26.4.2015

OMAA TYYLIÄ ETSIMÄSSÄ


Mun vaatteidenostolakkoni ei ole ollut mikään menestys (paitsi vaatekaupoille). Olen jo Instagramissa esitellyt epäonnistuneita hankintoja kuin myös ehdottoman tarpeellisia uusia juoksulenkkareita. Olen ollut stressaantunut, väsynyt ja kiireinen, ja hoitanut hermojani shoppailemalla netissä. Ei näin, Milla, ei näin. Olen sentään oppinut palauttamaan vaatteet, joista en ole heti varma - kaappi on täynnä parin euron paitoja, joiden kanssa olen vaiheillut peilin edessä ja lopulta ollut liian laiska palauttamaan ne. Siellä ne nyt odottavat maailmanloppua, laput kiinni. 

Olen kyllä lukenut kaikki vinkit kuinka jättää heräteostokset kaappiin ja päästä eroon tunneshoppailusta, mutta jotenkin vaatteet tuntuvat olevan se ikuinen pahe, jonka itselleni sallin. Treenivaatteet ja lenkkarit vielä jotenkin kestän - niitä tarvitaan, niitä pestään paljon, niitä käytetään niin kauan kunnes alkkarit alkavat loistaa läpi kyykätessä. Mutta sitten on ne 40 juhlamekkoa, jotka ovat hieman liioittelua ihmiselle, joka ei juuri juhli. Ja jos juhlii, juhlii sitten farkuissa ja tuntee itsensä siltikin ylipukeutuneeksi.

Olen diagnosoinut itselleni täydellisen vaatekaapin syndrooman. Kuvittelen, että ostamalla saavutan joskus sen eteerisen tilan, että vaatekaappi on valmis ja siellä on täydellisesti istuva vaate jokaiseen tilanteeseen, mielialaan ja urheilulajiin. Näin ei tietenkään ole. Siellä on jo nyt kuutta eri kokoa ja tyylejä eri aikakausilta, äitiys- ja imetysvaatteita, tavoitefarkkuja joihin en koskaan mahdu ja ihania kuoseja, joita en kuitenkaan osaisi koskaan pitää. Jojo-laihduttamisen seurauksena on vaikea hahmottaa mitkä vaatteet oikeasti imartelevat ja mitkä eivät istu ollenkaan.

Eräs kollega kuvaili mun tyyliä kohteliaasti effortless chic (suomenruotsalaiset osaavat aina valita sanansa oikein!). Se oli kauniisti sanottu naisesta, joka ei jaksa meikata, jonka hiustyyli on sotkunuttura ja joka pukeutuu verkkareihin silloinkin kun muut eivät kehtaa. Haluaisin olla boheemi, moderni, naisellisempi ja kuitenkin persoonallinen, mutta oikeasti olen laiska ja mukavuudenhaluinen. Kaapissa homehtuu miljoona kauluspaitaa, joille on löydä käyttöä (ja jotka eivät ikinä istu rintojen kohdalta), vaikka mielikuvissani kuljen kaupungilla coolisti valkoisessa kauluspaidassa ja farkuissa. On farkkupaitoja, jotka päällä näytän enemmän Martti Syrjältä kuin katu-uskottavalta rockmimmiltä. Haaveideni takki olisi musta prätkärotsi, joka ei imartele meikäläisen mallia ollenkaan, eikä oikein sovi sinne hiekkalaatikolle tai lenkkipolullekaan. Ja kengät. Onhan siellä kiilakorkoa ja terävää kärkeä, mutta talvella kuljen saappaissa tai Uggseissa, kesällä lenkkareilla ja lipokkailla. Ja kynähameet, kaulakorut ja näyttävät hatut - haluaisin ne kaikki, en vaan näytä itseltäni ne päällä.


Koska en ole onnistunut ostoshaasteessani, voisin kuitenkin haastaa itseäni enemmän sen oman tyylin suhteen. Hankkimaan vaatteita, joissa oikeasti viihdyn, eikä sellaisia joissa mielikuvitusminä käy brunssilla Flow-festarien jälkeen, koska sitähän ei oikeasti ikinä tapahdu. Tarvitsen käytännöllisiä housuja, jotka päällä voin pyöräillä töihin, sekä korvakoruja joita vauva ei luule helistimiksi. Viihdyn villatakeissa ja topeissa, ja vaikka musta on aina tyylikäs niin rakastan kuitenkin vaaleita värejä sekä harmaata. Myös meikkipussi kaipaisi reality checkiä, sillä mulla on komea kokoelma villejä luomivärejä, vaikka todellisuudessa en yleensä ehdi edes peittää finnejä aamuisin. Ja tukka. Tämä tukka. Menin sen sitten värjäämään, ja nyt tuskailen senkin kanssa.


Eniten olen kuitenkin hämmentynyt siitä, millaisen ongelman olen onnistunut tästäkin kehittämään. Ne ovat vaatteita. Niitä pidetään pohjoisessa lähinnä järkisyistä, kukaan ei halua jäätyä, ja häveliäisyydestä. Meillä vaatteiden käyttöikää lyhentävät soseita syöksevä vauva sekä pojat, joiden taipumus pyyhkiä räkä äidin paidanhihaan tai lahkeeseen saavat mustat vaatteet näyttämään siltä että olisin osallistunut bukkake-bileisiin. Se, että mulla on liikaa vaatteita (jotka ovat niin laaduttomia ettei niitä kehtaa myydä edes kirpputorilla, onneksi sentään on tekstiilikierrätys) ja ikuinen identiteettikriisi ovat aika noloja murheita sen rinnalla, mitä mun puoli-ilmaisten trikootoppien ja hikipajalenkkareiden tuottaminen tekee ympäristölle ja tekijälleen. Kaipaisin mentoria monella elämänalueella, mutta tämä lienee ehkä se oleellisin. Missä olet, vaatekaappien Jutta Gustafsberg!?

10 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin tutulta! Se ongelma, kun ei ole mitään mitä pukea, vaikka kaappi on täynnä (virheostos)vaatteita. Mun tyyli onkin farkut ja raitapaita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mäkin luotan raitapaitoihin - farkuissa en ole vielä löytänyt sellaista mallia, joka istuisi kivasti myös silloin kun pitää kyykkiä tai juosta tai tehdä jotain muuta vähän haastavampaa. Tykkään kyllä sun tyylistä! :D

      Poista
  2. Mä olen nyt päässyt siihen pisteeseen, että kaapeissa ei ole kuin käytössä olevia vaatteita (toki sesongit aiheuttaa sen että osa vaatteista ei pääse välttämättä vuoteen käyttöön jos ei os esim. helteet ja töissäkäynti yhteen.

    Mä en käytä housuja, mutta kaapissa on nyt perushameet ja mekot töihin ja vapaaaikaan ja niiden kanssa läjä neuleita ja muutama hyvä t-paita ja läjä huiveja. Mä haluaisin päästä siihen pisteeseen, että tekisin enemmän itse vaatteita myös itselleni, mitta mun banaanikärpäsen kärsivällisyydellä ei saumuroida kuin lapselle pipoja ja virkataan kämmekkäitä hyvännäköisten mekkojen ja neulepaitojen asemasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin löytää samanlaisen periaatteellisen lähestymistavan vaatekaappiin: En käytä housuja. Siis että olisi joku ohjenuora jonka mukaan elää ja pukeutua eikä silleen että jakomielitautisena tänään tahdon näyttää klassiselta eiralaismummolta ja huomenna Kallion hipsteriltä. Bonusta tulisi myös siitä, että pysyisin samassa vaatekoossa yli vuoden.
      Ja hei oli ihania tekeleitä! Mä just mietin kun ihailin Noshin kankaita, että mistähän sais sellaisen ompelupalvelun että materiaalikustannuksilla ja parilla viinipullolla joku surruuttelis lapsille huppareita ja ehkä mullekin :D.
      Ollapa vähän taitavampi (ja ahkerampi, ja vähäunisempi jne).

      Poista
  3. Ihanaa uusi postaus, lissää lissää!

    VastaaPoista
  4. Hei, sun pitää tutustua Marie Kondon filosofiaan! Se poistaa kerralla kaapistasi kaikki sellaiset epämääräisyydet. Jäljelle jää vain ne vaatteet, joista oikeasti todella tykkäät, ja se taas luultavasti auttaa hahmottamaan millainen se oma tyyli todella on. Ideana on siis säilyttää vain ne vaatteet, jotka todella ilahduttavat ("spark joy"). Se on muuten yllättävän vaikeaa, mutta kun tuohon pääsee sisälle, alkaa karsastaa niitä vaatteita, jotka eivät niin kivoja olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Marie Kondo tuli just jossain vastaan muuallakin - ilmeisen fiksu tyyppi! :D
      Mulla tosin on kaappi täynnä vaatteita jotka ilahduttavat (tykkään kaikista mun miljoonasta juhlamekosta, vaikka en niitä ikinä pääse käyttämäänkään, ja toisaalta tykkään mun pieruverkkareistakin), eli suhtaudun varastooni ehkä hieman tunteellisesti. Mitään inhokkeja ei siis ole, mutta liikaa vaatteita joita ei "ehdi" käyttää - tunnen vieläpä morkkista kun siellä hienot jutut makaavat ihan tyhjän panttina...
      Oih, ollapa vähän vähemmän sentimentaalinen luonne.

      Poista
  5. No mutta sähän olet päässyt pohdinnoissasi tosi pitkälle!

    Mäkin aloitin sillä, että listasin, mitä tyylini ei ainakaan ole. Mulla se ei ole romanttista röyhelöistä pastellisävyä, vaikka toisinaan sellaisten vaatteiden perään huokailenkin. Kauluspaidat ei myöskään ole mun juttu. Eikä ilmeisesti housut, vaikka niitä on nyt käytössä kolmet. Nimittäin huomaan vältteleväni niihin pukeutumista - hameet ja mekot on enemmän mulle (mä pyöräilen töihin hameessa ja korkkareissa, muuten. Tosin matkaa on vain reilu kilometri.).

    Ja mua hämmensi ihan samalla lailla, että miten ihmeessä onnistuin kehittämään vaatteista niin ison asian, vaikka en koskaan ole ollut älyttömän kiinnostunut vaatteista. Nätit vaatteet on kivat juu, mutta enemmän ne on minunkin mielestäni tehty suojaamaan kylmältä, lialta ja katseilta.

    Nyt alkaa pikkuhiljaa helpottamaan, ja tuntuu siltä että oma tyyli ja ne kaapissa olevat vaatteet ovat just hyvät. Mutta kauan se kesti, yli vuoden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä siis haaveilen esim. nahkahousuista, vaikka en toisaalta keksi juuri mitään koomisempaa päällepantavaa, siis itselleni. Seuraan ehkä somen kautta liikaa sellaisia itseäni parempia pukeutujia, ja alan haikailla samanlaista garderoobia, vaikka mulla ei ole sellaiselle edes tilaa, tarvetta tai taloudellista mahdollisuutta. Jonkin sortin eskapismia varmaan.

      Mä kyllä arvostan sun seesteistä vaatekaappia, tosin vaikuttaa että koko kodissanne oli sellainen "no nonsense"-meininki, että mitään turhaa ei kanneta sisälle, paitsi korkeintaan herkullisia jäätelöitä jotka eivät oikeasti tietenkään ole turhia...

      Poista

i Digame !