22.10.2014

SYYSSIIVOUS

Harmi, että se tapahtuu vain suolistossa eikä kotona, kun kuopuksen nimenantojuhlatkin lähestyvät uhkaavasti sunnuntaina (ja niitä on jo siirretty niin monta kertaa, että nyt ne pidetään puolikuolleinakin).
Tais olla viimeinen kerta vähään aikaan kun tässä taloudessa syödään lohipastaa, sillä jäljet johtavat jääkaappiin: Nirsot lapset eivät a.) syöneet pastaa tai b.) sairastuneet. Me vanhemmat sen sijaan olemme nauttineet kaksi vuorokautta erittäin tyhjentävästä pikku paastosta, jonka ainoa hyvä puoli on se, että mahtunen viikonloppuna mihin tahansa mekkoon. Säästän teidät tarkemmilta yksityiskohdilta, jokainen on varmasti joskus elämässään saanut nauttia tällaisesta ruokamyrkytyksestä, mutta nämä karmaisevat vatsakrampit ovat inspiroineet kirjoittamaan raskausvertailun jatkoksi synnytysvertailun, ehkä saan sen ulos tällä viikolla. Sunnuntaina on myös Anun haasteen deadline, ei muuta kuin uhkarohkeasti osallistumaan. Nyt menen jatkamaan itseni säälimistä tuohon uuteen lempihuoneeseeni eli vessaan.
(Äitiys on kyllä toden teolla madaltanut kynnystä kirjoittaa kakkajuttuja.)


Mies osti taannoin vessanpönttöön uuden kannen.
Suhteeni delfiineihin on viime päivinä kärsinyt huomattavasti.

8 kommenttia:

  1. Mä olen ihan pulassa ton haasteeni kanssa. Mun eka idea hieman kariutui tässä ja nyt mulla ei ole idean ideaa enää. Kiva! ;) Mutta toivottavasti te voitte jo paremmin. Ruokamyrkytykset on järkyttäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli parikin ideaa (voitko uskoa!?), nyt mentiin sieltä missä aita on matalin kun suuret visiot vähän kärsi näistä, öhm, olosuhteista. Oisin tietty voinut vaikka kirjoittaa ruokamyrkytyspäiväkirjan.
      (Tänään voidaan paremmin mutta jeesus tätä kestikin).

      Poista
  2. Voih :( tuo on niin karseaa!! Todellakin tiedän miltä tuntuu. Toiv.voitte jo paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oli kyllä poikkeuksellisen karsea. Kiitos sympatioista - mulla on aika monta turistiripulia ja yks matokin koettu, nyt oltiin aika pohjalla :D.

      Poista
  3. Kauhia ruokamyrkytys! Mulla on ollut oksutauti imettävänä ja kyllä oli tyhjiin imetty olo tosiaan. Pissakin näytti lopulta earl greyltä kun oli tapahtunut huomaamatta nestevajaus. Onneksi mahanmyllerrykset kestää armeliaan vähän aikaa.

    Hirnahdin vessanpöntönkannelle, onneksi sun ei ole sitä varmaan nyt tarvinnut juuri katsella, kun kansi on pysynyt auki. Meidän vessassa oli ostohetkellä superpähee kansi, jossa oli sinisen nesteen täyttämä pyöreä leikkiakvaario leikkikaloin. Hitsin ex-omistaja meni seisomaan sen päällä ja se alkoi vuotaa :(. Nyt meillä on tylsä ja hiukan mauton puujäljitelmä.

    Ihanat synnytyskertomukset oli kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainoo ku siinä renkaassa ja kannen sisäpuolellakin on noi psykedeeliset delfiinit. Kuulostaa kyllä aika ihastuttavalta toi akvaariorengas, tosin jonkun kelluvien kalojen katselu saattaisi vähän pahentaa tiloja…

      Ja tää oli kyllä kaikkien ruokamyrkytysten äiti, neljän päivän ajan lapsien pukeminen aiheutti sydärin ja tänään on eka päivä, kun kaikki on pysynyt sisällä (tämänhän te kaikki halusitte tietää). Kiitti, S-Marketin vakuumipakattu lohi..

      Poista
    2. Tai kiitti esim. oma jääkaappi? ;)
      Raaka kala täytyy säilyttää 0-2 asteessa, jotta se pysyy hyvänä ja käytännössä missään kotijääkaapeissa ei ole noin kylmää... Että jos ostaa kalaa, niin pakkaseen tai käyttö heti ostopäivänä. (Ehkä teillä ei ollut tästä kyse, mutta juuh näin villi arvaus.)

      Poista
    3. Joo, itseasiassa me epäillään vahvasti jääkaappia. Ensimmäisenä päivänä lohipasta ei vielä aiheuttanut mitään, seuraavana päivänä sitten oli kuin olisi iskenyt joku ebolan, migreenin ja narkolepsian yhdistelmä...

      Poista

i Digame !