25.5.2015

EI NIMI MIESTÄ PAHENNA

Koska mulla on varsin vaikea sukunimi (ei mikään konsonanttihirviö vaan harvinainen nimi, joka on foneettisesti vähän hölmö), pidin aina itsestäänselvänä että lapsille ei anneta mitään kovin eksoottisia, tulkinnanvaraisia tai muutenkaan sellaisia etunimiä, joita pitäisi niitäkin tavata joka yhteydessä. Ehdotin kyllä Ompulle aikoinaan nimeksi Maoa tai Kauria, ja Pampulan nimi tarkoittaa espanjaksi kalkkunaa, mutta muuten isoveljien nimet ovat varsin tavallisia, konservatiivisia ja perinteisiä suomalaisia nimiä. Siinä missä P:n ja O:n nimet olivat tiedossa jo ennen kuin tyyppejä alettiin edes yrittämään, oltiin kuopuksen rakenneultran jälkeen hieman hölmistyneitä - vauvasta ei nyt tulisikaan Meeri Malalaa vaan... noh, kolmas poika.

Nipsun nimi "keksittiin" (ts. päätettiin, kyseessä on kuitenkin ihan kalenterista löytyvä nimi, jonka on saanut viimeisen viiden vuoden aikana hieman alle 700 lasta) onneksi aika nopeasti, koska vauvaparalla ei ollut sikiöaikana mitään kutsumanimeä ja muutenkin nimen valinta on osa sellaista sisäistämisprosessia, että mun mahassani kasvaa ihminen eikä jättipieru. Kuten kahdella ensimmäiselläkin lapsella, on myös kolmannella kaima meidän kaveripiirissä. Tämä kaima ei kuitenkaan ottanut nimivalintaa pelkästään imarteluna (ettei ole onnistunut pilaamaan nimensä mainetta) vaan varoitteli, että se ei ole mikään "helppo" nimi. Me emme ymmärtäneet moista pessimismiä, koska nimihän on komea, suomalainen, jotenkin juhlavakin - mutta se ei ole "helppo", sen mekin olemme huomanneet nyt.

Nipanderoksen eli A:n nimeä muistuttaa muutama muukin nimi, ja vaikka vauvan nimi onkin näistä se suosituin vaihtoehto, kuullaan se silti jatkuvasti väärin (voi toki olla, että puhun tosi epäselvästi). Virallisissa yhteyksissä tietysti artikuloin kuin viimeistä päivää ja tarvittaessa korjaan, mutta esimerkiksi vauvauinnin esittelykierroksella kolmosen nimeä hoilattiin joukolla väärin enkä oikein kehdannut keskeyttää ja korjata väärinkäsitystä vaan muiden mukana hoilottelin metsään, ja toivoin ettei puolivuotias saa identiteettikriisiä tästä. Ja tätä on sattunut usein, viimeksi tänään - tosin tällä kertaa tyyppiä kutsuttiin erään suositun uutisankkurin nimellä ja se on jo aika kaukana totuudesta.

Yritimme siis parhaamme, valitsimme nimen josta pidimme ja joka on mulle tavallaan tärkein, koska tällä kertaa pääsin mukaan valintaan: O:n ja P:n nimet sai päättää mies, koska sukunimi tuli multa ja diiliin kuului, että miespuolisten jälkeläisten nimet saa päättää isä. Toki mulla oli veto-oikeus, koska muuten meillä asuisivat Telemachos ja Stig-Rurik. Nipsun nimeä ehdotin ensimmäiseksi minä, ja mies sille onneksi lämpeni. Kun ei keksinyt parempaa. Tai edes sellaista, joka olisi mennyt läpi nimilautakunnassa.

Vaikka tykkään toki siitä, ettei Nipsun nimeä tule joka tarharyhmässä vastaan, niin toivon sen hieman yleistyvän. Silloin lapsen ei ehkä aikuisena tarvitse joko jatkuvasti huomautella oikeinkirjoituksesta tai sitten nolona hymyillä kun tulee jatkuvasti kutsutuksi väärällä nimellä. Hesarin kastetut-palsta (vai oliko se poliittisesti korrektisti syntyneet tätä nykyä?) oli mun rakkainta ajanvietettäni sunnuntaisin silloin kun oli vielä aikaa, rahaa ja aamiaispöydässä tilaa lukea lehteä ja olen pitänyt kunnia-asiana, että jokainen poika on saanut oman ilmoituksensa lehteen. Siellä usein oli nimityksiä, jotka herättivät ihan rehellisyyden nimissä sääliä ja saivat epäilemään vanhempien nimimaun lisäksi heidän mielenterveyttään, ja nyt olen mennyt tekemään saman omalle lapselleni. Olisi pitänyt vaan nimetä tyyppi Timoksi miehen edesmenneen isoisän mukaan. Mutta sitten hän ei olisi Aurinkokuningas.

6 kommenttia:

  1. Tiedätkö mä vähän luulen että vaikka niitä lapsen nimiä etukäteen miten miettisi ja jahkailisi niin ei voi vetää kuin vikaan. Meillä on myös kaikilla kolmella hyvin suomalaiset ja meidän mielestä selkeät nimet mutta niin vaan kahden lapsen nimi kuullaan aina väärin vaikka miten artikuloisi. Toka oli aina välillä mukana Kolmosen temppukerhossa ja parhaimmillaan alkupiirissä lolloteltiin väärin molempien poikien nimi.

    Mä en ole myöskään korjaillut jos on mennyt väärin. Kuten en myöskään korjaa sitä, kun Kolmosta luullaan ihan aina tytöksi. Tietty noissa tilanteissa jos korjaisi niin ihmiset ehkä alkaisivat puhumaan enemmän lapsista lapsina eikä sukupuolina mutta kun en jaksa. Kun sitä tapahtuu niin usein. Siis sekä sukupuolimokaa että nimen väärinymmärrystä. Lisäksi mä ajattelen niin että aletaan korjailemaan sitten jos se ihmisten stipluilu häiritsee lasta itseään.
    Jos Nipsu olisi Timo niin väärin joku senkin kuulisi, trust me. Näissä ei voi kuin mennä väärin :D Sinänsä tämä on musta hassua koska joudun jatkuvasti tarkistamaan ja tavaamaan omien lasten kavereiden nimiä koska sieltä löytyy tosi eksoottisen ihania nimiä. Voisi kuvitella että ne ehdan kantasuomalaiset nimet olisi ihmisille helppoja mutta ei todellakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle on kerran käynyt toi sukupuolierehdys - yleensä puhun lapsille muista lapsista joko lapsina, kavereina tai muina neutraaleina olentoina, mutta eräisiin juhliin sattui vaaleanpunaisessa mekossa pitkätukkainen, huomattavan kaunispiirteinen lapsonen. Ja kysyin sitten "tytön" nimeä, ja tyyppi oli poika. Annan kuitenkin anteeksi itselleni tämän virheen tässä kontekstissa, mutta yleensä olen ubervarovainen arvailemasta muiden sukupuolia, eipä se ole lapsille muutenkaan mikään oleellinen tieto.

      Joo, ja väärinhän menee väkisin. Mua kyllä kovasti kiinnostaa teidän kolmikon nimet - huutele niitä siellä hevi-osastolla niin tiedän. :D

      Poista
  2. Teidän lapsilla on hienot nimet (olen kato Facesta stalkannut), klassiset ja komeat. Mietin toissapäivänä suvun uusimman tulokkaan nimiäisissä, että kaikki nämä vuodesta 2007 tasaisesti joka vuosi putkahdelleet sukulaislapset omistavat ”keskiluokan nimen”, eli klassisen, perinteikkään, suht ajattoman nimen, ilman turhia krumeluureja tai konstailuita, mutta kuitenkin arvokkaalla otteella. Jotenkin huvitti, kun juuri sitä keskiluokkaa me kaikki ollaan.

    Meidän lapsilla on musta ihanat nimet, rimmaavat sukunimeen ja toisiinsa. Ne on selvästi ihanat aika monen muunkin mielestä, koska esim Töölössä ne on kaikkein suosituimmat lastennimet tällä hetkellä. Erityisesti kuopuksella riittää kaimoja. Mut ei se mitään!

    Meidän taloon on muuttanut kaksivuotias lapsi, jolla on sama nimi kuin mulla. Se on tosi hämmentävää, en ole koskaan tavannut kuin mummo- tai täti-ikäisiä itsejäni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ykkössuosikki O:lle olisi ollut teidän pojan nimi, mutta kun miehen veljellä on jo yksi hänen nimisensä niin ei sit viitsitty. :D Mahtava nimi, molemmat. Ja sointuvat tosiaan nätisti sukunimeen, että ei voi kun kehua valintoja!

      Mä fiilistelen noita "tätinimiä" tosi paljon, 5 vuotta sitten ajattelin että jos tulee tyttö niin siitä tulee Frida tai Alma tai Edith ja nyt ajattelen että tytöstä tulisi joku Pirkko tai Marjatta. Tai sit ei. Mut siis mitään tyttöjä ei ole tulossa, joten voin uhota mitä vaan. Yksi ystävä antoi tyttärelleen sellaisen hassun ysärinimen, joka aiheutti ensin hieman hämmennystä (että oikeasti joku nimeää noin 2010-luvulla mutta ei hitto, se nimi sopii lapselle kuin nenä päähän ja on uniikki, perinteinen ja hauska - mahtavasti valittu siis).

      Mikäs tässä keskiluokkaisten nimien kera. :)

      Poista
  3. Nää nimijutut on mielenkiintoisia aina! Tykkään kyllä edelleen perehtyä annettuihin nimiin aina kun on aikaa ja lehti lähettyvillä, vaikka omille ei onneksi tarvi enää keksiä. Mulle nimien sointi ja soljuvuus on tärkeää.

    Keskimmäisen lapsen nimi on mutu-tuntumalla yleistynyt tässä neljän vuoden aikana niin, että "anteeksi mikä" on nykyään harvinainen kysymys. Huomaan olleeni sitä nimeä kohtaan aika suojeleva, koska olen jo joskus teininä päättänyt, että jos saan pojan niin siitä tulee se. Nyt ajattelen lähinnä, että kiva että muutkin on löytäneet kivan nimen, harvinainen se toki on edelleen. Vanhimman lapsen nimi on ainoa, joka löytyy kalenterista, superkaunis sekin tietty meidän mielestä. Oltiin hätää kärsimässä kun kolmonenkin paljastui pojaksi, oltiin käytetty jo kauneimmat nimet. No, kolmoselle löytyi just hyvä nimi, joka on kyllä sellainen että sitä saa tavata aina kaikille. Mietittiin kanssa, että onko me nyt sabotoitu lapsen elämä liian kummallisella nimellä, mutta se eroaa vain kirjaimen verran parista hyvin perinteisestä suomalaisesta tutusta kalenterinimestä.

    Kaikkien nimet sopii hyvin meidän sukunimeen, mikä on mulle tärkeää. Otettiin miehen kanssa naimisiin mennessä yhteinen uusi sukunimi. Vaikka se tosi nätti onkin ja tulee ihan selkärangasta nykyään, niin mua vähän häiritsee se oman nimeni kanssa noin niinkun esteettisesti. :D Mun nimi on nyt pitkäetunimi pitkäsukunimi, kun ennen sukunimi oli lyhyt. Pojilla on kaksitavuiset etunimet, samoin miehellä, ja jotenkin omaan silmään se näyttää paremmalta nimipötkönä. Että joo, meillä on nimiä mietitty kyllä oikein urakalla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä herää kauhea uteliaisuus! Siis niiden nimien suhteen, kuten varmasti arvasitkin.

      Ihanaa lukea muiden metodeista ja pohdinnoista. Mun mielestä on kiva, ettei erikoisuudentavoittelu tai eksoottisuus ole enää kovin monella kriteerinä. Tai siis kukin tekee oman valintansa, mutta huomasin juuri että se on ehkä hieman ärsyttävää tavailla nimiä jatkuvasti ja varsinkin oman, kaikessa vaikeudessaan rakkaan sukunimen kohdalla on jo koomista ettei mikään virallinen paperi ole yleensä oikein ensimmäisellä kerralla. Toisella nimelläkin on useampi kirjoitusmuoto, että siitä sitten arpomaan.

      Uusi, oma yhteinen sukunimi kuulostaa mahtavalta. Harmi kun me ollaan kumpikin niin jästipäitä että ei onnistuis tässä perheessä.

      Poista

i Digame !