja, haravoimalla, lenkittämällä koiria tai mitä ikinä itse mieluummin tykkää tehdä kuin kokata). Pitäisi joskus itsekin kokeilla tuota ruokajuttua kunhan laiskuudeltani jaksan. Muita aikapankin naapuriapujuttuja olen kyllä paljon käyttänyt ja ollut vallan tyytyväinen (mm. ompeluapua, lastenhoitoapua jne) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei toi Aikapankki-ehdotus on loistava! Tosin "asiakkaan" paineet: Entä jos ruoka ei ole hyvää? Eihän sitä ole pakko tietty syödä kokkaajan valvovien silmien alla mutta you know, mä voisin hyvin vahtia lapsia ja siinä ei voi mennä kovin pahasti pieleen, mutta muille kokkaaminen vaatii kyllä rautaista itsetuntoa keittiössä. Sinällään kyllä, hitto, miten hyvä idea!

      Poista
  2. Täh? Meidän sekasyöjä kasvissyöjä parisuhde on kestänyt kohta 14 vuotta, ja kertaakaan ei olla riidelty ruokavaliosta. En edes keksi, miten siitä voisi riidellä...

    Mutta ruokapohdinnat ovat ajankohtaisia meilläkin, tai oikeastaan kauppalaskun pienentäminen. Me ruvettiin nyt käyttämään Prisman kauppakassipalvelua ihan siksi, että siellä on ruoka halvempaa kuin lähialepassa.

    Mä teen isoja satseja jotain helppoja perusruokia tyyliin makaroonilaatikko ja soijakastike, ne kun valmistuvat samalla vaivalla kuin pienikin annos.

    Kampasimpukoita ei meilläkään syödä, mutta nyt tehdään kurinpalautus siinä, että katsotaan hintalappua tarkemmin ja jätetään esim. kalliit juustot vähemmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kuullut paljon ylistystä Prisman kauppakassista - harmi vaan että autottomalle ainoa vaihtoehto taitaa olla Alepa? Tai äh, tästä näkee etten ole oikeasti perehtynyt asiaan vaan elän ihan mutun varassa… Anyways, se kuljetusmaksukin tulisi helposti säästöä kun jäisi heräteostokset (ts. karkit) vähemmälle.

      Meillä ruokavalioriidat koskee sitä että mä en jaksais olla pääkokki ja mies taas ei aio kokata kasvisruokaa. Ainakaan kovin usein. Joskus se sitten on tosi ihana ja tekee espanjalaista papupataa (superhyvää, resepti löytyy Hesarin sivuilta!).

      Poista

i Digame !