16.2.2015

PUHETERAPIA, KIERROS 2

Olen ollut todella laiska huolestumaan lasteni kehityksestä.
Kaikki pojat ovat kasvaneet plussakäyrillään tasaisesti, oppineet ikävaiheeseen kuuluvat asiat ennemmin tai myöhemmin ja varsinkin vauvoina ottaneet melkoisia spurtteja motoriikassa. Enemmän kuin tasainen kasvu tai uudet taidot, mua on rauhoittanut se kuuluisa äidinvaisto: Nämä  lapset tuntuvat ihan normaaleilta.

Yhteistä kuitenkin molemmille "isoille pojille" on ollut hidas puheenkehitys.
Siinä missä O:n kohdalla aloin stressata jo 1,5-vuotiaana lapsen puheen puuttumista (en niinkään että olisin pelännyt sen jäävän ikuisiksi ajoiksi mykäksi, mutta esikoisen kohdalla näitä merkkipaaluja odotti todella hartaasti), en vielä nyt kaksi viikkoa ennen kolmevuotispäivää ole kovin huolissani Pampulan sanattomuudesta - en, vaikka se on jo diagnosoitu kapea-alaiseksi kehitysviivästymäksi (vai -vaikeudeksi? Näin hyvin sitä on epikriisit luettu...). Tässä vaiheesa Omppu pälpätti jo kaiken hereilläoloaikansa, Pampulan sanavarasto ei ole vuodessa kasvanut ollenkaan.

Tämän ihanan, Kingi-ohjelman Martti Alasta muistuttavan keskimmäisen kanssa käytiin puheterapiassa ensimmäisen kerran lokakuussa. Nyt käyntejä ei ole, koska a.) ei ole aikoja ja b.) meillä on lähete sisällä HUS:n audio-foniatriseen päiväkeskukseen (jos jollain on kokemuksia paikasta, olen kuulolla!). Keväällä kuitenkin tarkoitus on joko jatkaa tutun, todella mahtavan puheterapeutin kanssa, tai saada tarkempi kuntoutussuunnitelma HUS:n moniammatilliselta työryhmältä. Kumpi vain kelpaa meille; jonoista huolimatta jaksan ihmetellä miten hyvin kunnallinen puoli toimii tälläkin sektorilla.

Pampula ei siis puhu ollenkaan. Käytössä on muutama äänne, joiden avulla pelataan "kyllä vai ei"-peliä. Vessahätiä varten käytössä on viittomat, mutta muuten vajaa 3-vee yleensä toimii itsenäisesti jos ei tule ymmärretyksi. Jos me emme heti tajua, että tyypillä on jano, se aikansa huidottuaan hakee mukin ja ottaa itse maitonsa. Emme oikeastaan koe lapsen puhumattomuuden kovin paljoa vaikuttavan elämään, vaikka olisihan se kiva kommunikoida kunnolla, ja saada vähän osviittaa mitä pienen mielessä liikkuu. Tällä hetkellä puhumattomuus on jotenkin osa Pampulaa, ja me odottelemme melko kärsivällisinä, että jonain päivänä tulppa aukeaa ja isoveljen tapaan lapsi yhtäkkiä vain alkaa harppoa ikätovereitaan kiinni, mitä puheeseen tulee.

Todennäköisesti myös Omppu joutuu vielä palaamaan puheterapeutin pakeille äännevirheiden takia. Nyt olen saanut kuulla, että olisimme mahdollisesti oikeutettuja johonkin Kelan vammaistukeen puheterapiakäyntejen takia, ja se tuntuu tosi oudolta: Kotiäitinä mä ehdin kyllä kuljetella poikia pitkin kaupunkia eri tutkimuksiin, ja olemme niin tottuneita lasten puheenkehityksen erityispiirteisiin, ettemme kiinnitä siihen arjessa millään tavalla huomiota. Ehkä ratkaisu Pampulaan puhumattomuuteen löytyy foniatrilta, sillä päässä tai korvissa ei ole vikaa - tai sitten kyse on vaan siitä, että tämä Itä-Helsingin Einstein (kyllähän te kaikki olette kuulleet, että Einstein oppi puhumaan vasta 3-vuotiaana!) ei ole vielä kokenut tarpeelliseksi rasittaa äänihuuliaan meidän kanssamme. 


27 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä asenteelta. Siis sinun osaltasi. Mun serkku ei käsittääkseni juuri myöskään puhunut mitään ennen kuin täytti kolme. Ei siitäkään sitten mitään seurannut, ihan normaalia elämää on elänyt ymmärtääkseni sittemmin, oppi puhumaan, kertomaan vitsejä ja luullakseni huutamaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi meidän esikoinen on rauhoittava esimerkki, ja muutkin lapset miehen suvun puolelta. Ja tietty se, että lapsi on muuten kehittynyt ikätasoisesti kuivaksi, kivaksi ja käteväksi tyypiksi - kaipa se puhekin sieltä pulpahtaa. Ne vitsitkin! Toivottavasti ovat hyviä vitsejä, kun on niin kauan haudutettu.

      Poista
  2. Tosi yleisiä tuntuu olevan erilaiset viivästymät ja erityispiirteet puheen kehityksessä. Mun mies on kuulemma alkanut puhua vasta nelivuotiaana. Kuulemma mies oppi lukemaan kolmevuotiaana (en tiedä, miten tää lukutaitoasia on sitten muka voitu todentaa - taitaa olla vähän liioittelun makua mukana), ja on kyllä vieläkin kitsassanainen, siis muhun verrattuna :P

    Mä muuten arvon koko ajan, olenko 37-vuotiaana liian vanha opiskelemaan puheterapeutiksi. Se on aina kiinnostanut mua ammattina, mutta nuorempana olin liian tyhmä ja haihatteleva harkitsemaan mitään niin kunnollista ja normaalia ammattia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja eiks Hesarissa just ollut, että puheterapeuteilla riittää töitä tulevaisuudessa! Mietin jo Ompun ekan käynnin jälkeen samaan; antoisan oloinen ammatti, jossa varmasti on onnistumisia, ihmisläheisyyttä ja sopivassa määrin tieteellisyyttä. Vielä ehdit ihan hyvin, olen tavannut vain keski-ikäisiä puheterapeutteja joten sulahdat suoraan siihen joukkoon! (Vaikka et ole vielä lähelläkään keski-ikää, tietenkään :) ).
      Ja ei meilläkään mies mitenkään paljoa puhu, vaikka todistettavasti puhuu. Joskus. Vähän.

      Poista
  3. Meilläkin on lähete Nöppöselle puheterapiaan, laitettiin 3n neuvolassa syksyllä. Nyt maaliskuussa pitäis olla eka aika. Hän kyllä alkoi puhua enemmän ja paljon selvemmin juuri kun lähete tehtiin, mutta onpahan nyt kuitenkin edes tarkistuskäyntiä. Ja kyllä hän edelleen sanoo useita sanoja väärin ja esim. k/p ja n/m ja j/l ja k/t menee sekaisin. Mutta nykyään häntä kuitenkin ymmärtää muutkin kuin minä, että edistystä on tapahtunut 3 vuotta täytettyään PALJON! Hiljaa hän ei siis ennenkään ollut, kukaan ei vain ymmärtänyt :D

    Ja hei samaa mieltä kuin Liina, sulla kuulostaa olevan tosi hyvä asenne! Ei mitään panikointia turhasta, kröhöm.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on molemmat lapset saaneet pyynnöstä lähetteet jo 2-vuotiaana, kun kehitysviiveet ovat olleet niin selviä - Omppu sitten alkoi puhua aikaa odotellessa, Pampula ei.
      Mun mielestä ne tarkistuskäynnitkin on ihan valideja, jokainen tahtoo lapselle hyvät lähtökohdat ja tuskin on täysin turhaa käyntiä olemassakaan. Se edistys voi yllättää, hienoa että lapsi saa itsensä ymmärretyksi, sehän on pääasia.
      Eikä meilläkään sanattomuudesta huolimatta kovin hiljaista ole :D.

      Poista
  4. Hyvä asenne sulla. Itsehän olin meidän 2,5-vuotiaalle googlettanut jo useita diagnooseja samassa tilanteessa, autismi ykkösehdokkaana. No lapsi rupesi sitten puhumaan yllättäen vähän ennen kolmea vuotta. Sattui nyt vaan olemaan rauhallinen luonne, mitä on edelleen näin 7-vuotiaana.

    -murphy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun suurin rauhoittaja on se, että niin puheterapeutti, neuvola kuin päiväkoti ovat olleet mun kanssa samaa mieltä, että puhumattomuus ei viittaa mihinkään autismiin tai kehitysvammaan, tai kuurouteen (olen testannut - kuulee kyllä kilometrin päähän jos avaan keksipaketin). Enkä ole googletellut, vaan luottanut noihin asiantuntijoihin ja toivonut parasta, vanha kunnon strutsitekniikka.
      Läpimurtoa odotellessa.

      Poista
    2. Meikäläiselle pitäis kyllä laittaa joku nettiesto päälle näissä hommissa, kuinkahan monta aivokasvainta ja sydämen vajaatoimintaa ym. oon jo kerinnyt itselleni ja lähipiirille diagnosoida. Jännä juttu, vaikka muuten en oo mitenkään hysteerinen äiti, annan lapsien sekoilla aika lailla vapaasti, niin mulla on joku outo juttu tähän interwebsilääkäröintiin. My bad.

      -murphy

      Poista
  5. Itä-Helsingin Einstein :D aika hyvä. Ja mitäpä sitä tosian stressaamaan, ei sitä puhetta ulos saa puristettuakaan!

    Meilläkin keskimmäinen oli hitaanpuoleinen puheenkehityksen kanssa, ei oikeastaan itse edes hirveesti kiinnitetty kyseiseen asiaan huomiota tai hätäilty, ennenkuin reilun kolmen vuoden iässä aloitti päiväkodissa, josta heti tuli suosite hakeutua puheterapiaan. Siihen asti tyyppi oli puhunut omaa puhettaan, josta me kyllä olimme oppineet saamaan selvää, mutta muille tuotti hankaluuksia, sanoja kyllä tuli, mutta suurinosa konsonanteista oli korvattu k.lla, oikeastaan kaikki. Nelivuotiaana puhui jo "oikeilla" sanoilla. Tällä hetkellä tekisi välillä mieli työntää tuo tulppa takaisin, jotta hetken saisi taukoa läpätykšestä ( no leikkileikki).
    Lapsilla on niin omanlaisensa aikataulu kaikilla. (Meidän nuorimmainen oppi puhumaan puolitoista vuotiaana lauseilla, ääntäminen ja sanat ohittaa selkeydellään mennentullen kouluikäisetkin).

    Mutta tsemppiä niihin tilanteisiin kun sanoja kaipaisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä päiväkodissa on Ompun puheesta tullut enemmän noottia - O:n omahoitajalla etenkin on välillä vaikeuksia ymmärtää, mikä johtuu siitä että äännevirheiden kanssa englanninkieliset sanat asiayhteyden ulkopuolelta hämmentävät. Tyyppi siis saattaa alkaa selittää Frozenista, Ryhmä Hausta tai jostain Pelastaja Lentsikoista yhtäkkiä, ja kun omahoitaja ei tiedä mistä puhutaan niin, noh, ei oikein ymmärrä :D.
      K-kieli kuulostaa mielenkiintoiselta, nauhoititteko sitä yhtään?
      Mutta joo, on yhä hetkiä kun toivoo, että 4-vuotias olisi ihan hiljaa. Hetken. Ihan pikku hetken vaan.

      Poista
  6. Hienoa, ettet jaksa stressata puheenkehityksestä tälläkään kertaa. Jotkut aloittaa pälpätyksen aikaisin, jotkut vähän myöhemmin eikä sen tosiaan tarvitse tarkoittaa että jotain olisi oikeasti vialla. Yleensä oman perheen jäsenet ja lähipiiri oppii tulkitsemaan lapsen puhetta vaikka se poikkeaisi paljonkin normista. Meidän "isot pojat" (meillä siis 4,5v , 2v ja 2kk vauva) on hyviä esimerkkejä aikaisesta puhumaan oppimisesta, kun molemmat on alkaneet puhua monen sanan lauseita 1,5-vuotiaina ja 2-vuotiaana ei kummallakaan ole ollut äänevirheitä lukuunottamatta r-kirjainta. Olisi mielenkiintoista kuulla miten pojan puhe alkaa kehittyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on vertailukohtana naapurin poika, Pampulaa kaksi päivää vanhempi, joka jo 2-vuotiaana tosiaan artikuloi upeasta ja kertoi hyvin abstraktejakin asioita ja ilmaisi hirveän selkeästi - ja sitten vieressä meidän mölyapina. Toisaalta muuten ovat kovin samanlaisia pikkupoikia, olisihan se ihana tietää mitä tuon päässä liikkuu, mutta kommunikointi onnistuu hyvin näillä eväillä, onneksi.
      Toivon, että ottaa ikätoverinsa kiinni niin pääsee pierujuttuihin ja muuhun mukaan.

      Poista
  7. Hei. Minä kyllä pikkuisen jo huolestuisin. Kannattaa tutustua aivoliiton sivuihin. Yläpalkista SLI kielellinen erityisvaikeus ja sitten sivupalkista tulee paljon tietoa. Saat enemmän irti tutkimusjaksosta kun nämä perustiedot hallussa. Jakson tarkoitus on paitsi tutkia ja suunnitella poikasi kuntoutusta niin antaa teille vanhemmille tietoa. Tehän sitä kuntoutusta pääasiassa teette. Pääasia että lapsi jollain tavoilla pystyy kommunikoimaan. Eleillä ilmeillä kuvilla viittomilla, sanoilla. Ota kuvat käyttöön. Papunetin sivulta saa myös materiaalia.
    Jos kunnon sli on niin riski luki vaikeuksiin ilmeinen, samoin neuropsykiatrisiin oireisiin kouluiässä.
    Mutta jotkut onnelliset alkavt vain puhua myöhään ja ongelmaa ei myöhemmin ole.
    Terveisiä alalla olevalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt ihan tarkalleen tiedä, mistä pitäisi huolestua. Puheterapeutin kanssa on käyty läpi mahdollisia vaikutuksia tulevaisuuteen, esim. juuri lukihäiriö, mutta tuntuu hieman ennenaikaiselta murehtia neljän vuoden päästä alkavaa koulua tässä vaiheessa, kun ainoa ongelma on puheen tuottaminen. Niin neuvola, puheterapeutti kuin päiväkotikin ovat olleet samaa mieltä meidän kanssa, ettei ole syytä epäillä laaja-alaisempaa kehitysvammaa, autismia tai elimillisiä ongelmia (kuulon alenema yms), mitkä ehtä aiheuttaisivat enemmän huolta ja murhetta. Meillä on ollut molempien poikien kohdalla todella ihanat, osaavat ammattilaiset apuna ja PapuNetit, viittomat ja kuvakortit on esitelty (ja lasten mielenkiinnon mukaan otettu käyttöön) heti kättelyssä. Meitä on informoitu todella hyvin ja kotona tehdään erilaisia harjoituksia ihan normaaliarjen ohessa.
      Olen luottavainen sen suhteen, että enemmin tai myöhemmin lapsi alkaa puhua. Ja että jos tulevaisuudessa tästä seuraa jotain ongelmia, niistäkin selviää. Tähän saakka olemme saaneet niin hyvin apua ja tukea lapsen puheongelmiin, että en osaa kuvitella että emme pärjäisi jatkossakin. Varsinkin, kun Pampula ei tällä hetkellä millään muulla tavoin vaikuta ikäryhmästään poikkeavalta.

      Poista
  8. Olen ihan varma, että vanhemmat ovat lapsensa parhaat asiantuntijat. Jos jotain isompaa olisi vialla, olisitte sen jo huomanneet.
    Mun ex-mies oppi puhumaan 3-vuotiaana, sitä ennen ei pukahtanut sanaakaan. Mutta sitten alkoi tulla kertalaakista täydellisiä lauseita. Ja meidän pojilla ei kävely tai puhe tulleet todellakaan yhtä ripeästi kuin ikätovereillaan ja sain viimeisenä äitinä isommasta porukasta odotella ko. taitoja. Esikoinen alkoi puhua n. 2-vuotiaana (eikä sen koommin ole hiljentynyt juuri hetkeksikään, pyynnöistä huolimatta) ja kuopus reilut 2,5-vuotiaana. Kummankin kanssa ollaan puheterapiassa harjoiteltu ääkkösiä, joita muuten ei meinannut löytyä. Ihan normaaleja reippaita poikia ovat, ja joskus toivon, että olisi se volume-nappula, josta äänen saisi hetkeksi pois...

    Ehkä teillä todella on Einstrein, joka kohta alkaa puhua teille suhteellisuusteoriasta ja avaruuden aikakäyristä (tai mitä ne nyt onkaan)... Tsemppiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai ehkä me vasta sitten tajutaan mikä sekopää Pampula on, kun se alkaa oikeasti puhua! :D
      Mä en odota, että tässä joku aamu lapsi heräisi ja alkaisi yhtäkkiä puhua kaunokieltä, mutta kyllä siellä varmaan on enempäänkin valmiuksia mitä me tiedetään. Olen kuullut monista perfektionisti-lapsista, jotka on tosiaan odottaneet esim. kävelyn suhteen, kunnes osaavat täydellisesti ja sitten vasta alkaneet ottaa askeleita, ei mitään haparoivaa pingviinikävelyvaihetta! :)
      Toivottavasti lapsen jutut ei ihan avaruusfysiikkaa ole, voi olla että meidän ymmärrys ei siinä vaiheessa lisäänny...

      Poista
  9. Meidän 3v. lapsi oli juuri tuolla foniatrisella tutkimusjaksolla. Jakso kesti kymmenen päivää ja siellä tehtiin todella laajat tutkimukset. Oli ihan mahtava paikka ja saatiin paljon apua ja kattava hoitosuunnitelma. Parhaassa tapauksessa saatte Kelan korvaamaa yksityistä puheterapiaa, joka tietenkin on paljon erikoistuneempaa kuin vastaava kunnallinen.

    Tilanteesta ei varmaan kannata vielä huolestua, mutta on hyvä varautua siihen, että matka on pitkä ja vaativa. Jos lapsella diagnosoidaan SLI hän ei ala puhua tuosta noin vain yllättäen. Puhumaan toki oppivat kaikki, mutta pahimmillaan se voi viedä vuosia. Puheen tuottamisen häiriö alkaa pian vaikuttaa myös sosiaalisiin suhteisiin ja lukihäiriön kautta oppimiseen. Ne kannattaa ottaa huomioon aikaisessa vaiheessa, jotta lasta voi parhaansa mukaan niissä tukea. Näistäkin saa foniatrisen tutkimusryhmältä hyvin tietoa. Onnea matkaan! :)

    Elsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaoit kokemuksia!
      Saako kysyä (jos haluat, jaksat tai viitsit valaista) millaisella tasolla teidän 3v:n puhe on?
      Meille on aika paljon väläytelty - kunnallisen puolelta - Kelan korvaamaa ja juuri tänään viimeksi palaveerattiin P:n puheterapeutin kanssa tulevaisuudesta. Annetaan nyt pari kuukautta aikaa lähetteelle ja Pampulalle, ja katsotaan kehittyykö puhe ollenkaan.
      Omppu oli niin "lohdullinen" esimerkki, kun se puhe aika yhtäkkiä alkoi 2,5-vuotiaana tulla harppauksina, ja nyt esim. herkkyyskausi kirjaimiin näkyy niin, että ainakin vielä vaikuttaa olevan turvassa massiivisimmilta lukihäiriöiltä. Vaikka näistä on paha sanoa; puhumattomuushan on aika ilmeisestä, osa ongelmista voi paljastua vasta myöhemmin.
      Meillä jotenkin helpottaa, kun on isoveli, jonka kanssa Pampula pärjää ja joka auttaa luomaan sosiaalisia suhteita. Nuo taaperot eivät vielä muutenkaan niin paljoa leiki sanallisesti, mutta toki vuoden päästä ollaan jo tilanteessa, että ryhmässä toimiminen vaatii ihan eri tavalla verbaliikkaa.

      Kiitos vielä kommenteistasi!

      Poista
    2. Laskettiin ennen tutkimuksia, että sanan tapaisia oli muutamia kymmeniä. Suurin osa oli kuitenkin vähän sinne päin. Ihan oikeita, ymmärrettäviä sanoja ehkä 10-20. Parissa kuukaudessa on kuitenkin tapahtunut tosi paljon. Jotain siellä foniatrilla naksahti kohdilleen ja sen jälkeen puhetta, eleitä ja muutakin kommunikaatiota on alkanut tulla enemmän. Parin kolmen sanan lauseita jopa. Puheterapeutti tavataan pari kertaa viikossa ja siitäkin on selvästi ollut apua. Tässä vaiheessa painopiste ei niinkään ole puheen oppimisella vaan kommunikaation helpottamisella. Käytetään paljon viittomia, kuvia ja kuvista koostettua kommunikaatiokansiota. Puhe tulee kuulemma sitten kun on tullakseen.

      Elsa

      Poista
    3. Kiitos, tämä oli mielenkiintoista.
      Meillä ei ole ollut kommunikaatiokansiota käytössä, kuvia löytyy, mutta lapsi ei ole niistä inspiroitunut. Se tuntuu saavan viestinsä vielä aika hyvin perille, ja osaa melko äänekkäästi ilmaista mielipahansa ja ilonsa - naapurit arvostaisivat varmaan kuvallista viestintää tämän älämölön tilalla...
      Hyvä jos teillä on ollut käynneistä noin paljon iloa, toivottavasti meilläkin! :)

      Poista
  10. Voi pientä Einsteinia!
    Ihana, että P:llä on kuitenkin selvästi oma selviytymisstrategiansa ilmankin sanoja.
    Toivottavasti pääsette pian tutkimusjaksolle ja/tai puheterapeutin pakeille; kivampi kuitenkin on päästä selville siitä, miksi Pampula nyt niin kovasti pihtailee puhumisen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että vaikka lähete puheterapiaan on laitettu meidän aloitteesta jo aika varhaisessa vaiheessa, ollaan me oltu kotona hyvin passiivisia patistamaan Pampulaa puhumaan; kommunikointi sujuu tosi hyvin näin, kun ei vielä kovin abstrakteista asioista "puhuta".
      Toivotaan, että vastauksia ja ratkaisuja löytyy tässä kevään aikana!

      Poista
  11. Meidän kakkonen sanoi puolitoistavuotiaana yhtäkkiä lumiukko ja pookkana. Tehtiin juuri lumiukkoa ja laitettiin porkkananenäkin, jota lapsi katseli vaikuttuneena. Ajattelin, että nyt se alkoi puhumaan. Loppuen lopuksi muita sanoja ei tullutkaan, tyttö vaan puisteli puoli vuotta päättäväisesti päätään, kun latelin, sano auto, sano kukka jne. Tiesin, että tuo osaa oikeasti puhua, muodostaa äänteitä, olin omin korvin kuullut nuo kaksi yllättävää ekaa sanaa. Mutta eihei. Sitten parivuotiaana hän alkoi puhelemaan. Ota näistä nyt sitten selvää, mikä on syy tuollaiseen :) Piti kai vaan hieman haudutella puhetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana salapuhuja!
      Näistä tapauksista olen kuullut, että on odotettu "oikeaa hetkeä" aloittaa puhuminen - ehkä lapsi tietää parhaiten? Hauskat sanat valinnut, ei mitenkään helpoimmat!

      Poista
  12. Mullakin on pari tuttavan lasta tiedoissa joilla on nyt isompina ihan normaalit puheet (liikaakin?) ja jotka eivät ole puhuneet kumpikaan siis sanansanaa ennen 3v :)
    Mun mielestä se pointti onkin siinä, et ymmärtääkö lapsi. Noudattaako ohjeita jne.

    Joskus se on vain ns."laiskuutta", lapsen puolelta :D eli kun tulee niin hyvin ymmärretyksi ilmankin niin mikäs tässä hätänä.
    Meill' R, S, H ja moni muukin kirjain puuttui 5v ikään, S,R ja H 6v ikään. Eskarissa sanoivat et ois hyvä mennä puheterapiaan, neuvolassa eivät olleet olleet edes huolissaan (vaikka puhe melkoista sekasotkua olikin, olen myöhemmin tajunnut ettei siitä oikeasti tainnut muut saada selvää. Kiitos niinä aikoina kuvattujen videoiden! Silloin olin hieman närkästynyt kun jotkut lapsen puhuessa kysyivät et Mitä? En ymmärrä? yms).

    Yksi kerta puheterapiaa riitti meillä. Yhtäkkiä lapsi osasikin kaikki kirjaimet. Puheterapeutti sanoi et psykologista oli, ei ollut vain viitsinyt, kun kukaan ei "pakottanut". Tunsin itseni tyhmäksi :D

    Uskoisin, et teilläkin ne puheportit aukeaa, enemmin tai myöhemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompulta puuttuu aika lailla kokonaan S ja R puheesta, muidenkin kirjainten kanssa on haastetta, väsymyksestä ja tilanteesta ja sanasta riippuen. Välillä lapsi puhuu niin ufojuttuja, että kuuntelija on pulassa kun ei tunne konseptia.
      Meillä tosiaan Ompun puhetta odotettiin niin hartaasti, ja nyt aina välillä muistelee haikeudella hiljaisia aikoja, niin ihania kun noi höpinät onkin :).
      Meidänkin pitäis varmaan videoida tätä möykkää nyt, osaa tulevaisuudessa arvostaa puhetaitoja enemmän.

      Poista

i Digame !