10.1.2015

NIIN HYVÄÄ PUUTA

Parhaatkin parisuhteet alkavat jossain vaiheessa maistua puulta.
Tämä radikaali yleistys perustuu siihen omaan hyvin kapeaan vertailupohjaan eli tähän yhteen seitsemän vuotta kestäneeseen parisuhteeseen sekä tuttavien puheisiin. Tietty on olemassa sellaisia luonnonoikkuja, jotka ovat kuin vastarakastuneita vuosikymmeniä, mutta uskaltaisin väittää että monta pientä lasta ja nää ns. ruuhkavuodet on aika idioottivarma tapa avioeroon. Tai ei välttämättä siihen että pistettäisiin likapyykit jakoon mutta vähintäänkin siihen, että unohtaa kotiavainten ja laktoosittomien ruokakermojen ostamisen lisäksi sen, mihin siinä kumppanissaan joskus sata vuotta sitten rakastui.

Anu kirjoitti pitkän parisuhteen salaisuudesta ja mä allekirjoitan omasta perspektiivistäni Anun näkemyksen siitä, että kyse on pitkälti päätöksestä - ja nyt en tällä tarkoita, että kritisoisin yhtään ketään siitä, että joskus lopettaa yrittämästä, koska se on joskus paras päätös minkä voi tehdä. Eroaminen on käytännössä niin veemäistä touhua, että sitä tuskin kukaan harrastaa ihan huvin vuoksi. Ja jätetään suosiolla keskustelun ulkopuolelle kaikki tunnevammaiset narsistit, patologiset uhkapelaajat ja muut ikävät ihmistyypit. 
Mutta kun tulee se vaihe romanssissa, että tekee mieli vain syyttää toista oman elämän pilaamisesta, tarvitaan jo vähän tahtoa. Varsinkin, jos se vaihe kestää vähän pidempään kuin viikon.

Meidän suhdehan on oikeastaan aika nuori, mutta olemme olleet masokisteja ja hankkineet liudan lapsia ehkä haastavimpaan elämäntilanteeseen, kun kumpikin yrittää tarpoa opiskeluja, selviytyä pienellä budjetilla ja samalla katsoa sivusta kun kolmekymppiset kaverit bailaavat Balilla ja Flowssa ja me vaan vuorotellaan siitä, kumpi valvoo oksennustautipotilaan kanssa. Kirjoitettiinhan tästä ihan osuvasti Hesarin blogissakin - vanhemmuus on todellinen extremelaji, ainakin parisuhteelle (jos se ei sitä ole koskaan sinun liitollesi ollut, pliis älä tule kertomaan!). Vaikka tällä hetkellä elämä on aika seesteistä, on silti ihanaa tietää että jossain lähitulevaisuudessa odottaa ajat, jolloin kaikki lapset ovat hieman isompia ja sitä mukaa jossain määrin helpompia, meillä on kahden ihmisen normaalit palkkatulot ja ehkä asutaan jossain lämpimässä, missä mun ei tarvitse repiä verkkareitani jatkuvasti katoilevien kaulureiden takia.

Vähän myöhäinen uudenvuodenlupaus voisi olla vähentää miehelle ja miehestä valittamista. Olen niin tottunut kommunikoimaan uhmaikäisten kanssa, että toistan ja nalkutan ja yritän myös kasvattaa aikuista aviomiestäni. Lapsia muistan kehua joka päivä, mutta miestä en - enkä tarkoita nyt että taputtaisin sille, että kumppani osaa laittaa tiskit astianpesukoneeseen, vaan kiittäisin jo ihan pelkästä olemassaolosta. Miehestä on vaikea kirjoittaa mitään siirappista ylistyslaulua blogiin, koska meidän parisuhteemme parhaat hetket ovat sellaista huomioimista ja hellyyttä, joka tuntuu liian henkilökohtaiselta jakaa muille, varsinkaan julkisesti. Meidän rakkaudesta saa aika vähän materiaalia Instagramiin, ei yllätysmatkoja tai kukkia eikä edes vihkisormusta, mutta sitten paljon sellaista hyvää ja kaunista, minkä avulla jaksaa huonoja päiviä ja välillä vielä huonompia öitä. 

Ja koska tiedän, että mies lukee salaa blogia, niin kirjoitan tänne sen mitä sanoin myös eilen: Pienistä asioista tiedän, että sinun kanssasi on hyvä olla, enkä varmaan enää edes osaisi olla muiden kanssa. 

(Kävimme eilen treffeillä, ihan syömässä ravintolassa - koko ateriointi kesti noin vartin kun on tottunut syömään seisaaltaan samalla kun imettää - ja teatterissa. Aluksi oli vaikeaa keksiä puhuttavaa, ainakaan muusta kuin lapsista, mutta sitten teatterissa koitti ne hetket, kun huomasi tietävänsä ilman sanojakin mitä toinen ajattelee. Samat asiat naurattivat, samat ärsyttivät. Että kai sitä pitkässä parisuhteessa alkaa vähän muistuttamaan jo toisiaan?). 


22 kommenttia:

  1. Oho, oho ja vielä oho. Aika monta samaistumispintaa. (Vitsi miten hieno sana - samaistumispinta!) Jep... eipä ole paljon vertailupohjaa parisuhteelle - tällä mennään. Ja mekin ollaan tällä menty se seitsemän vuotta. Ja oltu kans yhtä masokisteja ja päädytty kolmeen lapseen kesken opintojen ja pienen budjetin. :D

    Ja juu, kyllä tämän kolmanenn jälkeen varsinkin on alkanut tuntua että nyt ihan oikeasti ei ole MITÄÄN aikaa parisuhteelle. Että nyt todellakaan eletään nämä ruuhkavuodetja vedetään yhtä köyttä ja sitten hoidetaan se parisuhdekin taas tolalle. Että eroa ei seuraavaan kolmeen vuoteen ole vaihtoehtona edes olemassa.

    Ja joo, eipä ole täälläkään mitään instagrammiin tai muuallekaan jaettavaksi - meidän ainoat pusukuvat taitaa olal parin vuoden takaa meidän häistä :D häämatkalle mennään varmaan sit 10v päästä, kun uskalletaan muksut jättää muutamaksi yöksi jonnekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, meiltäkin on tämän vuoden avioitumisesta pusukuva! Tosin siinä mä yritän syödä miehen naaman, mutta hei, se lasketaan!
      Meillä oikeastaan on iltaisin yleensä tunti kaksi aikaa keskenään (jollen ole töitä tai rientoja), mutta ei se nyt mikään spektaakkeli yleensä ole.
      Ootko sä Instagramissa? Mä oon ihan pihalla siellä :D.
      (Meillä muksujen jättäminen ei ole uskalluksesta, paitsi ehkä hoitajien osalta, kiinni :D ).

      Poista
    2. Lasketaan, lasketaan. Meillä ei mitään yhteiskuvia tosiaan saa - en niitä nettiin kaipaiskaan, mutta itselle muistoksi. :( Noh..jospa tuon toisen naamaa saa kattella vielä ruttusenakin niin ei kai siinä sitten kuvia tartte.

      Meillä ei ole vielä noinkaan paljoa - koska v a u v a . Vauva valvoo. Ja siis "uskaltaa" - kyllä varmaan uskaltaisi - ja mun vanhemmat ottaisikin. Mutta kun. Kun ei haluta laittaa yöksi vielä, esikoisen voisi ehkä, mutta yksin se tuskin jää, ja pienempiä ei vielä raaski ainakaan muutamaan vuoteen. :)

      En ole instassa. Ei ole aikaa :D eikä mun kaverilta saatu rikkinäinen puhelin suostu käynnistään koko ohjelmaa. Joten saa olla. En sitten edes rekisteröidy. Toisaalta olen myynyt jo sieluni niin monelle muulle somelle, että ei niistä sielun rippeistä varmaan enää mitään olisi myytäväksi instagrammiin. Mutta hei, twitteristä mut löytää (linkki).

      Ps. Lisäsin blogisi mun blogin sivupalkkiin - onko ok? :)

      Poista
    3. Meillä pojat käyvät tosi paljon mummoloissa yötä, joskus harvoin isot jopa yhtä aikaa, mutta kun mä olen käynyt aika paljon töissä nyt niin en malta yhtään olla ylimääräistä erossa ainakaan vauvasta. Nössömutsi tässä hei.
      Mä luulen, että mun somekuppi tulvisi yli jos liittyisin Twitteriin :D.
      Ja kiitos, saa lisätä, on erittäin ok!

      Poista
  2. Hieno kirjoitus ja olen samaa mieltä kanssasi! Ja voin allekirjoittaa myös tuon eroasian, kukaan (fiksu ihminen :)) ei helpolla luovuta koska eroaminen on todella rankkaa. Itse ainakin erosin - monien perheterapioiden yms yritysten jälkeen - vain koska oli pakko, ja muita vaihtoehtoja ei ollut.

    Mä olen sitä mieltä, että onnellisimpia ovat ne parit jotka eivät hehkuja rakkauttaan koko ajan siellä sun täällä ja joiden rakkaus näkyy juuri pienin teoin/elein.

    Valoa ja iloa alkuvuoteen, siitä tulee huikea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja sitä samaa, siis näitä iloisia toivotuksia!

      Mä en tiedä onko sellaisia parin huonon päivän jälkeen eroajia oikeasti paljon, voi olla että olen lukenut liikaa Seiskaa ja se on hämärtänyt mun ajattelukyvyn. Todellisuudessa varmaan jatketaan ja yritetään liian kauankin, mutta meillä asuu naapurustossa yksi seiskapari jotka eroaa ja palaa yhteen silleen kuukauden välein, ja niitä seuratessa tulee sellainen olo että voivatko mitenkään olla tosissaan…

      Poista
  3. Romantiikka ja suuret eleet ovat varmasti kivoja niille, joille se sopii. Me ollaan ehkä enemmän niitä arjen pienet teot ihmisiä. Ja ylipäätään tuntuu, että parisuhde tarkoittaa sitä, että me ollaan me ja meillä on yhteinen tavoite ja päämäärä jota kohti vaelletaan,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, kyllä mulle ne suuret eleetkin välillä sopisi, mutta olen opetellut elämään sen kanssa että se ei ole miehen vahvuuksia. Yhteiset arvot, tavoitteet ja päämäärät helpottaa, ja mä luulen, että kunhan on nää opiskeluajat rämmitty niin ollaan jo ihan uusissa ulottuvuuksissa parisuhteenkin puolesta. Hyviä vaelluksia!

      Poista
  4. Hieno kirjotus! :) me ollaan oltu yhdessä nyt neljä ja puoli vuotta... Naimisissa ollaan ja esikoinen (aika vaativa tapaus) on reilun puolen vuoden. Kyllä iteki on just aatellu et parisuhteelle ei nyt oikeen ole aikaa, ja varmasti vielä vähemmän lähivuosina jos (ja kun) haluaa enemmän lapsia. Mutta silti se toinen on niin tärkeä että ilman sitä ei selviäis. Rakkaus ainaki meillä on just niitä pieniä tekoja ja tällä hetkellä toinen toisemme auttamista että jaksetaan aina (huono) yö kerrallaan... Ja silti, en vaihtais tätä arkea mihinkään, vaikka helpommanki tien ois varmaan voinu valita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllähän nää lapset on vähän sellaista hullun hommaa ja ylimääräistä haastetta hyvällekin parisuhteelle, mutta toisaalta sitovat yhteen ja tuovat iloa uudella tavalla. Mutta taisi olla Puutalobabyn Krista, joka sanoi ihan viisaasti, että on päiviä jotka vaihtaisi pois, mutta ei tätä elämää :). Sillä mennään.

      Poista
  5. Samoja fiiliksiä, taas. Tuokin on mulla ihan sama juttu, lapsia kyllä kehun (vaikka niistä myös valitan), mutta Miestä ei muista kehua ihan vaan olemassaolosta tarpeeksi. Pitää kyllä ottaa työn alle tuo. Ja vaikka meillä Mies harrastaakin joskus näitä romanttisia eleitä kuten just eilen kirjotin (7 vuotta sitten tietty alkuhuumassa ja nyttemmin parisuhteen elvytysmielessä) niin eniten arvostan kuitenkin sitä arkista välittämistä ja huolenpitoa. Sillä jokapäiväisellä huomioimisella on niiiin paljon suurempi merkitys kuin sillä ruusupuskalla joskus, vaikka mulle kaverit onkin katkeria kun oon saanu useemmin kukkia kuin ne :D Mut tärkeintähän on että arki toimii ja arjessa on kivaa yhdessä, eihän sellainen kestä jos aina pitää olla jotain ilotulitusta ja kuumailmapallolentoja että jaksaa toisen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei kyllä toi joulukalenteri vastaa silleen romanttisuusmittarilla ainakin kuutta kuumailmapalloalentoa! :D Mun mies varmaan suuttuisi sun miehelle jos tietäisi, miten härskisti miesten sanaton sopimus sopivista lahjoista on rikottu, possut!
      Eihän niitä kukkia kannata laskea, ja turha vertailla suhteita, mutta tietty kyllähän tääkin kissa kiitoksella - jos ei elä niin kyllä kehrää vähän kovemmin.

      Poista
    2. Joo no se on kyllä totta, sillä on jo kuus kuumailmapallolentoo kuitattu :D Mun ystävien miehet on kyllä nyt katkeria, ei varmaan Miestä kutsuta enää poikien saunailtoihin.. :D

      Poista
  6. Meillä erityisesti kuopuksen vauva-aika yhdistettynä esikoisen helvetilliseen uhmaan oli parisuhteen kannalta rankkaa aikaa. Välillä elettiin hyvin jäätävissä tunnelmissa ja laskeskelin jo puolitosissani, millaiseen asuntoon minulla olisi varaa eron jälkeen lasten kanssa asettua. Pahimmasta päästiin yli (varmasti osaksi tietoisen tsemppaamisen avulla) ja elo on alkanut maistua eri tavalla parisuhteessakin. Kun mies alkoi jossain vaiheessa ehdotella varovasti kolmatta lasta, en lämmennyt. Minä kestäisin raskauden ja vauva-ajan, mutta luulen että parisuhde ei. Vauvakuumetta en pode ja saavutettu seesteisyyden aste (kovin suhteellinen käsite tässä perhehärdellissä) on kovan työn tulos. En aio heittää sitä hukkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten ei kannata - se on hyvin tervettä tunnistaa ne jaksamisen rajat (jos ei omat, niin parisuhteen). Mä en oikein muista mikä hoppu tässä nyt tuli, kun meidän vähän isommaksi suunnittelema ikäero kutistui, mutta varmaan parisuhteelle pari vuotta taukoa olisi tehnyt hyvää. Toisaalta sitten olisin joutunut jo menemään päivätöihin, eikä oltaisi voitu jatkaa tätä nykyistä, aika rentoa elämäntyyliä jossa vanhemmilla on vähän enemmän vapaa-aikaa (jonka voisi käyttää paremminkin, niin kuin parisuhteeseen…).

      Poista
  7. Hyvin sanottu! Mä en omassa tekstissäni muistanut sanoa, että esittelemällä julki omat näkemyksemme tästä kyseisestä liitosta en kritisoi erilaisia näkemyksiä. Sä olit viisaampi.

    Mutta hyvin puhuttu. Muhun ei laske liika romantiikka, arjen teot on mustakin parasta. Mies on kyllä kirjoittanut mulle erittäin kauniin laulun - menee romantiikka-asioissa äkkiä sinne kärkeen. Kiitos linkkauksesta. Sydän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä opin läksyni. Ja hei, kaikkia ei voi miellyttää!
      No hei eiks kaikki naiset halua että niistä kirjoitetaan laulu! It doesn't get better! Onko se vain kaksinkeskiseen hempeilyyn vai aikooko mies kailottaa sen koko maailmalle?

      Poista
    2. Se aikoo kailottaa sen koko maailmalle! Tai haluaa ainakin. Kerron sulle detailit tarkemmin vähän privaatimmin.

      Poista
  8. <3 Tätä oli kiva lukea.

    Mä en ole hempeilijä tyyppi. En odota ruusuja tai romantiikkaa. Se ehkä lähinnä vaivaannuttaisi mua. Parhaat hetket voi olla ihan hiljaisia. Esimerkiksi se, kun ollaan Tyynelän pihasaunan pihalla jäähyllä ja juodaan olut puoliksi. Tai pari jos maistuu. Arjenromantiikka ja -rakkaus on sitä parasta. Hyvää mieltä siitä, että yhdessä mennään.

    Mä veikkaan, että teillä on aika hyvät mahdollisuudet selvitä mistä vaan. On se elämä pienten lasten kanssa varmaan sellaista hässäkää, unettomuutta, kiirettä ja muita koetin kiviä sen kaiken ilon lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan aika hiljaisia, ja siitä on tullut tietynlainen arvo: Tiedän ilman sanojakin toisen fiiliksiä ja ajatuksia, ja monet vitsit eivät enää kaipaa sanoja kun on tullut yhteinen huumori. Ja oih, saunan pihalla jäähyttely, viime kesänä ei päästy kertaakaan, ens kesänä pitää ottaa vahinko takaisin.

      Joo, tämä on tällainen parisuhteen stress test. Jos sitten tämän kaiken helpotettua erotaan, niin se on jo noloa :D (tai ei oikeasti, mutta on välillä aika äärimmäistä, kun mukana on ollut myös isoja terveydellisiä ongelmia. Että valoa kohti!).

      Poista
  9. Hmm. Seitsemän vuoden kriisi koettiin omassa parisuhteessa jonkinasteisena - jo seitsemän vuotta sitten. Voi apua. Kohta viisitoista yhteistä vuotta ja seuraava hääpäivä on kymmenvuotishääpäivä. Lapset yhdistää ja samalla erottaa. Sitä ajautuu puhumaan vain lapsista ja olemaan kykenemätön ymmärtämään miehen työhuolia. Sitä ajautuu kantamaan kaunaa siitä miten toisella on sunnuntaiaamuisin muka oikeus lukea lehti kokonaan kun itse ramppaa väliä syöttötuoli-jääkaappi-roskis-hoitopöytä-itkuhälytin-vaippakaappi. Ja sitten kun on vähän kevyempi päivä ja kevyempi mieli (lue: nukkunut tunnin enemmän kuin yleensä, eli viisi tuntia yhteensä..) ja hetki kahdenkeskistä aikaa, sitä ajautuu taas näkemään toisessa sen kaiken minkä takia on yhä yhdessä sen kanssa, ja minkä takia ei haluaisi olla kenenkään muun kanssa, ei vaikka alkuhuumasta on yhtä kauan aikaa kuin millennium-höpötyksistä.

    Että kai se ihan vahvaa puuta on, lahosuojattua ja säänkestävää. Samaa varmaan kuin teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis vau, nostan kyllä aina hattua kun parisuhdelukemat on kaksinumeroisia - vaikka eihän se tunnu pitkältä ajalta jos on hyvässä seurassa viettänyt, niin kuitenkin kuulostaa aina melkoiselta suoritukselta. Saavutukselta. Hienolta asialta, paremmalta kuin millennium!

      Ja joo, lapset pitää yhdessä, mutta myös kyllä termiittien tavoin vähän nakertaa näitä perustuksia välillä (oi näitä metaforia!). Eilen kyllä totesin miehelle, että parempi pysyy yhdessä, kukaan hullu halua tällaista sirkusta kaupan päälle...

      Poista

i Digame !