7.3.2015

VAUVANARKKARI TUNNUSTAA

Olin ihan varma, että tässä vaiheessa Nipsun vauvavuotta - kun puoliväli on jo ylitetty ja avuttoman avaruusmatkustajan tilalla on ponteva seikkailija - kärvistelisin kauheassa vauvakuumeessa. Tähän saakka vauvakuume on ollut kroonista, ja olin hyväksynyt sen, että minulla olisi aina "yksi lapsi liian vähän", perheessä tuntuisi koko ajan olevan tyhjä paikka. Mutta kuulkaas naiset (ja mahdolliset mieslukijat, eli ainakin se yksi siinä vieressä, moi!), ei ole! Nyt on sellainen seesteinen fiilis, että meidän henkinen takapenkki taitaa ihan oikeasti olla täysi.

Tähän olotilaan sekoittuu haikeutta ja luopumisentuskaa, kun en enää saa kokea raskautta tai synnytystä tai niitä ensipäiviä uudenuutukaisen ihmisen kanssa (olen sellainen emansipaatiosynnyttäjähihhuli, sori) mutta myös vapautunutta riemua siitä, että ei tarvitse edes alitajuisesti miettiä raskautumisjuttuja (paitsi sitä miten raskautumista vältellään) tai asennoitua elämään sitten kun-mentaliteetilla, taktikoiden sopivaa aikaa seuraavalle perheenlisäykselle. Mulla on nyt valmis perhe, sellainen, millaiseksi miehen kanssa sitä toivottiin, ja nyt on hyvä hetki nauttia siitä, kiitollisin ja iloisin mielin.

Olen itsekkäistä syistä iloinen: Nyt on mahdollisuus suorittaa opinnot loppuun. Ei enää jojoilua painon kanssa, vaan voin keskittyä lähestyvään kolmenkympin rajapyykkiin treenaamalla täysillä. Ehkä joskus kolmen vuoden päästä meillä taas nukutaan semitäysiä öitä. Vauvavarustelusta luopuminen on samalla ihanaa (Lisää tilaa! Ei enää tarvitse katsoa tätä rumaa sitteriä keskellä olohuoneen lattiaa!) että surkeaa (Kuka ostaisi tämän kehdon? Entä jos unohdan miten pieniä ne ovat olleet jollen säästä jokaista sosetahraista bodya?), mutta väistämätöntä niin logistisista kuin henkisistäkin syistä. Vaikka tiedän tulevaisuudessa ikävöiväni rintariippuvaista, haurasta (jopa siinä kymmenen kilon elopainossaan) ihmisenalkua, niin nyt ajatus normaaleista rintaliiveistä ja paidoista sekä vapaudesta syödä pähkinöitä kutkuttelee - aion järjestää Etnan mallin mukaan bileet vauva-ajan päättymisen kunniaksi!

En koskaan sano "en koskaan", vaikka meillä se toinen päättävä osapuoli on hyvin painokkaasti sanonut ei enää ikinä. Mutta jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin tämä muutosprosessi pariskunnasta viisihenkiseksi "suurperheeksi" neljässä vuodessa kahdessa kuukaudessa on ollut melkoinen stressitesti parisuhteelle, ja viimeistään Nipan, tuon tempperamenttisen tissimiehen myötä, on käynyt selväksi että nyt alkavat perheen resurssit olla tapissa, ainakin taloudelliset ja käytännölliset, niin kuin vaikka tuo nukkuminen. Ne ensimmäiset puoli vuotta vauvan kanssa menevät aika helposti, kun uutukainen viihtyy parhaiten rintarepussa ja tuhisee tyytyväisenä, mutta nyt hän kaipaa jo huomiota, virikkeitä ja rutiineita siinä missä veljensäkin. Ja ansaitsee niitä, kuten kaksi isompaakin. Joten hän saa kunnian olla viimeinen vauva. Sitäkin rakkaampi, totta kai. Olen joka päivä pakahtua onnesta ja saan ainakin kerran päivässä onnenkyyneleet kohoamaan kun mietin miten mahtava lahja on kolme tervettä lasta, mutta samalla pelottaa kolmas uhma, tulevat teini-iät ja se, miten meidän aikuisten suuret suunnitelmat sopivat lasten elämään.

Omat lapset ovat ihan parhaimpia. Jokainen on tullessaan vähintäänkin tuplannut onnen määrän, ja periaatteessa voisin jatkaa lisääntymistä loputtomiin. Eihän se toiveiden mukainen lapsiluku mikään kiveen kirjoitettu totuus ole, mutta tuntuu myös helpottavalta ettei tiedossa ole enää lisää huolta, kyllä näissä kolmessa sitä riittää. Ei stressiä raskautumisesta, pelkoa sikiön selviytymisestä tai sen jälkeen sitä lapsen loppuiän kestävää maailmantuskaa. Tämä mun postaus alkaa kyllä jo kuulostaa sellaiselta selittelyltä, että yritän markkinoida itselleni omaa ratkaisuani, mutta oikeasti: Se pahin pakkomielle on nyt saatu hallintaan, eikä biologinen kello tikitä maanisesti. Että elämä ois niin kuin tässä ja nyt.


14 kommenttia:

  1. Onnea tästä! Mutta...miksi et nyt voi syödä pähkinöitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauva on allerginen - jos erehdyn syömään cashewpähkinöitä tai mitä muita pähkinöitä tahansa (joille itsekin olen hieman allerginen, mutta tukehtumisenkin uhalla syön) niin se huutaa ja oksentaa. Tekee se sitä joskus muutenkin, mutta yritetään nyt minimoida.

      Poista
    2. Ohoh. Unirosvolla todettiin verikokeessa maapähkinäallergia, mutta kolmen viikon pähkinävälttelyllä ei ollut vaikutusta yhtikäs mihinkään. Ihan entisenlaisesti en silti sen jälkeen ole itse casheweita mussuttanut, pelkään että pudottelen pitkin lattioita ja konttaaja imuroi ne ja saa anafylaksian!

      Poista
    3. Okei, meillä vaikutus on aika selvä (testasin taas cashewhimoissani eilen ja joo, taas huudetaan). Näin jälkikäteen voin ihmetellä, että mun allergiataustan huomioiden lapset ovat aika vähäallergisia. Ja hyvä tietty vaan, jos se ilmenee pelkissä kokeissa eikä käytännössä ollenkaan!

      Poista
  2. Voi, mä odotan että mullekin tulisi sellainen "valmis" olo. Että tää on nyt tässä. Koska pahoin pelkään että mäkin olen pahemman luokan vauvanarkkari ja aidon narkkarin tavoin aihe on joka päivä mielessä (eikä asiaa auta että iltaturvotus saa minut näyttämään siltä kuin olisin 7. kuulla raskaana, sitä tiedätkö hilpaa mahaa ihan tiedostamatta kun se on siinä pallona :D). Millään tavalla se ei järkevää olis meidän elämäntilanteessa piiiitkään aikaan, mutta minkäs teet. Kun ei ole valmis olo. Toivon että sitten joskus edes sen kolmannen jälkeen on :D

    Mutta hei onnea sulle! Varmasti ihan mieletön henkinen helpotus! Sitä itsekin odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullahan on haamupotkuja koko ajan, kuinka sairasta! :D Ehkä just vielä se, että raskaana on aika tylsää eikä sellainen epämääräinen odottelu sovi mulle yhtään, plus ne kaikki krempat eikä saa ees mahallaan nukkua, mutta SILTI. Mikä siinäkin on. Harmi ettei olla mitään uskovaisia.
      Kyllä se helpotus sieltä tulee, varmaan tosin sen kolmannen vauvan muodossa ;).

      Poista
  3. Tunnistin omia ajatuksiani :) Olen vakaasti sitä mieltä, että meidän lapsi kiintiö on nyt täysi. Vaikka haaveilen usein vauvamasusta. En sano Ei ikinä, mutta melko varma olen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melko varma on silleen hyvä alku, että ei ehdoton mutta aika varma - ehkä sitä ajatusta helpottaa juuri mahdollinen takaovi, että jos nyt menee ihan maanisen puolelle vauvakuumeilu niin voi sittenkin vielä muuttaa mieltään.

      Poista
  4. Kuulostaa seesteiseltä! Mulle tuli sama olo jo toisen lapsen jälkeen. Aina välillä on tullut pohdintoja tyyliin "Pitäisikö yrittää kolmasta lasta? Olenko itsekäs kun en halua kolmatta?" Olen päättänyt lopettaa ne. Kaikki on nyt niin hyvin. (Ja mulla tulee pian 40 täyteen eli biologiset edellytyksetkin lisääntymiselle alkaa tulla vastaan...) Nautitaan tästä ja nyt! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä vauvojen haaliminen on huomattavasti itsekkäämpää kuin tukahduttaa vauvakuume ja ajatella järkevästi :D. Sitä taitoa odotellessa. Olen kyllä jokaisen lapsen jälkeen ollut sitä mieltä, että jos lisää ei tule niin tämäkin on hyvä ja siitä pystyn nauttimaan, mutta osaan kyllä arvostaa sitä että lapsiluvun suhteen omat toiveet toteutuivat. Nyt kun pysyis vielä päätöksessään.

      Poista
  5. Tuttu on niin tuttu tunne. Eihän sitä lopullista sanaa tarvitse sanoa vielä ja aina voi muuttaa mielensä, mutta on kyllä hyvä fiilis, että jonkun asian suhteen elämässä on ns. varmuus ja tyytyväisyys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on tosiaan vapaus muuttaa mielensä, vaikka olen kyllä tässä taas parin vähän vaikeamman päivän jälkeen vannonut, että en muuta. :D

      Poista
  6. Hyvä että on seesteinen fiilis!
    Mulla on vauvakuume, mutta ei lapsikuumetta, eli ehkä meidänkin osalta homma on tässä (ainakin nyt tuntuu hyvältä antaa pois pinnasänkyjä ja kaukaloita). Sen verran kyllä aattelin ottaa hormonihöyryjä, että oon nyt tutkaillut munasolujen luovuttamista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mietin että onko jotenkin sikamaista sanoa, että tahtoisin loputtomasti vauvoja ja raskauksia ja synnytyksiä (no en nyt loputtomasti, mutta vaikka vielä pari) mutta lapset riittävät. Ja munasolut! Pitäisköhän munkin...

      Poista

i Digame !