23.3.2015

JOS KOKKAAN SULLE ALASTI?

Siinä missä minun ja miehen avioliitto täytti juuri yhdeksän kuukautta, on kaveripiirissä useampi avioliitto tänä aikana ajanut karille (äh, nämä avioliittoaiheiset metaforat ovat jotenkin ankeita, anteeksi, en käytä niitä enää). Lapsiperhearki, kolmenkympinkriisi, klassinen erilleen kasvaminen - you name it, they got it. Yhteistä näille eronneille kuitenkin on, että kun takana on pitkään jatkunut kausi onnetonta arkea väärän ihmisen kanssa ja monta yritystä pelastaa perheprojekti, on ero lopulta luovutusvoitto: Kaikki vaikuttavat keväthuumassaan vapautuneilta ja onnellisilta, ja sitä on kiva katsoa.

Uusiosinkkujen juttuja kuunnellessa peilaa väistämättä myös omaa parisuhdettaan. Monet nimeävät eroon sellaisia syitä, jotka tunnistan omastakin suhteesta. Sellaisia, joista meilläkin riidellään, asioita, jotka joskus tekevät myös minusta onnettoman. Toistaiseksi ollaan kuitenkin oltu plussan puolella, mutta yli seitsemän yhteisen vuoden jälkeen ei voida enää mistään alkuhuumasta puhua. Yksi ystävä kertoi, että oli luvannut uudelle potentiaaliselle kumppanille tehdä risottoa, alastomana. Tämä aiheutti mussa spontaanin naurutukehtumisen. Ei siksi, että ajatus ystävästä alasti risotonlaitossa olisi jotenkin koominen, vaan koska voisin kuvitella miten mies reagoisi jos joku päivä tulisi kotiin ja löytäisi minut keittiöstä kokkaamassa ilman vaatteita. Ensiksi se epäilisi kuinka hygienista on ruoanlaitto nakuna, sitten käskisi äkkiä pukea jotain, etteivät naapurit näe. Sen jälkeen se ihmettelisi missä lapset ovat ja luultavasti alkaisi myös kyseenalaistaa ruokaa. Meidän romanttisen illan huipentuma tässä tapauksessa olisi luultavasti pizza alakerran Kotipizzasta, todennäköisesti kävisin myös paikan omistajan Ramin kanssa illan pisimmän keskustelun. Kuitenkin ne eroottiset risottoateriatkin parhaimmillaan johtavat tähän samaan pisteeseen, jossa sensuelli ruoanlaitto ei herätä ruoka- tai muitakaan haluja vaan epäilyksiä puolison mielenterveydestä.

Viime lauantaina saatiin vähän lapsivapaata - nykyään tähän määritelmään riittää, että 2/3 lapsista on mummolassa tai jossain muualla. Pistettiin elämä risaiseksi ja syötiin nachoja, juotiin oluet ja katsottiin elokuva keskellä päivää, juuri silloin kuin pitäisi normaalisti tehdä ruoka, tarjoilla se, siivota, leikkiä, siivota, kylpeä... kyllähän te tiedätte. Kun elokuva oli katsottu ja tehty pieni kävelylenkki yhdessä, iski tylsyys. Miehen menojalkaa alkoi vipattaa, minä painostin lähtemään. Saisin blogata rauhassa (tämäkin teksti valmistui jo tuolloin!), lukea, mennä ajoissa nukkumaan ilman että kukaan katsoo jalkapalloa samassa huoneessa. Ilmeisesti tässä vaiheessa sitä arvostaa omaa aikaa vieläkin enemmän kuin parisuhdeaikaa.

Odotan innostuneen uteliaana sitä, millaiseksi meidän avioliitto muodostuu vuosien aikana. Nyt on meneillään se varmasti haastavin aika, parisuhteen stressitesti, kun on kaikki raudat tulessa. Ei ole aikaa, jaksamista eikä aina edes intoa romantiikalle. Toiveita silti on, että ei tarvitsisi koskaan ladata Tinderiä tai opetella kokkaamaan risottoa. Ainakaan alastomana.

20 kommenttia:

  1. Mut risotto on ihan iisiä tehdä. Alastomana en kyllä lähtis, olen palovamma-altis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei. Voin tehdä myönnytyksiä risoton osalta, mutta alastomana kokkaus ei ehkä ole se millä saan "kipinää" suhteeseen - ainakaan toivotulla tavalla.

      Poista
  2. Voin niiiin samastua. Suunnilleen kaikessa muussa paitsi lasten lukumäärässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja avioliiton pituudessa.

      Poista
    2. No, me otetaan kiinni aviksessa, ottakaa te lapsissa! ;)

      Poista
  3. Tämän luettuani alkoi päässä soimaan välittömästi Leevi and the Leavingsin biisi ...enää ei olla niinkuin ennen, tuskin edes poskelle suudellaan, sanot hyvää yötä kuin ohimennen, silti sinusta en luopuisi milloinkaan... Totta ainakin omassa parisuhteessa, jota takana noin 14v. Ja lapsia täälläkin se kolme.

    murphy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla aika usein soi se "on meillä stereot, televisio, mikroaaltouuni ja videonauhuri...", koska mies hamstraa elektroniikkaa - viimeisimpänä ikivanha Nintendo... :D Mutta Leevi kiteyttää aika hyvin ihmiselämän ja pitkän parisuhteen kulmakivet.

      Poista
  4. Meillä yhteisiä vuosia takana kahdeksan, aviovuosia siitä neljä (ohho) ja koko sen ajan päällä ollut myös perus lapsiperhearki. Silti (tai siksi?!) menee tosi kivasti. Ollaan molemmat onneksi tosi perhekeskeisiä. Just yksi ilta mies huoahti, että mieti, jossain vaiheessa me voidaan alkaa käydä vaikka teatterissa! Mennä ja tehdä. Lapset pärjää itsekseen eikä kaipaa meitä. Fine, siihen on aikaa vähintään 10 vuotta, luultavasti sellaiseen hulluun vapaudenhurmaan paljon kauemmin. Mutta siis että me päästään taas yhdessä menemään ihan noin vaan.

    Kaveri taas tuskaili, ettei se voi aloittaa suhdetta kun se ei voi tietää että se kestää. Että onko järkeä seurustella jos ei ole varma. Niin no. Eihän elämästä ikinä tiedä. Tällä hetkellä, minun parhaan tiedon ja ymmärryksen mukaan olen aivan varma, että oon tuon miehen kanssa aina. Mutta enhän mä voi tietää, ei voi kukaan mistään ikinä. Ei se tarkoita etteikö kannattaisi ikinä mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kyllä niin samaistua aie'n tekstiinkin. Ja itse ajattelen, että me olemme yhdessä nyt, huomisesta en tiedä, eikä sen ole väliä. Eletään nyt tätä hetkeä. Ja jos ollaan yhdessä vielä 18 vuoden päästä (mikä on molempien toive), niin sitten meillä on kyllä todennäköisesti sitä aikaa tehdä kaksin vaikka ja mitä. :)

      Poista
    2. Joo, me ihmetellään jo valmiiksi, millaista on kun joskus on aikaa, rahaa eikä univelkaa! Miten ihmeellistä sen täytyy olla silloin - vaikka kun nyt on jo aika tyytyväinen niin mitäpä tässä "helpompia" aikoja odotellessa.

      Perhekeskeisyys ja samanlaiset arvot kyllä helpottaa. Mä olen meillä menevämpi ja kaipaan ohjelmoitua tekemistä lasten kanssa, mies on hyvä puuhailemaan kotona. Pääasia kuitenkin on, ettei jakseta kauheasti "omia menoja", jollei lasketa mulla urheilua ja miehellä satunnaista ystävien näkemistä.

      Ja joo, onhan tässä jännitysmomentti kun ei tiedä jos toinen vaikka huomenna saa tarpeekseen, mutta ihanaa on myös luottaa suhteeseen ja kokea se turvalliseksi ja varmaksi.

      Poista
  5. Yhdyn ajatukseen, että se oma aika tuntuu kyllä olevan tärkeämpää kuin parisuhdeaika - ja että sitten taas jos ei ole itsekseen ja lapset on hereillä niin perheaika menee edelle. Vaikka eipä sillä, kyllä tuo parisuhdeaikakin tärkeää olisi. :)

    Ja samoja pohtinut, etenkin kun noita eroja on pikkulapsiperheissä ollut. Miksi ei meillä? Miksi juuri meidän juttu kestäisi? :) Toisaalta, meillä näiden 7 vuoden aikana parisuhden on nimenomaan parantunut ja riidat vähentyneet. AIka harvoin tulee riideltyä ja omat hermot alkaa lastenkin kanssa kestää nykyisin yllättävän hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on riidat muuttaneet muotoaan ja opittu myös sopimaan nopeammin, kun tällaisen kuvion kanssa on turha kokeilla mitään kahden päivän mykkäkoulua. Ollaan väsyneinä naurettu, että ei me edes voida erota kun kukaan ei ikinä kestäisi tätä pakettia - kolme sekopäistä lasta ja koira.

      Poista
  6. Mä niin samastun, etenkin tohon pitserian Ramin kanssa käytyyn keskusteluun. :)

    Me ollaan oltu yhdessä 17 vuotta, eli ympärillä on kyllä rytissyt suhteita. Ja mä mietin myös, että ihan samankuuloisia hiertymiähän meilläkin on, että miksi mä tässä vielä istun. No, meillä ne lapset kyllä painaa tosi paljon, ja se että mä myös vähän luulen, että vaikka lähtisi kokkailemaan alasti risottoa jonkun muun kanssa, niin kohta oltaisiin taas niiden samojen hiertymien äärellä (tai vähän erilaisten). Ja tämänhetkinen kokonaisuus on on plussan puolella - se on jännä, lapset tuntuu olevan se perimmäinen syy kaikkiin riitoihin (ajankäytöstä, rahasta, kasvatuksesta, kotitöistä, seksistä - mitä nää klassikot nyt on), mutta myös syy siihen, miksi se paketti sitten kuitenkin on hyvä tällaisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klassikkoriidanaiheet, kyllä. Mua naurattaa kun kuulen miten samoja riitoja, samat vuorosanat ja samat kuviot muillakin on - miksei näistä kerrota mitään, miksei äitiyspakkauksessa tule parisuhdekäsikirjaa että ihan oikeasti alatte joskus riidellä siitä kumpi on ollut kauemmin vessassa tai laskea vapaa-aikaa tai kuinka vauvan ollessa pieni äidin läheisyyskiintiö tulee täyteen ja se ei ehkä jaksa illalla nyhvätä vaan haluaa tyhjiöön jne. MIKSI!?!

      Te ootte kyllä ikuisuuspari, ehkä salaisuus on kaiken muun lisäksi kulttuurierot? :D Tai mä luulen että mulla auttaisi parisuhteessa jos en ihan kaikkea sanoisi, mitä mieleen tulee - pieni kielimuuri voisi auttaa.

      Poista
  7. Komppaan Emiliaa: yleensä suhde ei vaihtamalla parane. Jos on pulmia, kannattaa myös vilkaista peiliin, sillä usein suhteessa osapuolet yrittävät ratkoa henkilökohtaisia ongelmiaan kumppanin avulla. Meillä tulee ensi kesänä 20 yhteistä vuotta täyteen, avioliittoa 13 vuotta. Ei tässä kauheasti enää nakuna kokkailla =) Yhdessäolo on jotenkin helppoa ja luonnollista. Voi olla, että joku sanoisi että pidämme toisiamme itsestäänselvyytenä. En tiedä. Itselleni on helpottavaa ajatella, ettei tarvi lähteä enää tämänikäisenä mihinkään Tinderiin esittelemään itseään vaan voi luottaa, että tuo toinen varmaan sitten vanhainkodissa vaihtaa mulle vaipat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tässä on ne vakio pettämiset ja juopottelut jotka tietty on erittäin hyvä syy jättää, ja on monta vähemmänkin vakavaa syytä (ja hitto, mitä minä olen arvioimaan muiden syitä), mutta en usko että löytäisin ikinä suhdetta jossa ei löytyisi jotain riidan aihetta. Arvostan sitä että saan olla oma itseni eikä mua yritetä muuttaa (paitsi siistimmäksi), ei tosiaan tarvitse kotona esittää tai yrittää kauheasti ylimääräistä. Toivon kyllä, ettei tarvitse ihan vaippoja ikinä vaihtaa, mutta yhdessä olisi kiva vanheta.

      Poista
  8. Ihana teksti ja meilläkin ajankohtaista. Tämä vaan synnytti paljon mielikuvia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! Pitää laittaa näiden kirjoitusten alkuun mielikuva-varoitus! :D

      Poista
  9. :DDD Mikä otsikko. Mua vähän pelotti avata tää, kun en ollut ihan varma mitä on tulossa.

    Meillä Janne tekee aina risoton. Yleensä Tyynelässä, pukeutuneena niin, että se kutsuu itseään tupaukoksi. Melko romanttista, ei sensuellia;) Jos mä kokkaisin alastomana, se luultavasti hämmentyisi niin, että yrittäisi epätoivoisesti keksiä miten kysytään mielenterveydestä toista loukkaamaatta. Jos se taas häärisi alastomana keittiössä, voisin kuvitella, että mun ensireaktio olisi nauru. Että se siitä romatiikasta tässä tapauksessa.

    Tinderin vältteleminen kuulostaa hyvälle tavoitteelle. Risotolle antaisin mahdollisuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis mulle kokattiin juuri sienirisottoa! Kokkaaja oli ystävä ja sillä oli vaatteet päällä, mutta oijjoi, kai se on itsekin alettava kokata sitä.
      Tupaukko! <3 Kuulostaa ihanalta.
      (Ja ei ollut valokuvia, varmasti helpotus lukijoille :D ).

      Poista

i Digame !