4.6.2015

KOLKYT ON UUSI KAKSKYT


Kymmenen vuotta sitten kirjoitin ylioppilaaksi. Olin melkoinen maailmanomistaja, tein koko kesän hulluja työviikkoja (samassa paikassa kuin nytkin, vannoen silloin että täällä en kauaa homehdu. No enpä), elin kolme kuukautta juhlahumussa kiirehtien joka ilta Punavuoren Sohoon (joka silloin oli ensimmäinen sedula Bulevardin eteläpuolella eikä tietyn alan ammattinaisten toimisto) juomaan 1,5 euron tuoppeja, söin pelkkiä Subwayn tonnikalapatonkeja (ja laihduin viisi kiloa!), syksyllä pakkasin rinkan ja pakenin pakkasia Väli-Amerikkaan kahden ystävän kanssa. Olen iloinen, että olen säilyttänyt tuolta ajalta uteliaisuuden, innokkuuden, rohkeuden ja kiinnostuksen uusiin seikkailuihin, mutta olen myös monta kertaa tänä keväänä huokaissut helpotuksesta: Onneksi en ole enää teini. Enkä edes parikymppinen.

Täytän syksyllä kolmekymmentä. Jeesus se tuntui vanhalta kun olin itse lukioikäinen. Kolmekymppinen kuulosti sellaiselta, että omakotitalon sijaan pitäisi rakennella mausoleumia eikä 30 tuntunut sellaiselta luvulta, että sitä kannattaisi todellakaan juhlia. Olin ihan varma, että kolmekymppiset ovat katkeria kaksikymppisille, jotka elävät upeaa nuoruuttaan. Että kolmekymppisenä vain kaduttaisi ettei syntynyt vähän myöhemmin ja että kolmekymppisenä ollaan kateellisia kaikille niille, joiden ylioppilaslakki oli vielä puhtaanvalkoinen, silmänympärykset rypyttömät ja elämä ihanan dramaattista vuoristorataa päivästä toiseen. I stand corrected.

Ei tämä nyt pelkkää fanfaaria ole. Vähän se universaali kuolemanpelko ja ahdistus ajankulusta painaa päälle, mutta hitto että olen onnellinen. Totta kai tyytyväisyyttä nakertaa keskeneräiset opinnot ja epäinspiroiva duuni ja kaikki pieni säätö, mutta voi kuule Milla 19-vee, etpä tiennyt tyttö juuri mistään mitään. Elämä kaksikymppisenä on ollut kivaa, aloitin tämän oman vuosikymmeneni intohimoisesti matkustelevana kosmopoliittina ja se päättyy semisuurperheen äitinä, vaimona, fiksumpana ja omasta mielestäni kaikin puolin parempana versiona siitä, mitä olin 10 vuotta sitten. Olen saanut haaveideni perheen, ja se helpottaa: Vaikka to do-listalla on kaikkea kandista elämänkertaan, ei suunnitelmia määrittele biologia. En haikaile nuoruusvuosiani, en vaihtaisi osiani yhdenkään coolin kakskymppisen kanssa, en unelmoi aikakoneesta. No way.

Rehellisesti sanoen kymmenen vuotta nuorempien jutut ei kiinnosta niin kuin yhtään - paitsi tietenkin sukulaisten ja kavereiden pikkusisarusten (joiden kohdalla kyllä totean tätimäisen järkyttyneesti että vastahan me vaihdettiin sen vaippoja tai jotain muuta vastaavaa). Luen lähinnä sellaisia blogeja, joiden kirjoittaja on suhteellisen samaa ikäluokkaa ja samassa elämäntilanteessa. Toisaalta olen nyt niin fiiliksissä tästä jonkin asteisesta aikuisuudesta että luen suurella mielenkiinnolla itseäni kymmenen vuotta vanhempien viisaiden naisten juttuja, mehustellen ajatuksella että vielä kymmenen vuoden päästäkin olen aika nuori ja elämä on vielä nelikymppisenäkin täynnä vapautta, vaihtoehtoja ja valintoja. Ensimmäiset kolmekymmentä vuottahan on pelkkää lämmittelyä. On tietenkin hyvä, että kymmenen vuotta sitten luuli tietävänsä kaikesta kaiken, se varmasti helpotti siinä vaiheessa kun elämä oli niin vauhdikasta että kolhuja tuli kaiken aikaa, nyt taas tietynlainen tietämättömyys tuntuu rentouttavalta: Tässä mä pikku hiljaa kasvan ihmisenä, mikäs kiire, valmiissa maailmassa.

Ehkä joku muukin jo kolmenkympin haamurajan ylittänyt naisihminen on tehnyt saman havainnon ikääntymisen iloista. Ehkä sen ovat tienneet kaikki, jotka ovat heränneet ensimmäiseen päiväänsä 30-vuotiaina huomaten, että elämä ei päättynyt, rinnat eivät heti pudonneetkaan polviin ja ehkä aina välillä joku kaupankassa kysyy vielä paperitkin kun ostaa sen yhden saunasiiderin. Ehkä joku kolmekymppinen on joskus yrittänyt lohduttaa jotain 25 vuoden ikäkriisiä potevaa nuorta neitoa, että naiset on niin kuin punaviini ja paranee vanhetessaan (mitä tietenkään 30-vuotispäiväänsä kuin maailmanloppua odottava nuorikko ei usko). Mulle tämä totuus on valjennut vasta omien synttäreiden lähestyessä. Että olen turhaan pelännyt elämän päättymistä, sehän vasta tavallaan alkaa nyt. Että kippis sille: Kolmekymmentä, olet erittäin tervetullut!


14 kommenttia:

  1. Hyyyyvin tutulta kuulostaa. Mulla on vielä kolme vuotta pyöreisiin, mutta silti. Pitkän matkan oon joo kulkenut, enkä kyllä palaisi takaisin vaikka pystyis. Mulla on nyt kaikki se tärkein, perhe ja kiva arki. Kieltämättä opiskelujen keskeneräisyys ja CV:n aukot kaihertaa, mutta koitan olla stressaamatta. Jos nyt vaikka maisteriksi valmistuis ennen kolmikymppisiä. Lohduttavaa, että niin moni muukin tän ikäinen on vielä aika hukassa ja räpeltää menemään. Niin että hienoa että osaat nauttia! Elämää on edessä vaikka kuinka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsin teini!
      Ja joo, vaikka ehkä joitain asioita tekisi toisin (tai tekisikö sittenkään - olisi mulla silloin tätä kaikkea nykyistä ihanaa ja hyvää?) niin en haluaisi uudestaan läpikäydä koko sitä tunneskaalaa teinistä tähän päivään. Mulla ei ole saumoja edes kandiksi ennen kolmeakymmentä, mutta yritän olla armollinen ja muistuttaa, että niitä työvuosiakin on vielä reippaasti jäljellä.
      Kuten elämää muutenkin, jos onni on.

      Poista
  2. Mä täytän tänä vuonna 35 ja nyt musta tuntuu, että se kolmekymppinen minä oli ihan kauhean nuori. :) Toisaalta mä sain ekan lapsen vasta puolitoista vuotta sitten eli olen tässä suhteessa pitkittänyt sitä nuoruuttani aika kauan. Mutta siis oikeasti nelikymppisenä se elämä (sulla) vasta alkaakin, kun kaikki lapset on isoja. Siinäs naureskelet kun myöhäisherännäiset ikätoverit painii taaperovaiheen kanssa.

    Onnea pyöreistä vuosista jo etukäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sit mä saan jotenkin ylipuhuttua itselleni iltatähden ja kun muiden muksut on jo ainakin eskarissa niin mä aloitan vaipparumban alusta :D. Tai sit ei.
      Kolmekymmentäviisikin kuulostaa musta kauhean nuorelta! Ne kakskymppiset pirpanat ei vaan tajua mitään, itsekin luulin että se 25 ois paras ikä ever ja sit alkais alamäki. Pah!

      Poista
  3. Ja samalla 40 on uusi 30.

    En tiedä itkeäkö vai nauraako, mutta mun to-do-lista elämälle alkaa olla jo aika taputeltu. (Tai se aasi puuttuu vielä.)
    Pitänee laatia uusi lista.

    Voiko subin tonnikalapatonkeihin muuten kyllästyä? (mä epäilen ettei. ainakaan light-cokiksen ja cookiesin siivittämänä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuule ei kyllästynyt kun oli aina light cokis ja macadamia-valkosuklaa-cookie! Ja silloin sai vielä pikkupussin grillisipsejä, se oli päivällinen ja illalla sitten sitä siideriä.
      Ehkä sen aasin myötä tulisi luonnostaan listalle lisää juttuja?
      Ihmisellä on varmaan sisäänrakennettuna sellainen eteenpäin menemisen tarve, ettei kauaa jaksa olla autuaana vaikka listalta ois kaikki raksittu - kerro sitten aasin jälkeen miten pitkään seesteisyyttä kesti :).

      Poista
  4. Mulla tulee syksyllä täyteen maagiset 40. Tällä viikolla olen taas tuntenut itseni vanhaksi, kun olen haastatellut työhaastatteluissa vähän päälle parikymppisiä nuoria. Kun ne voisi osa olla mun lapsia...
    Tuosta eteenpäin aika alkaa kulua vilisemällä. Tulee se petollinen tunne, että lapset ympärillä kasvavat ja maailma muuttuu mutta sinä et muutu miksikään. Kunnes sitten eräänä aamuna huomaat harakanvarpaat silmien ympärillä ja selästä välilevy paukahtaa.
    No, sitten onkin aika turvautua botoxiin, vaihtaa miestä ja siirtyä joogaopettajaksi tai life coachiksi. (Ehhehhh. Taidan olla vähänä väsynyt, olisi jo aika mennä nukkumaan...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, mulle tulee sellainen ikäloppuolo kun tajuan olleeni samanikäinen kuin tämän vuoden kesäduunarit... niin, kun aloitin 10 vuotta sitten. Nuorena äidiksi tulon etuja on ehkä se, että leikkipuistossa olen usein nuoremmasta päästä - kauheasti yli 10-vuotiaat ei menis meikäläisen muksuista, vaikka mä niille kukkahattutäteilenkin.
      Ja kyllä, olen sinne Instragramiin etenkin kriiseillyt omaa naamaa - eihän se vastaa ollenkaan omia mieli- tai muistikuvia!

      Poista
  5. Täällä toinen, jolla kolmekymppiset kolkuttelee kesällä ovella :) Yhdyn ajatuksiisi, tämä on just hyvä ikä! Ei enää parikymppisen epävarmuutta; ruuhkavuosia ja uraa kivasti vielä edessäpäin. Siellä kuvassa upea kolmekymppinen! Voisin kysyä ne paperit kassalla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa on nyt pari kertaa kysytty - meinaan aina pussata kysyjää, tosin onhan se vähän holhoomista kun hihnalla on yks olut ja mukana 3 muksua. :D

      Mutta tämä on hyvä ikä. Toki tässä ehtii joku kriisi pukata päälle ennen synttäreitä, mutta olen henkisesti jo asennoitunut kolmekymppisenä olemiseen.

      Poista
  6. Mulla tippu rinnat polviin kolmenkympin kynnyksellä, mut se johtui raskaudesta. Ja tämän halusin kertoa miksi? Ei mitään käryä.

    Mut joo, määki oon paljon onnellisempi nyt ku kymmenen vuotta sitten. Ja hitsi et miten kivaa on ollut huomata, että on jotenkin tosi sinut itsensä kanssa. Siis sisäisen itsensä. Että uskaltaa olla just semmonen ku on. Hengata just semmosten ihmisten kaa ku haluu, ja olla huolehtimatta siitä, et tykkääksne musta nyt varmasti vai ei, kelpaanko vai en, koska tykkäävät jos tykkäävät ja kiva on jos tykätään. Mut mun ei tarvii olla ku just oma itseni ja sillä mennään. Tämän oisin halunnut kertoa kakskymppiselle minälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en läpäissyt lyijykynätestiä edes teini-iässä (silloin masensi, nyt oon vaan silleen että ostan sit paremmat tissit kun alkaa liikaa häiritä).

      Mä en oo ihan vielä vapaa siitä "tykkääkö ne musta vai ei"-fiiliksestä, mutta getting there. Sen verran kuitenkin on oppinut, että bullshitin voi karsia elämästä mahdollisimman nopeasti ja yrittää valita aina sen vaihtoehdon, josta jää itselle paras ja positiivisin olo. Kymmenen vuotta lisää ja mä oon niin kaiken sellaisen yläpuolella.

      Poista
  7. On! Ja tosiaan 40 on uusi 30.
    Mä huomaan, että mulle koripallojoukkue jotenkin kivasti avaa silmiä.
    Siellä on valtaosa lähempänä neljää- kuin kolmeakymmentä, ja vitsit kun niiden elämä vaikuttaa kivalta!
    Se kyllä vähän ressaa, että vieläkö voi kuvitella olevansa nuori kun lapsi on teini-iässä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi voi, kuvitellaan yhdessä!
      Ja just toi, että kakskymppisenä tuli hengattua (työkavereita lukuunottamatta) aika pitkälti muiden parikymppisten kanssa, nyt kun kaveripiiri laajenee ja tulee vähän sitä "iäkkäämpääkin" perspektiiviä niin a vot, tajuaa kuinka hauskaa on olla +30, tai +40... ja sit eläkkeellä vasta hauskaa onkin!

      Poista

i Digame !