16.2.2015

Flashback: (PUHE)TERAPIAN TARPEESSA

Tänään oli O:n ensimmäinen puheterapia.

Kuten jo olen tainnut kertoa, niin kuukauden aikana puhe on kehittynyt hurjasti. Uusia sanoja (jotka tosin on enemmän "kaikuja", mutta kuitenkin) tulee joka päivä lisää, samoin lapsi muodostaa lauseita parhaansa mukaan (äiti kotiin, pappa ui, vauva kakkaa, O nukkuu jne). Toki O on vielä melkein vuoden jäljessä ikätovereitaan, mutta nyt se on kuitenkin saanut sanaisen arkkunsa ainakin raolleen ja olen aika optimistinen että vuoden loppuun mennessä me jo toivotaan, että se olisi joskus hiljaa.

Tämän huikean spurtin takia vähän toivoin, että meidät olisi naurettu ulos puheterapeutin vastaanotolta.
Että se olisi hetken kuunnellun O:n mutinaa ja todennut että se on melkein normaali 2,5-vuotias ja voi aivan hyvin lähteä saman tien kotiin odottamaan, että se lopullinen verbaalinen läpimurto tapahtuu.
No, ei naurettu, eikä passitettu kotiin.
Sinällään mitään arviota, tuomiota tai analyysia ei tilanteesta saatu. Puheterapeutti - mukava, keski-ikäinen nainen kuten sen alan ammattilaisten enemmistö taitaa olla - leikki O:n kanssa ja kyseli meiltä taustoja, perhehistoriaa ja perustietoa.

Lohdullista on se, että me on tähänkin saakka tehty kotona kaikki by the book.
O syö purkkaa ja puhaltaa joka ilta kylvyssä saippuakuplia (hyväksi suun motoriikalle!), me luetaan joka ilta 4-5 kirjaa, korjataan O:n "omat sanat" oikeiksi (eli kun O huutaa "kiki!" niin me ystävällisesti todetaan että "joo, se on kaivuri" jne). Eli tavallaan me ei olla tehty ainakaan vielä mitään kardinaalimunauksia, jonka takia lapsi jäisi loppuiäkseen mykäksi. Huh.

Ensi viikolla mennään uudestaan. Silloin mun tehtävä on lähinnä odottaa P:n kanssa oven ulkopuolella, kun puheterapeutti ja O bondaavat. Onneksi O nytkin oli reipas, tarjoili terapeutille mielikuvituskahvia ja rakensi junarataa. Olin aika paljon O:lle kertonut etukäteen, minne mennään ja miksi, ja se tuntui suhtautuvat varsin iloisesti uusien sanojen opetteluun.
Onneksi kyse on vaan puheesta. Tai siis olisihan se kiva tietää, mitä lapsen päässä liikkuu, mutta kun kaikki muu on niin normaalia, niin ei tarvitse olla huolissaan että kyse olisi jostain suuremmasta ongelmasta. Tai näin ainakin tahdon uskoa.


Puheterapian jälkeen Käytännön Mies kyyditsi O:n tarhaan (jossa on joku puolisokea sijainen, joka ei osaa pukea lapsia, mutta well, you pay peanuts, you get monkeys. Enkä nyt tarkoita että sijainen olisi apina...).
Me mentiin P:n kanssa naapuritaloon neuvolaan.

Se olikin taas lyhyt ja ytimekäs visiitti. 
P on käyrillä keskellä - 72cm ja 9,5 kg- ja motorisilta taidoiltaan vähän edellä, lapsinero kuin on.
Pääasia kuitenkin että kasvaa ja kehittyy suht keskiverrosti, mä olen todella kiitollinen siitä että on kaks perustervettä maanantaikappaletta saatu ja en osaa muuta oikein pyytää.
Seuraava neuvola on vasta 4 kuukauden kuluttua, mutta eiköhän me siihen asti selvitä. 

Huomenna sitten tehdään taidetta, vauvahierotaan ja juhlitaan Käytännön Miestä (nämä asiat eivät varsinaisesti liity toisiinsa).

Julkaistu Periaatteen Naisen puolella 23.10.2012

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

i Digame !