31.3.2015

OOPPERAA JA ARVONTA


Valtio sekä pääkaupunkiseudun kunnat tukevat Oopperaa kymmenillä miljoonilla vuodessa. Silti baletti ja ooppera tuntuvat olevan harvojen hupia, ja ainakin itsellä käynnit maksavana asiakkaana ovat laskettavissa yhden käden yhdellä sormella (olen kyllä ollut palkollisena esittämässä kiljuvaa kääpiötä Nibelungin sormuksen Reininkullassa!). Siksi olen iloinen, että tasaisin väliajoin ooppera avaa ovensa niin vauvoille kuin vanhuksille (täältä löydätte tapahtumakalenterin) ja muutama viikko sitten oli oikein avointen ovien päivä, jolloin ennakkoluulottomat lapset pääsivät tutustumaan taloon kunnolla.


Koska mulla oli taas ns. kädet täynnä tyyppien kanssa, jäi kuvaaminen ja eri työpajat vähän vähemmälle (onneksi ollaan suuntaamassa niihin myöhemmin, keväällä löytyy vielä pajoja niin vauvoille kuin 5-vuotiaillekin). Oma suosikkini oli Alminsalissa käynnissä olleet baletin harjoitukset, joissa ihailin tanssijoiden upeaa fysiikkaa, nautin musiikista ja ihanasta ilmapiiristä. Lapset pitivät ohjatusta askartelusta, vauva kuunteli innoissaan oopperaa.


Helsinki on ihana kaupunki kasvattaa lapsia, ainakin jos itse viihtyy kulttuuririennoissa. Yritän nyt päivittää ahkerammin, jo ihan omaan käyttöön, tuota Sota apatiaa vastaan-sivua, jossa on lähialueen lapsiperhetapahtumia. Vinkkejä otetaan vastaan, isoveljillä oli tänään viimeinen tarhapäivä joten täytyy keksiä tekemistä! Facebookissa suosittelen Lastentapahtumat Helsinki-ryhmää paikallisille perheihmisille.


Ja yksi jokakeväinen tapahtuma koittaa taas pääsiäisen jälkeen, eli Lapsimessut. Mulla on ilo ja kunnia arpoa sinne kaksi (2) lippua (yhtenä pakettina, sinne tarvitsee vähintäänkin henkiseksi tueksi jonkun kaverin). Arvonta päättyy ensi sunnuntaina 5.4. koska tulee vähän kiire postitella lippuja, mutta kaikki ovat tasavertaisesti tervetulleita osallistumaan arvontaan yhdellä upealla arvalla. Myös mä aion pyöriä Messukeskuksessa hillitsemässä shoppailunhimoani 10.-12.4., aiempina vuosina myös lapset ovat viihtyneet siellä. Eli suosittelen, jos eivät suuret massat ja katoilevat kakarat ahdista.


Ei muuta kuin arpaonnea. Voittomahdollisuuksia lisää jos paljastat parhaat menovinkkisi tälle keväälle!



29 kommenttia:

  1. Hei mä olen ollut pian 15 vuotta äitinä enkä ole vielä koskaan ollut lapsimessuilla. Alkais varmaan olemaan korkea aika :P Arvonnassa mukana.

    Parhaat menovinkkini ei sisällä lapsia (tai no voi sinne varmasti lapsiakin ottaa mutta itse en ottaisi) mutta mä vinkkaisin Murun possubrunssista. Ei tokikaan ole vegeille mutta menu kuulosti niin mielenkiintoiselta että siksi vinkkaan http://www.murudining.fi/ravintola/
    Possun saparo kuulosti senverran hasardilta että skippaan itse tuon suosiolla mutta varasin paikat Siipalle ja Kolmosen kummisedälle. Uskoisin että uppoaa ja kerran Murussa syöneenä hehkutan kyllä todella laadukkaan ruoan puolesta! Ei ole hinnalla pilattu tuo brunssi, jos on puoliksikaan niin laadukas kuin meidän maistelumenu viime joulukuussa. Osuu samalle viikonlopulle lapsimessujen kanssa.

    VastaaPoista
  2. Arvontaan mukaan! En myöskään ole koskaan vielä messuilla käynyt ja kovasti tekisi mieli lähteä. Menovinkkinä voisi olla Siivouspäivä 23.5, johon ainakin itse aion osallistua ainakin kävijänä ellen myyjäksi kerkeä.

    P.S Aivan loistava blogi! Itsellänikin Nipsu 7,5kk pyörii jaloissa niin välillä tuntuu kuin kirjoittaisit meidän arjestä :)

    VastaaPoista
  3. Mukana arvonnassa, messuilta toivon saavani vinkkejä myös muista kevään tapahtumista!

    VastaaPoista
  4. Lapsimessut ovat vähän kuin Hullut Päivät: aina sinne menee ja siellä ollessaan manaa ettei kyllä enää ikinä lähde sinne tungokseen... :)

    VastaaPoista
  5. Minäkin olen tulossa sinne, ja siis mieti ILMAN lapsia! :D En siis tässä osallistu arvontaan, kunhan vaan hehkutan vapaatani (hotelliyö!!). Ja ei haittais törmätä sinuun, koska oishan se hei siistiä tavata idoli ;)

    VastaaPoista
  6. Hei mäkään en oo koskaan ollut messuilla, siispä osallistun. Paras menovinkki tälle keväälle on tietenkin HG:n konsertti 26.5. ;)

    VastaaPoista
  7. Osallistun arvontaan. Käpylän kylätapahtuma vinkkinä lapsiperheille.

    VastaaPoista
  8. Mukaan kivaan arvontaan! Näille messuille olisi kiva päästä koko perheen kera.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Mukana arvonnassa, kun ollaan tietenkin taas menossa tänäkin vuonna :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Mukana :) Viime vuonna jätin väliin, mut olis kiva nyt päästä. Menovinkki... öhm, Prisman leikkipaikka? T. Lilli K

    VastaaPoista
  11. Mukaan arvontaan :)
    -SatuL-

    VastaaPoista
  12. Mukaan arvontaan! Ja vinkkaan hei Turusta että huhtikuun loppupuolella on oikein vauvaviikko, jolloin on joka päivä vauvoille ja taaperoille ohjelmaa! -Henne (h.malmlund@gmail.com)

    VastaaPoista
  13. Osallistun arvontaan! Menovinkkini on Päivälehden museon lapsille suunnattu ja ilmainen Satumaan sankarit -näyttely Helsingin keskustassa. Siellä voi tutustua Topeliuksen satuihin!
    aikku*at*hellokitty.com

    VastaaPoista
  14. Mukana ollaan. Anne
    annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Ilman muuta mukaan arvontaan. Sofia

    chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  16. Mukana ehdottomasti, kovasti tekisi mieli messuilemaan!

    VastaaPoista
  17. Ensimmäistä kertaa menossa messuille ja mukana arvonnassa. :)

    Helsinki on kesäisin täynnä ihania (ulkoilma)tapahtumia, yritän päästä mahd moneen vierailemaan. ��

    - Jenni

    (jennim.kaariainen@gmail.com)

    VastaaPoista
  18. Mukana!
    Lapsimessut ovat tietysti kevään ykköstapahtuma lapsille ja vanhemmillekin!
    mussaka@luukku.com

    VastaaPoista
  19. Oi, ooppera!
    Mun äiti on luvannut viedä Impun joskus avoimien ovien päivään (niitä on kai ihan säännöllisestikin, vähän eri kohderyhmille?), mun täytyy ehkä mennä kuokkimaan Ennin kanssa.

    Messuarvonnan jätän väliin, vaikka sunnuntaina Helsinkiin olenkin tulossa. :)

    VastaaPoista
  20. Koskaan en oo noilla messuilla käyny. Ehkä nyt meen, jos arpaonni suosii :)

    Menovinkkinä eväsretki lähimetsään. Melkeimpä kaikilla suomalaisilla on joku metsäntapainen vähintäänkin pyörämatkan päässä. Ja eväiden (eli pullan) syöminen ulkona nyt vaan on ihan sika kivaa.

    VastaaPoista
  21. Mukana arvonnassa! Ja menovinkiksi heitän meidän lasten ikisuosikin Kaivarin :)
    harmaapipo (at) gmail.com

    VastaaPoista
  22. Mukana arvonnassa! Menovinkkinä kestosuosikki korkeasaari ja kevätauringosta nauttivat eläimet :)
    marvu954@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Mukana arvonnassa! Ikinä en ole noilla messuilla käynyt, nyt olis ajankohtaista. Siis kääk, sielläkö myydäänkin kaikkea? Oooh... pakko ostaa jos halvalla saa! Tungoksessahan pääsee fiilikseen ja kaikki on vielä halvempaa :D

    Menovinkkinä matalan kynnyksen tapaamispaikat eli perhekahvilat: vertaistukea ja kahvia äideille, rymyseuraa pienille.
    laskuvarjokukka@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Arvontaan. Mun vinkki on Helsingin leikkipuistot ja ruokailu. Kesäparatiiseja kaupunki täynnä!

    VastaaPoista
  25. Okei. Kyllähän sitä pitää yrittää saada jotain kalenterin täytettä.
    Paras menovinkki? Kengät jalkaan ja pihalle.

    VastaaPoista
  26. Vieläkö ehtii mukaan? Menovinkkinä päiväretki Tallinnaan, siellä(kin) on vaikka mitä kivaa lapsille! Erityisesti suosittelen aivan satamassa sijaitsevaa Energiakeskusta, superhieno ja erittäin toiminnallinen näyttely sähköstä, näkö- ja kuuloaistista ja tällä hetkellä myös avaruudesta (mainio avaruusrakettisimulaatio). :) t. Anita (jos sattuisin voittamaan laittaisin emailini yksärinä sulle)

    VastaaPoista
  27. Messuille menossa. Kesällä lapsien kanssa parasta ovat metsäretket esim. Keskuspuistoon ja monet kivat leikkipuistot. Plussana vielä leikkipuistoruokailu...
    Jahasveros@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Mukana arvonnassa! Ja menovinkiksi lisään mukaan meidän suosikkiulkoilupaikan Tervasaaren leikkipuistoineen.

    VastaaPoista

i Digame !