22.1.2015

Flashback: KOLMEN VUODEN IKÄVÄ

Kolme vuotta sitten oli tälläinen samanlainen kaunis, kylmä talvipäivä.
Kolme vuotta sitten kuoli harvinaisen moni suomalainen - tämä selvisi mulle vasta monta kuukautta myöhemmin, kun Helsingin Sanomat kertoi siitä ja tilastoi päivän kuolemantapauksia.
Yksi kolme vuotta sitten kuolleista oli mun isäni.
Vain muutama viikko syöpädiagnoosin jälkeen, 54-vuotiaana. Liian nuorena, ihan väärä mies meni.

Kolmessa vuodessa mä olen saanut ihanan perheen. Kaksi poikaa.
Molemmat osaa jo kävellä (no, P nyt vähän horjuen ja pari askelta kerrallaan, mutta ensi kuussa sekin täyttää jo vuoden, ei ole enää mikään pikkuvauva), toisella kasvaa tukkakin.
Ei mene päivääkään, ettenkö surisi sitä ettei mun isä ole täällä, näe lastenlastensa kasvavan, kuuntele mun valituspuheluitani, myöhemmin opeta pojille kaikkia niitä tärkeitä juttuja joita isoisien pitää opettaa.
Onneksi pojilla on loistava pappa, Käytännön Miehen isä, ja pari isoisoisääkin elossa.
Silti toivoisin enemmän kuin mitään muuta, että olisivat saaneet tutustua mun pitkään, hauskaan, viisaaseen isääni joka ei ollut täydellinen, mutta maailman paras isä kuitenkin.
Ja asetti riman tosi korkealle Käyttiksellekin.


Pojat tulevat kasvaessaan kuulemaan ihan loputtomasti tarinoitaan siitä papasta, jota eivät koskaan saaneet tavata.
O näyttää vähän isoisältään lapsena, ja ehkä ne perivät sieltä ison jalan ja leveän hymyn.
Toivottavasti ainakin vähän älyä, huumorintajua ja humaania luonnetta.
Ehkä vuosien päästä ei tämäkään päivä aina muistuta menetyksestä vaan siitä, että sain 24 vuotta nauttia siitä että mulla oli aina lähelläni maailman mahtavin isä.

Julkaistu Periaatteen Naisen puolella 22.1.2013

14 kommenttia:

  1. Muakin surettaa teidän puolesta :/ Kun on olemassa isoisiä, kuten mun isä, jota ei yhtään kiinnosta. Miksi ne hyvät otetaan pois? Jaksuja ja halauksia raskaan päivän keskelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän jälkiviisas kommentti tähän olisi, että tupakoinnilla oli aika paljon tekemistä tämän "turhan kuoleman" kanssa, valitettavasti :/ . Jälkikäteen sekin on suututtanut (ja suututti isääkin kuolinvuoteella), että ensimmäisen lapsenlapsen syntymä jäi kokematta osittain ehkä omien valintojen seurauksena. Toisaalta, yhtä pahalta tuntuu varmasti se, ettei kiinnosta - kuitenkin siinä kyse vasta onkin omasta valinnasta, ja omasta menetyksestä.

      Poista
  2. Yksi vaikempia asioita, joita on pitänyt hyväksyä on ollut se, että lapsenlapsille isoisä jää vain tarinoiden asteelle. Ei se minunkaan isäni täydellinen ollut, kaukana siitä, mutta se olisi ollut maailman paras isoisä. Sellainen joka aina olisi ollut läsnä ja jonka henkkareita näyttäessään olisi pitänyt aina kaivaa ajokortti kunnolla esiin kun muovitaskussa olisi paikat lapsenlapsien kuville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että isoisänä oma faija olisi lähennellyt täydellisyyttä. Meillä on tietty ollut onni, kun on kuitenkin kolme tärkeää, osallistuvaa ja rakastavaa isovanhempaa, mutta olisin minä tietty tätä iloa tahtonut jakaa isänikin kanssa. :( Tällaisissa asioissa olisi lohdullista uskoa taivaaseen, josta faija voi seurata tyttärenpoikiensa edesottamuksia.

      Poista
  3. Huoh, kyyneleet nousi silmiin. Halauksia!

    VastaaPoista
  4. Olipa ihanasti kirjoitettu, itkin. Halaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinnekin (mutta ei kannata itkeä, ilon kautta!).

      Poista
  5. Hurjan nopeasti viisi vuotta on mennyt. Vaikka ihan valtavasti onkin tapahtunut!
    Muistan kun seurasin kirjoituksiasi tuohon aikaan (ja miten O innostui vatsassa aina kun junaillessasi saavuitte asemalle - VR-lapsi!). Erityisesti mieleen jäi se, miten lämpimällä ja arvostavalla otteella puhuit isästä koko ajan, jo ennen sairauden toteamista. Voin siis hyvin uskoa, että lopulta jäljelle jää kiitollisuus ihanista 24 vuodesta.
    Halaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo VR-vauva! Ens viikolla testataan vieläkö kuulutukset aiheuttaa hepulin.
      Kyllä se kiitollisuus jää. Mutta sitä ennen pitää vähän tarpoa katkeruudessa ja ketutuksessa, kun tuntuu epäreilulta.
      Pitäisi joskus lukea niitä tuon ajan kirjoituksia, sattuneesta syystä ovat jääneet vaan odottamaan...

      Poista

i Digame !