5.11.2014

SE OIKEA ÄITIYDEN MUSTA AUKKO

Mä en ole melkein viisivuotisen äitiurani aikana tavannut yhtään sellaista kestovaippoihin hurahtanutta soseuttajaa, joka on kadottanut oikean identiteettinsä muuttuessaan intohimoiseksi täysimettäjäksi. En ole osannut samaistua ylisuorittavista hurmosmutseista ahdistuviin tiedostaviin toimittajiin - ehkä olenkin osa sitä salaliittoa, who knows, mutta jos multa kysytään äitiyden mustasta aukosta niin se kyllä liittyy aikaan. Se on nimittäin kadonnut, niin mikro- kuin makrotasollakin.

Sekunnit, minuutit, tunnit. Kuukaudet. Vähän vuodetkin.
Mä olen kävelevä klisee kun päivittelen jatkuvasti sitä, mihin aika oikein menee? Vauva on yhtäkkiä kolme kuukautta. Yhtäkkiä esikoinen on itsenäistynyt, oppinut ovikoodin ja kulkee pihan poikki kaverille kylään ihan yksin. Keskimmäinen heitti hetkessä hyvästit vaipoille, sai Shakira-nimisen ystävän päiväkodissa ja kasvaa varmaan metrin viikossa.

Mulla ei ole aikaa mihinkään, vaikka äitiyslomalla pitäisi vaan istua lattella kahvilassa ja katsoa päivisin imetysmaratoonejen aikana kokkausohjelmia ja ihailla vauvaa. No, vauvaa kyllä ihailen kaiken aikaa, mutta muuten kyllä to do-lista vaan venyy ja paukkuu.
Isänpäiväkortit on yllättäen lähettämättä. Kirjapinot vaan kasvaa, kun lainaan maanisesti kaiken mielenkiintoisen, mitä en ehdi lukea vaikka uusisinkin lainan viisi kertaa. Oletteko huomanneet miten mahtavan usein päivitän blogia? Poikien päiväkirjatkin laahaavat viikkoja.
En muka ehdi nähdä ystäviä, tehdä koulutöitä, siivota, etsiä niitä jo viime vuonna vastaanottokeskusta varten pakattuja talvivaatteita, nukkua päiväunia, päivittää vanhempainyhdistyksen Facebook-sivua.
Yöt ne vasta nopeasti menee. Illalla nukahtaa sikeistä unista unelmoiden, aamulla on entistä väsyneempi.
Elän aikalailla ilman kalenteria, riskillä oman muistini varassa. Elämää rytmittävät tiistaiaamun spinning, keskiviikon Oktonautit, torstaina pitää muistaa ottaa poikien tavarat tarhalta kotiin. Torstaisin Instagramissa on vanhoja valokuvia, sunnuntaina sataa.

Ja sitten tietty on tilanteita, jolloin aika suunnilleen pysähtyy.
Kello 15-17 kun odotetaan isää kotiin koulusta. Klo 20.30 kun kaksi hysteeristä pikkupoikaa eivät osoita merkkiäkään nukahtamisesta. Kello 04.15 kun maailman ihanin pallero vieressä päättää, että nyt on hyvä hetki hymyillä niin leveästi, että eihän siinä voi nukkua.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No niinpä! Siellä on samassa tarhassa muitakin pop-tähtien mukaan nimettyjä tyttöjä, tyyliin "J.Lo". (Paljastaisin jos en samalla paljastuisi).

      Poista
  2. Minä olen elänyt aikasyöppö-aukossa 11v... jotka todella tuntuu lähinnä samalta kuin ennen lapsia 2 vuotta, paitsi että enne kahdessa vuodessa ei itse päässyt rupsahtamaan ihan tätä tahtia ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä se OMA ajankulu vähän niinkuin katoaa. En oikeasti muista ikääni (ja kyse ei ole vain totuuden kieltämisestä) vaan elän siinä mielessä lasten kautta, etten ehdi kriiseillä omaa vanhenemista). Silmäpussit ja rypyt kyllä kertoo totuuden aina kun ehtii katsoa peilistä...

      Poista
  3. En minäkään ehdi tehdä olevinaan mitään, miten ne työssäkäyvät äidit handlaa kaiken? Miten minä en kerkee tekemään muuta kun laittamaan ruokaa tai siivoomaan. Mulla on varmaan tehokkuudessa joku ongelma.
    Ja siis se miten aika onkin yhtäkkiä harpannut eteenpäin ja lapset onkin jo ihan jäätävän isoja. Tajusin tänään että meidän kuopus ei oo enää vauva ja me ei olla enää vauvaperhe. Kaksi kuukautta sitten täytti vuoden, nyt sen taisin tajuta.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta ehkä kotitöitä ei ole niin paljon, jos ollaan vähemmän kotona? Toivottavasti, muuten meillä oikeasti loppuu aika kesken.
      Vauvavuosi kyllä kuluu mun mielestä kaikista nopeiten. Siitä on ehkä sekaisin niin pahasti, että ajantaju katoaa hetkeksi kokonaan...

      Poista

i Digame !