13.11.2014

UHMAN UUSI TULEMINEN

Olette ehkä viime aikaisista postauksista voineet päätellä, että elämme uhmakauden renessanssia. Parasta on, että yhden uhmiksen sijaan niitä on kaksi, ja saamme kehityspsykologisen oppitunnin siitä, miten eri tavoin uhmaikä ilmenee 2- ja 4-vuotiailla.

Nelivuotias yrittää neuvotella, manipuloida ja jopa huijata. Minun lapseni! Valehtelee silmät kirkkaana syöneensä kaikki porkkanansa ja totuus paljastuu seuraavana päivänä, kun koira kakkaa oransseja klönttejä. Nelivuotias yrittää pelata peliä vanhempiensa säännöillä ja kiristää: Minä annan teille kaksi vaihtoehtoa, joko saan leivän tai en syö mitään. Yleensä lapsi häviää tämän pelin. Nelivuotiaasta on tullut raivostuttavan nirso, ja pahimmat valtataistelut käydään ruokapöydässä. Vastaavasti kaupassa lapsi haluaa tasan kaiken ja monkuu ja vinkuu koko nelivuotisen elämänsä harjoituksen tuloksena. Jos ei tasainen kitinä auta, hän katsoo silmiin ja huokaisee ilmeisesti päiväkodista opitulla kerjäävällä intonaatiolla: Äiti pliiiiis… Nelivuotias on samalla parhaimmillaan - hauska huumoriveikko, jonka mielikuvitus ja ymmärrys lumoavat vanhemmat joka päivä - ja pahimmillaan, maailmanomistajan itsetunnolla varustettu despootti. Ai että.

Kaksivuotias taas on siinä klassisessa uhman vaiheessa, missä täysi pillimehu lentää metron seinään, koska se on väärän makuista. Kun lapselle luvataan jälkiruoka kun pääruokaa on syöty vielä neljä lusikallista, hän syö kolme lusikallista ja viimeisen kohdalla alkaa armoton arvovaltataistelu. Sama pätee moneen muuhun ihan arkiseen asiaan: Käsien peseminen saattaa olla Lähi-Idän kriisin veroinen väsytystaistelu, kun kaksivuotias mieluummin makaa räkä poskella huutaen vessan lattialla tunnin kuin pesee käsiään kolme sekuntia. Kaksivuotiaan uhmakohtaukset ovat välillä niin absurdeja, että äidin on poistuttava toiseen huoneeseen nauramaan. Pipovalinta voi olla elämän ja kuoleman kysymys, kaksivuotiaalle siis. Kaksivuotiaan kanssa pääsee ihan konkreettisesti painimaan, mutta perustason uhma ei kuormita henkisesti niin paljon kuin nelivuotiaan manipulointiyritykset. Kaksivuotias lähinnä on sekaisin omien tunteidensa kanssa, ja kaikessa ärsyttävyydessään on usein myös hellyyttävän koominen.

Että sellaista meille. Kerta kaikkisen opettavainen tämä 1 v 9 kk-ikäero, suosittelen lämpimästi kaikille masokisteille. Hyvin hartaasti toivon, että kun kolmas saavuttaa tämän viehättävän vaiheen, on edes isoin lapsista vähän yhteistyökykyisempi.


27 kommenttia:

  1. Voi vitsit! Kas kun niin kuulostaa tutulle! Että tervehiset täältä 2- ja 4-vuotiaan taloudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs me masokistit. Siitä puheen ollen, koska viinille? (En edes leiki puhuvani mistään lasillisista, muahahaa).

      Poista
  2. Joo.
    En mä valitakaan enää.
    (Kunnes tulee huominen)

    Ihan paras on muuten tuo "nyt on kaksi vaihtoehtoa!" Mä en vain voi suhtautua siihen muuta kuin nauraen, vaikka se ehkä nyt musertaakin pienen pojan elämän, kun äiti ei ota tosissaan.
    Miten se osaakin niin taitavasti käyttää kaikki äitinsä lauseet?
    Ja miten ne onkin niin ärsyttäviä toisen suusta, itse kun on kuvitellut olevansa hyvinkin hauska...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kun aikuisten uhkaukset ja vaihtoehdot (jotka on tyyliin "syöt tai meet heti nukkumaan") on pakko ottaa vakavasti, mutta vastavedot ei toimi. Rankkaa! Mutta kyllä meillä joo muutkin fraasit on päätyneet käyttöön. "Voi jeesus mikä sotku!" "Ei ole muuten yhtään hauskaa". Eipä...

      Poista
    2. Mun bravuuri viime keväänä oli alkaa vastata loputtomiin miksi-kysymyksiin hassunhauskalla sanaleikillä "siksi kun siinä on niksi".
      On muuten äärettömän hauskaa, kun jäähyn jälkeen / muuten toruessa yrittää kysyä, että miksi taas tuli mätkittyä siskoa, kun vastaukseksi saa tuon helmen.

      No, itseään saa taas kiittää :)

      Poista
  3. Heh, samma här. Mietin vaan mitä kirjoitamme kun nämä on teinixejä yhtä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sitten lapsetkin jo bloggaa kamalasta lapsuudestaan yms. Ehkä siihen mennessä osaan jo höllätä. Ehkä en vaan enää välitä. :D

      Poista
  4. Pitkää pinnaa äidille! Oletko kuullut eskarilaisen uhmasta? Se on esikoisillamme edessä noin kahden vuoden päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt tätä samaa! Just silloin, kun tämä toinen on neljä. Ihanaa!

      Poista
    2. Hys hys, mitään eskariuhmia ole, huhupuheita moiset!
      Mutta tulee kyllä hauskempi postaus, kun on yksi eskariuhmassa, yksi neljävuotias ja yks ihan tavan perusuhmaaja sitten.

      Poista
  5. Kuulostaa niin tutulta! Siis tuo kaksivee, toistaiseksi. Meidänkin 1v11kk ikäerolla onkin vuoden päästä just samanmoiset väännöt edessä.. Ja siis huh kun nyt on sen yhdenkin kanssa niin helisemässä, niin entäs kun tää Mielensäpahoittaja alkaa testata myös.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä tajua että joku oikein SUOSITTELEE tätä 2 vuoden standardi-ikäeroa. Ihan kamalaa! Toki noille on seuraa toisistaan, mutta voi morjens… Ja kun tää kakkosen uhma on paljon pahempi kuin ykkösen, tai sitten aika on vaan kullannut muistot.

      Poista
  6. Tämä ei lohduta, mutta mulla on kuusivuotias, jolla on tuo kaksivuotiaan uhma. Ja yhdeksänvuotias, joka kuulostaa tuolta nelivuotiaalta ("saatte kaksi vaihtoehtoa, joko mä saan pelata tai sitten en mene kouluun"). Ja kyllä, meillä koettiin uhmat myös kaksi- ja nelivuotiaina...

    VastaaPoista
  7. Että tämmöistä meillä siis luvassa reilun vuoden päästä, kun ikäerot täällä tytöillä 1v9kk.. Tosin, tyttöjen uhmahan on erilainen, eikö vaan ? 😏 (tarkoittaako se sitten vielä enemmän jankkaamista tai kiljumista)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis eihän tytöillä ole tällaista. ;) Kannattaa alkaa jo nyt haalia karkki- ja viinivarastoa sekä ehkä joku rentoutumiskasetti ja korvatulppia. Koskaan ei ole liian aikaista aloittaa uhmaan valmistautuminen!

      Poista
  8. Tsemppiä! Voimakastahtoista lasta ei maailma tallo, jos yhtään lohduttaa... Kun ne kotona uskaltavat räyhätä rakkaimmilleen, asiat ovat kunnossa eli perusturvallisuus kohdallaan. Ja hei - kun tästä selviätte, onkin pian 6-vuotisuhma edessä (aiheesta enemmän yhdessä blogikirjoituksessani: http://uraaidinruuhkavuodet.blogspot.se/2014/10/kiukkuilija-kaipaa-vaihtoehtoja.html) ja sitten voittekin jo alkaa odottelemaan esipuberteettia ja teini-ikää... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja itse asiassa varsinkin esikoinen on tosi kiltti ja pehmeä luonne, saisi jopa uhmata vähän enemmän. Tai pelkään että nitistän sen auktoriteetillani - jossain vaiheessa teen varmaan vuodatuspostauksen siitä kuinka toistan samaa kavaa esikoisen kanssa mitä oma, toisinaan mutkikas äiti-suhteeni… Kääk. Ja kiitos linkkivinkistä, olin muuten jo lukennut (mutta kommentointi, kuten ehkä huomaatte, on hieman haastavaa…).

      Poista
  9. Taisi joku tuolla ylempänä jo lempeästi muistuttaa eskari-/kouluikäisuhmasta...
    Että ei, ei se ihan heti lopu.
    Ja sitten tulevat murkkuvuodet, hyvässä lykyssä koko sortin sakille yhtäaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murkkuvuosiksi lapset lähetetään sotilasakatemiaan. Alan heti säästää.

      Poista
  10. Meillä väännettiin nyt 3,5-vuotiaan kanssa käsienpesusta koko kevät joka ikinen päivä, mutta halleluja, nyt se sujuu! Ipana saattaa jopa kotiin tullessaan ilmoittaa itsekseen ihan iloisena: nyt käsien pesulle! Kannatti vääntää.

    Nelivuotiaan meininki kuulostaa myös tutulta. "Jos en nyt saa suklaata, en tykkää enää mistään / sä et oo mun kaveri / en kutsu sua mun synttäreille / kiljun niin kovaa, että te säikähdätte!" Hoh hoi.

    Uhman paras puoli on, että sen intensiteetti käsittääkseni hiukan vaihtelee - ja että sen luonne muuttaa muotoaan ihan taatusti. Juuri tätä tahkoamista ei siis millään voi olla enää kovin monta kuukautta edessä.

    Venni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tarhassahan toi pikkupossu pesee kiltisti käsiään vaikka tunnin jos käsketään (olen nähnyt, ihan omin silmin). Ei puhettakaan mistään kädenväännöstä ja liki väkivallasta, vaan ihan pyytämällä tekee kaiken. Myös syö ja menee nukkumaan. Ei kotona. Koskaan.
      Mulle myös kerrottiin viime viikolla, esikoisen toimesta, että aikoo etsiä kiltimmän äidin (good luck with that) ja muuttaa mummille. Hah. Mä haluisin kyllä kuulla ton kiljunnan (vain kerran).

      Poista
  11. Aijjettä! Kiitos tästä. Ilmeisesti omat 4- ja 2-vuotiaani ovatkin ihan normaleja tapauksia. Tai siis erityisesti se 4-vuotias. En tiennyt, että niillä on taas tässäkin vaiheessa joku ihme uhma-kiukku-kausi ja just toi: "mina annan kaksi vaihtoehtoa: joko leikit minun kanssani legoilla tai sitten pelaan peluukoneella. minä päätän ja se on näin." on vähän pistänyt häkeltymäänkin välillä. 2-vuotiaan uhmasta on tietysti jo kokemusta parin vuoden takaa.. tsemppiä vaan meille kaikille 4- ja 2-vuotiaiden äideille. sulla on vielä se vauvakin siellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neljävuotiailla on vissiin joku maailmanomistajavaihe. Sellaisia pikku putineita, että haluavat päättää ja reppanat vielä luulevat, että voivat sanella ehdot. Noh, vanhempien tehtävä on asettaa rajoja ja tuottaa pettymyksiä ja sitä on meillä harrastettu paljon viime aikoina.
      Onneksi vauva on helppo ja ihana! Vielä kaksi vuotta…

      Poista
    2. Mä muistan miten tästä nykyisestä kaksivuotiaastani ajattelin sen vauva-aikana, että miten siihen koskaan voisi mennä hermo kun se on niin ihana. Toki tiedoston että näin tulee käymään kun oli se silloinen kaksivuotias siinä uhmailemassa. Mut kyl ne vauvat vaan hämää ihanuudellaan. Ja meilläkin on mun mielestä kakkosella pahempi uhma kuin esikoisella. Mut on kai sen pakko olla kuvitelmaa vaan. Tää number two ei esim. meinaa millään pyytää anteeksi. Eräänkin kerran kaduin karvaasti mielessäni väärin valittua taistelua kun rupesin vaatimaan siltä anteeksipyyntöä veljen kiusaamisesta. Oltiin tulossa rattailla kotiin. Oli myöhä ja kiire iltapalalle. Siinä oltiin suorastaan jännän äärellä että päästäänkö ennen yötä ensinkään kotiin. Kun tyhmänä menin sanomaan että ennen ei jatketa matkaa kun on anteeksi pyydetty..

      Poista
    3. :D Joo, joskus aina ne omat päätökset on parhaita. (Myös uhkaukset, jotka toteutuessaan ovat pahempi rangaistus vanhemmalle kuin lapselle, tyyliin "sit ollaan koko viikko kotona ja ei tehdä mitään").
      Meillä kakkonen ei osaa puhua, joten anteeksipyynnän virkaa toimittaa pään silitys tai halaus. Joskus niistäkin käydään melkoista vääntöä…

      Poista

i Digame !