2.1.2015

HYVIN URHEILTU

Viime vuosi oli monella tapaa aivan fantastinen, esimerkiksi sain vauvan ja menin naimisiin, mutta omat henkilökohtaiset saavutukset jäi juuri näihin 50-lukulaisiin perhekeskeisiin suorituksiin. Opintoja sain kasaan ehkä kahden pisteen verran, en seikkaillut enkä sikaillut ja bloggauskin on sujunut vähän niin ja näin. Mutta minä urheilin. Vielä yli 90-kiloisena manaattina kyykkäsin ja poljin, ja tämä on asia mistä olen iloinen, tyytyväinen ja vähän ylpeäkin - ei hullumpi saavutus naiselta, joka kymmenen vuoden ajan vältteli hikiliikuntaa kaikin mahdollisin keinoin.


Tuossa ne viime vuoden treenit on ihan virallisesti, siihen päälle satunnaisia kotitreenejä, noin tuhat kilometriä kävelyä koiran kanssa ja tietty sellainen pikku puristus kuin synnytys. Tänä vuonna tavoite on nostaa määrää ja laatua, ja mennä vielä omien mukavuusrajojen ulkopuolelle. Olen listannut lajeja, joita haluan kokeilla vuonna 2015 joko uudestaan tai ensi kertaa:


  • SUPpailu 
  • Kiipeily 
  • Ratsastus (olin pienenä heppatyttö kuten kaikki pikkutytöt, mutta se oli kallis ja autottomalle perheelle Helsingissä melko haastava harrastus. Ja sitten tuli muutenkin teini-ikä.)
  • Aikuisbaletti (kuten suurin osa pikkutytöistä, harrastin myös balettia lapsena Elva Molinin opissa,  ja tuli kyllä hyvin selväksi että meikäläiselle ei löydy roolia Joutsenlammesta, jollei lampeen laskeudu joka ranskalaisten rasvamaksaksi lihottama hanhi.)
  • Crossfit/Crosstraining
  • Tankotanssi 
  • Sisäsurffaus Siriuksessa - ja ehkä lentäminenkin!
  • Ilmajooga


Tiedetään, tiedetään, osa noista on olevinaan tosi trendilajeja…vuodelta 2009. Mutta mä olen aina myöhäisherännäinen ja haluan seurata tilastoja, kuinka paljon päänvammoja tulee tankotanssissa, ja nyt ehkä sitten itsekin uskallan kokeilemaan käsivoimiani. Käsivoimista puheenollen, tahtoisin pystyä vetämään vuoden lopuksi edes yhden leuan ja pystyä seisomaan käsilläni (seinää vasten, tietenkin).

Olen todella onnellinen, että vuosien urheiluantipatioiden jälkeen olen saanut liikkumisen osaksi arkea ja sellaiseksi elämäntavaksi, että jos liikkumiseen tulee viikon tauko alan seota. Toisaalta viime vuonna valitsin monta kertaa jumpan silloin kun olisi voinut tavata ystäviä, ja yritän nyt löytää jonkun hyvän balanssin urheilun ja sosiaalisen elämän välille. Kai se on vanhuuden merkki, kun karkaa bileistä jo kymmeneltä että seuraavana aamuna jaksaa treenata. Tai jos ei vanhuuden niin jonkun mielenhäiriön?

Ja jos ei mikään muu motivoi urheilemaan niin ainakin se tähtitieteellinen kuntosalin kuukausimaksu, joka kyllä sinänsä on joka sentin arvoinen: Voin roudata meidän hunnikolmikon vaikka joka päivä pirtsakoiden lapsiparkkimimmien paapottavaksi ja mennä itse tunniksi purkamaan uhmaiän aiheuttamia aggressioita turvallisempaan ympäristöön. Halleluja!

PS. Olkoot tämä nyt ensimmäinen vuosi sitten vuoden 2008 etten ole ollenkaan raskaana, joten mun ja sixpackin väliin ei tule yhtään vauvaa!

6 kommenttia:

  1. mun vatsalihaksia erottui vielä elokuussa, vaikka luulin ettei niitä oo enää kolmen lapsen jälkeen olemassakaan. sitten tuli plussa marraskuussa, ja se maha kasvoi varmaan yhdessä y-ö-s-s-ä.
    mulla on nyt jo ikävä sitä että housut mahtuu jalkaan ja paidanhelman alta ei palella selkää eikä vatsaa, ja kesään on muuten pirun pitkä matka.
    /kippuralla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, kyllähän ne vatsalihakset saa sitten takaisin, mutta tiedän kyllä tunteen. Tosin vaikka paino on alempana kuin Nipan odotuksen alussa, ei ne housut vieläkään mene jalkaan :D.
      Ihanaa raskautta kuitenkin, kyllä se kesä tulee sitten lopulta aika äkkiä ja pian sitä mahaa ikävöi (mä ainakin, mutta oon tietty normaalia hullumpi!).

      Poista
  2. Ihan mahtavan hyvin urheiltu, hyvä sinä! Olet todella saanut, tai ottanut, sille tähtitieteelliselle kuukausimaksulle vastinetta. Lähes varma tieto siitä, että sama ei mulla onnistuisi, on toistaiseksi estänyt mua liittymästä mihinkään - vaikka lähin jumppasali löytyisi kodin naapurista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja hyvä te, vitsit mitä kiipeilysuorituksia! (Kade kade kade).
      Mutta jos mä kävisin töissä niin en luultavasti urheilisi ollenkaan - tämä on nyt tämän win-win-järjestelyn win-osuutta, että omaa aikaa raaskii ottaa niin paljon kuin haluaa, ja ehtiikin ottamaan. Kauhulla odotan aikoja, kun molemmat ollaan miehen kanssa päivätöissä - missä välissä mä sitten reenaan?

      Poista
  3. You go girl!!!
    Mä niiin komppaan tätä liikuntajuttua! En olisi ikinä uskonut, mutta niin vaan sain minäkin hilattua ahterini vihdoin takaisin salillelokakuussa. Kortti tuli sulatukseen jo toukokuussa, mutta ei siitä nyt sen enempää ;-). Nyt olen tahkonnut kerran viikossa pt:n kanssa, tehnyt kaksi treeniä itsenäisesti sekä juossut kaksi kertaa viikossa tunnin lenkkejä :-)! Ja voin todellakin allekirjoittaa tuon että jos ei viikkoon (tai jo pariin päivään) pääse treenaamaan niin ihan on jorma otassa! Alkoholi on jäänyt ihan minimiin, ja on helppo osallistua haasteesen 100 päivän holittomuudesta. Keksin vielä itselleni lisähaasteen ja päätin toteuttaa 100 päivää 100% aktiivisuusmittarilla.

    Tsemppiä vuoden 2015 tavoitteisiin, siellä oli monta mielenkiintoista lajia!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HYVÄ SÄ!!! Hei mahtavaa.
      Todella hienoa, I'm in awe! (Varsinkin kun mulle se salimuijailu on ihan pakkopullaa ja käyn ryhmäliikunnoissa koska en jaksaisi yksin hiisata salilla, siitä maximum respect). Ja lenkkeily on mun suuri vihani, että olet kyllä ihan virallisesti mun idolini.

      Poista

i Digame !