24.1.2015

VAIHTO-OPPILAAN VAIMONA

Okei, otsikko on hieman harhaanjohtava: Mies ei lähtenyt vaihto-oppilaaksi vaan työharjoitteluun. Irlantiin. Aamuyöllä se teki katoamistempun, johon onneksi ehdittiin henkisesti varautua koko syksy.
Mutta aika nopeasti se tammikuun 24. sitten kuitenkin tuli.

Tiedän, että oikeat yksinhuoltajat eivät arvosta mitään "nyt olen kaksi viikkoa yksinhuoltajana"-marinaa, varsinkin kun meillä on mummi apuna melkein koko ajan. Oikeastaan en ole kovin kauhuissani käytännön selviämisestä: Mies on koulussa suunnilleen 10 tuntia päivässä ja olen oppinut luovimaan aamut ja päivät lasten kanssa. Haastetta tuovat ehkä isojen poikien iltarutiinit, jotka ovat miehen erikoisalaa, sekä koiran ulkoiluttamiset.

Me ei olla meidän parisuhteen aikana oltu pahemmin erossa. Ihan suhteen alkumetreillä lähdin Karibialle viiden viikon työmatkalle, ja ennen raskautumistani kävin isäni kanssa Etelä-Afrikassa. Kuitenkin lasten saamisen jälkeen erot ovat olleet maksimissaan kolmen yön kotimaanmatkoja, nyt ekaa kertaa mies karkasi maailmalle. Ja huomaan, että se tuntuukin aika isolta asialta.

Luultavasti eniten ikävöin iltaisin. Meillä on yleensä pari tuntia omaa aikaa kun juniorit nukkuvat. Silloin yleensä katsellaan sängyssä sarjoja tai muuten vaan hengaillaan lähekkäin. Olen aika tottunut siihen, että joku silittää hiuksia tai hieroo selkää. Toivottavasti seuraavan 15 päivän aikana mikään kovin tärkeä kodinkone ei hajoa, koska suurin osa kodin korjaustehtävistä on delegoitu miehelle. En juuri nyt kaipaa mitään feminististä emansipaatiota mitä tulee vaikka leivänpaahtimen korjaamiseen.

Koska aika on kulunut tosi nopeasti ennen tätä, menee tämä pari viikkoakin varmasti vauhdilla. Kalenteri on täynnä harrastuksia, mennään käymään Tampereella, on töitä ja tekemistä. Mutta kyllä mua vähän jännittää.

18 kommenttia:

  1. Kaikki tulee menemään aivan hyvin :)

    Ihanaa kun sun äiti tulee avuksi. Meidän äiskä leikataan ensi viikolla ja melkein jo huvittaa että miten nyt yhtäkkiä puskee ovista ja ikkunoista juttuja joihin tarvisi äidin apua toipumisaikana. Vaikka monesti saattaa hurahtaa monta viikkoa että ei tarvitse soittaa ja pyytää.

    Koita ne illan pari tuntia puuhata sellaisia juttuja joita sä haluaisit ja tykkäisit mutta mies ei niin välittäisi. Josko se vähän jeesaisi sitä ikävää. Auttaa mulla ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menee, menee.
      Mun äiti on kyllä korvaamaton, ja saadaan toki miehen vanhemmistakin paljon apua (jostain syystä kynnys omalle äidille soittamiseen on silti matalampi). Toivottavasti äitisi toipuu nopeasti ja apukäsiä löytyy muualta.
      Ja mä aloitin eilen Girls-maratonin, ja kirjapino odottaa lukemista - tosin iltaisin pitää myös siivota, nyt kun mies ei ole hoitamassa sitä puolta :D.

      Poista
  2. Tsemppiä! Mä olen paatunut työmatkaleski ja ollaanpa asuttu takavuosina eri maissa muutamaankin otteeseen. Pisin erossaoloaika taisi olla 8 viikkoa. Mutta kummasti sitä nyt pistää paniikiksi, kun Mies lähtee ekaa kertaa työmatkalle marraskuun jälkeen - koska iltatoimet, yövalvomiset, uhmaikä ja päiväkodista todennäkösesti meillekin leviävä tulirokko. Help. Mutta sä pärjäät kyllä hienosti, saletisti. Koita silleen kierosti nauttiakin pikku breikistä! Tai ainakin siitä ikävän tunteesta, koska onhan se aika hieno asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin luultavasti tulee tänä vuonna eteen eri maissa asuminen, se ei jostain syystä kauhistuta niinkuin tämä kaksiviikkoinen. Mutta silleen mua on hemmoteltu, että mitään pitkiä pätkiä ei olla oltu erossa (olisi kyllä voinut välillä tehdä ihan hyvääkin :D ).
      Tulirokko? Kuulostaa kamalalta - sormet ja varpaat ristissä, että vältytte siltä.

      Poista
  3. Tsemppiä kahteen seuraavaan viikkoon! Nähdään? Joo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähdään, joo! Koska etenkin tahdon nähdä tukkasi! (Ja sut muutenkin, heh heh.)

      Poista
  4. Tsemppiä! Hyvin se menee, ja onneks sulla on apuakin :) Hei ja sulle on haaste (muah) mun blogissa jos kehtoot tehhä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mä huomasin, kiitos, yritetään tarttua siihen tänään tai huomenna (you know, vähän haasteellista kaikki, etenkin kun näppis vol 20185 rikottu…).

      Poista
  5. Tsemppiä! Onneksi yksinhuoltajuus on vain tilapäistä... =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, eikä tämä nyt silleen mitään oikeaa yksinhuoltajuutta ole. Että en viitti enempää moista huudella :D.

      Poista
  6. Kuulostaa toisaalta ihan kivaltakin. Tai ehkä aika erossa antaa uutta näkökulmaa asioihin. Tai no en mä tiedä tarviitteko mitään uutta minkään suhteen. Mutta usein sitä uusista tilanteista kuitenkin jotain aina oppii.

    Voimia toimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tää varmaan tarjoaa vähän perspektiiviä - ja ikuisen syyllistyskortin, tai ainakin koko keväälle (ei sen puoleen, saan mennä niin paljon kuin sielu sietää, mutta ehkä voin aamuisin vedota tähän näin kun ollaan kumpikin väsyneitä…). Ja luultavasti eka pidempi ero parisuhteen aikana antaa ikäväntunnetta ja uusia ajatuksia, arvostusta myös toisen läsnäolosta.
      Ja kivaa on tietty iltaisin oma aika, jolloin voi itsekkäästi toteuttaa vain omaa lempiohjelmaansa.

      Poista
  7. Tsemppiä!
    Vaatimattomalla työmatka-yh-kokemuksellani (satunnaista ja hyvin lyhytaikaista) mielestäni rankinta on se, kun viereltä puuttuu se tuttu aikuinen ja tutut tavat jakaa arkea.
    Niistä pukemis-riisumis-leivänpaahdinhajoaa-jutuista kyllä selviää, kaverit ja äidit auttavat, mutta se hyvin suunnitellun iltabaletin pas de deux:n ja päivän jälkipuintien puuttuminen tekee olon vähän orvoksi.
    Iloa ja energiaa päiviisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Iloa riittää, energiaa odotellaan :D.
      Mulla onneksi on mun äiti jakamassa lasten juttuja ja keskusteluseurana (ja varmaan vähän puheliaampi kumppani kuin mies…), ja miehen kanssa voi kommunikoida aika arkisesti whatsappissa. Että ehkä mä dramatisoin itselleni tämän koko eron :D, aika hyvinhän täällä menee.
      Ja kun tuttavapiirissä miesten "työmatkat" on olleet esim pitkiä komennuksia rauhanturvaajana, niin vähän nössöilyä valittaa kahdesta viikosta...

      Poista
  8. Äkkiä se kaksi viikkoa menee :)
    Ja kaikkea voi peilata siihen mihin on tottunut. Sä oot tottunut että T on illat kotona, paljon arkena apuna/kotona, äitisi auttaa paljon.
    Mä taas oon tottunut leireihin, rauhanturvaaja komennuksiin, siihen että J on iltaisin peleissä yms. Eihän se aina herkkua ole, mutta niillä mennään mitä on saatu ;)
    Hyvin se menee! Ja kun T tulee takas, niin pari päivää menee siihen, että sua hermostuttaa, kun hän tulee sotkemaan teidän jo hyvin sujuvat rutiinit ;)

    VastaaPoista
  9. Joo meneehän se nopeesti :D . Tietty kun se on ainakin viisi kertaa enemmän kuin aiemmat erot niin polvet tutisee - siis kauhusta.
    Itse asiassa jotain tosi positiivista: Meillä aina tätä ennen vienyt "nukutus" noin tunnin (siis ei mitään temppuja mutta vaatinut aikuisen läsnäoloa koska muuten alkavat sekoilla sängyissään) niin tänään oli kolmas ilta kun riitti että peittelin ja pistin satukasetin päälle ja tyypit nukahti itsekseen!
    Jatkuispa näin kun se yksi palaa sotkemaan rutiinit :D.

    VastaaPoista

i Digame !