15.12.2014

MUTSILLA ON MORKKIS

Pidän itseäni suhteellisen hyvänä äitinä. Lapset ainakin ovat onnistuneita yksilöitä - eivät ehkä äitinsä ansiosta, mutta en ole niitä vielä pystynyt pilaamaankaan. Mun nahka on aika paksu näissä äitiasioissa, missä usein syyllistytään: Tällä hetkellä huomio jakautuu aika tasaisesti kaikille kolmelle, hoitoratkaisu tuntuu sopivalta kunnes huhtikuussa isotkin pojat jäävät taas puolen vuoden kesälomalle, lapset saavat terveellistä kotiruokaa jota kompensoidaan kerran kuussa Mäkkärillä. Ei mitään raivokasta huutamista, aika hyvin läsnäoloa ja yhteistä touhua. Homma tuntuu tällä hetkellä olevan sellaisessa hanskassa, joka ei poikkeuksellisesti ole hukassa.



Mutta sitten on muutama osa-alue, mitkä aiheuttavat morkkista senkin edestä. Ulkoilu ja elektroniikka. Kesällä me käytännössä katsoen asuttiin uimarannalla ja käytiin kotona vaan nukkumassa, mutta nyt mun mukavuudenhaluni alkaa voittaa perisuomalaisen sisun. Kolmen pukeminen oma operaationsa, varsinkin kun noilla semikylmillä kurakeleillä tarvitaan todella mielikuvitukselliset varusteet etteivät lapset kastu, jäädy tai liukene tihkusateeseen. Myös mun omassa garderoobissa olisi toivomisen varaa, tosin mitkään naparetkeilijän kerrokset eivät muuttaisi sitä faktaa että minä vihaan tätä  eteläsuomalaista ilmastoa suunnilleen marraskuusta maaliskuuhun. 


Tiedän, ettei kukaan lapsi ole kuollut siihen, ettei ole saanut joka päivä ulkoilla tuntitolkulla raittiissa ilmassa. Lapset on pakko viedä ulos joka päivä, vähintään kauppa- ja koiranpissatusreissuille, mutta nyt joulukuussa monena päivänä on ulkoilukiintiö tullut täyteen sillä korttelin kiertämisellä. Haluaisin myöntää jonkin urhollisuuspalkinnon kaikille niille goretexeihin peittyneille perheille, jotka jaksavat seisoa tuolla pimeässä pikkupakkasessa. Pääasiassa päivät sisällä sujuvat rattoisasti, kun isot veljet leikkivät, riitelevät ja piirtelevät. Mutta yleensä iltaa kohden alkaa purkamaton energia pyrskähdellä varsin epätoivotulla tavalla, ja keittiösaarekkeen ympäri on jo kulunut pieni juoksurata kun bimbot jahtaavat toisiaan - terveisiä vaan sinne alakertaan.


Usein sitten näissä tilanteissa turvaudutaan keinoista alhaisimpaan, eli tablettiin. Typerään näyttöön, jota meille ei pitänyt tulla aluksi ollenkaan, mutta joka nykyään tuntuu vessapaperin tasoiselta välttämättömyydeltä. Koska kumpikaan isoista pojista ei nuku päiväunia, kertyy 14 hereilläolotunnin aikana ruutuaikaa aivan liikaa. Aamun ja illan Pikku Kakkoset, joiden aikana kyllä yleensä touhutaan kaikkea muutakin, sekä usein päälle vielä joku elokuva, tai ainakin pari jaksoa Doraa tai Maailman ympäri 80 päivässä-sarjaa. Vaikka modernin teknologian voimin lapset saakin hetkeksi rauhoitettua, lopputuloksena on harvoin harmonisemmat jälkeläiset.


Tähän ei tietenkään ole mitään patenttiratkaisua. Tai ehkä paksummat takit ja joku kommandopipon tyyppinen naamio, jotta herkkä ihoni ei joutuisi kosketuksiin talvisen tuulen kanssa. Au pair, joka pukisi kaikki kolme tai ainakin vahtisi, ettei yksi riisu kurakamojaan samaa tahtia kun toista puetaan. Muutto Karibialle, tai sitten edes sellaiselle leveyspiirille jossa on oikeasti neljä vuodenaikaa eikä yhdeksän kuukauden epämääräistä ankeutta kolmen ihanan kesäkuukauden vastapainoksi. Tai sitten menen hypnotisoitavaksi, jos vaikka tämä ulkoiluvastainen asenne korjaantuisi ammattiavulla…

PS. Kuvat on syyskuulta, mutta ollaan me senkin jälkeen kyllä oltu pihalla.

15 kommenttia:

  1. Meidän onni on ollut tuo puistohoito. Sinneniinvaan nakkaan pariksi tunniksi lastenhoitajien leikitettäväksi. Lasta ei huonot kelit haittaa, eikä muakaan, koska saan olla sisällä. Ehehe. Ihan paras palvelu kaupungilta.

    Mut siis onko noi isommat päivittäin kuitenkin siellä hoidossa pihalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis ne on kolmena päivänä viikossa, joista yleensä yksi päivä saattaa olla sellainen, että vien ne niin myöhään ja haen niin aikaisin etteivät juuri ehdi ulkoilla… Tosin kyllä me siis ihan kiitettävästi pyöritään pihallakin, jollei nyt ainakaan tätä marras-joulukuun tilastollista notkahdusta lasketa, mutta mulla on sellaiset juhamietomaiset standardit, että lapset sais tulla sisään vasta kun niillä putoo sormet irti pakkasen seurauksena jne...

      Poista
  2. Meillä ei olla koskaan ulkoiltu niin vähän kuin nyt marraskuusta lähtien. Vielä viime talvena seisoin urhoollisesti säällä kuin säällä ulkona. Nyt ei vaan pysty. Teen parannuksen heti kun saadaan lunta ja pakkasta. Lapset 2 ja 4v.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä en muuten perusta lumesta, mutta se tekee kyllä ulkoilun noin tuhat kertaa miellyttävämmäksi. Ja esim. mäenlaskun voi ottaa ihan pakaratreeninä, joten sekin tuntuu järkevämmältä kuin seistä sateessa ja leikkiä sheriffiä tms. Hyvä kun en ole ainoa ulkolakkoilija...

      Poista
  3. Isompi ulkoilee päiväkodissa 10 päivää kuukaudessa ja pienempi nukkuu parvekkeella joka päivä päikkärit, eiks se riitä? Mä niin vihaan kylmää ja märkää puistoseisoskelua kun pienempää joutuu vaan nostamaan seisomaan ja se huutaa kuitenki kun mitään ei voi tumpuillaan tehdä.. Mutta joo, morkkista täälläkin ulkoilusta. Mä en kykene, kauppareissut on juurikin sitä ulkoilua (meillä on tosin kohtuu pitkä matka parkkipaikalle :D). Kesällä oli niin ihanaa olla ulkona aamusta iltaan mutta nyt on niiiin nihkeetä.. Hyi. Onneks tänne Savoon tuli nyt lunta, ollaan jopa käyty pulkkamäessä ja rakennettu lumiukkokin! Että ehkä se tästä nousee siitä kymmenen päivän ulkoilusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis parvekepäikkärit, nehän on ULKOILUA! :D Mulla on ollut sama laskumetodi aina vauvojen kanssa (tosin oikeasti, mitä vauvalle käy jos se ei pariin päivään pääse pihalle? Muuttuu violetiksi tai alkaa kasvaa sammalta?). Saa nähdä jos joulun ennustukset pitäisi paikkansa ja mekin päästäis pulkkailemaan, kuten jo mainostin niin siitä mäkin tykkään, noin niinku hyötyliikuntana.

      Poista
  4. Voi, kuulostaa niin tutulta. Mullakin on täsmälleen samat fiilikset marras-maaliskuun suhteen! Hei - ei kannata olla itselleen liian ankara tuon ulkoilun suhteen. Toisaalta olisi ihailtavaa, jos pystyisit pitää jonkinlaisista ulkoilurutiineista kiinni nyt, kun lapsesi vielä ovat pienempiä. Koululaisia ei nimittäin sitten välttämättä saa edes aseella uhaten ulos... (Tilitystä aiheesta omassa blogissani: http://uraaidinruuhkavuodet.blogspot.fi/2014/11/oman-pihan-ilot-ja-kirot.html)
    Tsemppiä ja voimia kaamosajan selätykseen!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lukemassa - mä luulen, että kerrostaloelämistä ei saa musta irti, vaikka täytyy tunnustaa että ollaan - vastoin kaikkia mun periaatteita - isketty silmämme nyt yhteen rivariin (siinä ei tosin ole pihaa, vaikka mulla onkin ehkä vähän turhan idyllinen käsitys lumitöistä ja omista omenapuista).
      Mä jo kauhulla odotan niitä aikoja, kun pitää motivoida lapsia pihalle jollain muullakin kuin sorsien ruokkimisella tai pelkällä hiekkalaatikolla…

      Poista
  5. Pidän itseäni suhteellisen hyvänä äitinä <---- Voi kunpa saisin itselleni osoitettua enempi tuollaisia sanoja - minä olen itseeni melko tyytymätön äitinä ja morkkista saan milloin mistäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voisin nyt kirjoittaa tähän vastaukseksi melkein kokonaisen postauksen tästä aiheesta, "äidin itsetunto" tai "itsetunto äitinä". Oon usein miettinyt sitä, että vaikka monessa asiassa otan itseeni ja olen kovin kriittinen, niin äitiydessä olen pystynyt kokemaan itseni ihan kelvolliseksi, hyväksi ja sopivaksi omille lapsille. En usko, että se johtuisi siitä että konkreettisesti olisin jotenkin muita valovoimaisempi äiti lapsilleni, vaan ehkä ympäristöstä? Tai ainakin luulen, että iso merkitys on esimerkiksi oman äitini kannustus ja kehut mun äitiydestä - ulkopuolinen palaute aina kohentaa omaa fiilistä, ja vahvistaa käsitystä siitä että ei ole ihan hukassa kasvatustouhuissa.

      Pitää tulla sun tontille kehumaan, koska kyllä, olet satavarmasti suhteellisen hyvä ja vähän enemmänkin :).

      Poista
    2. Iha varmasti ympäristöllä on vaikutusta - tätä jäinkin pohtimaan. Tulepa vaan kehumaan, niitä saattaisin tarvia nyt rutkasti :D

      Poista
    3. Ääh, olen ollut yövuorossa ja god knows missä joulutornadossa, mutta minä tulen. <3 Olet herkkä ja oivaltava ja aivan liian itsekriittinen, jouluksi tarvitset rentoutta ja uskoa siihen, että kaikki järjestyy, olet hyvä äiti, kerrassaan loistava! Toivottavasti sitä muistetaan myös kotona sanoa.

      Poista
    4. Kiitos näistä <3 Olen yövuorossa nyt ja työstön alla teksti juurikin tuosta ympäristöstä/peileistä - kiitos <3

      Poista
  6. Parasta ikinä on se, kun lapset on niin isoja, että ne voi laittaa ulos keskenään. Tosin vähemmän parasta on se, kun ne kierii (kirjaimellisesti) tuolla ravassa keskenään. Mä vihaan tätä kuraa. Tosin en mä pakkasestakaan tykkää, mutta on se ehkä kuitenkin pienempi paha.

    Multa on jäänyt niin monta sun juttua väliin, en tiedä, kehtaanko käydä viiveellä enää kaikkia kommentoimassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä Ompun voisi jo laittaa ulos, mutta ongelma on lähinnä että pikkuveljeä ei (tai voi toki, mutta ei nelivuotiaan vastuulle), ja parhaimmat leikkikaveritkin on vähän niin ja näin. Mutta ei tässä kauaa mene - mä itse ainakin oon nelivuotiaana kirmannut pitkin maita ja mantuja, tosin tämä oli turvallisella 80-luvulla.
      Kiva kun kommentoit, mä vastaan kauhealla viiveellä :D.

      Poista

i Digame !