30.6.2015

TOSSUN ALLA

Blogissa on ollut hieman hiljaista. Olen toipunut työ- ja bodycombatkuntoon, mutta...

Noh. Vauva. Se, jolta on viime aikoina kyselty myös muutakin kuin kuinka olet noin ihana.
Muutamia muita viime aikoina kuultuja kysymyksiä, vauvalla esitettynä:
Mikä ihme sua vaivaa?
Voisitko hetken olla siinä valtavan lelukasan, veljiesi ja kirjojen ympyröimänä vain puolen metrin päässä äidistäsi, mutta muualla kuin sylissä?

Mikset voi nukkua niin kuin normaalit vauvat?
Mitä jos vielä nielisit ruoan etkä vain sylkisi lattioille?


Tiedän, ettei vauvalle takaisin kiukuttelu ole kovin rakentavaa, eikä alle vuoden vanha ymmärrä sarkasmia (no, ei sitä ymmärrä kaikki aikuisetkaan).
Olisin vain kuvitellut, että eroahdistus, uniongelmat ja kaikki muut vaiheet helpottavat tähän mennessä. Että kesällä vauvaa kiinnostaisi enemmän tutkia maailmaa, opetella kävelemään ja levätä välillä. Olen toki imarreltu, sillä yksikään jälkeläinen aiemmin ei ole arvostanut seuraani näin korkealle, mutta samalla hieman epätoivoinen: Vaikka periaatteessa maailmassa ei ole parempaa kuin pussailla omaa lasta, niin on tässä nämä työt, pari muutakin lasta, vielä pari päivää yksi mies, koira ja kotityöt ja ah, jos ehtis urheilemaankin.

Tunnen aina syyllisyyttä näistä valituksista (valitan silti).
Koska a.) Vauva ei ole ripustautuva huutaja huvikseen. Sillä on meneillään joku "vaihe", tai olen tietämättäni mokannut jonkun kehityspsykologisen jutun ja tämä on kosto siitä tai sitten sillä on joku mystinen vauvavaiva, mitä en osaa tulkita.
Ja b.) Olen kiitollinen lapsista, jokaisesta näistä kolmesta, suhteellisen terveestä pojasta, ja tiedän että kuulun onnekkaiden joukkoon.
Se ei silti lohduta silloin, kun vaippadiktaattori herää tunnin välein pitämään sellaista komentoa, että se ihan oikeasti kuuluu kaksi kerrosta alas päin. Vetää puoli litraa korviketta ja silti tahtoo pureskella koko yön rintaa. Voittaa väsyneet vanhempansa unikouluyrityksessä kahden yön jälkeen.

Hän on ihana, mutta ah niin kovin vaativa välillä.

11 kommenttia:

  1. Voihan herkkis häntä (siis ei häntä, vaan vauva).
    Saa valittaa koska
    a) se helpottaa
    b) se poistaa vähän ärsytystä..eli helpotta

    Vaikka mennään vähän sivuraiteille, niin sarkasmi on muuten hauska juttu. Kun sitä "opettaa" lapselle pienestä pitäen, niin huomaa jossain vaiheessa, että sehän (lapsi) on ihan kärryillä ja kuittailee vanhemmille (varsinkin isälle äidin kuullen) ihan 6-0. Hauska huumorin muoto (siis juuri tuo isän suuntaan menevä sarkasmi pojan toimesta äidin silmien alla ;) ).

    Mutta aiheeseen. Hmm. Mitähän tähän muuta voi sanoa, kun että niin minäkin. Siis luulisin, että vuoden ikään mennessä mainitsemasi asiat tasaantuisivat. Ja että haluutko, että tuun kylään? Yökylään :) Mulla on sen verran leppoisa kesä tässä, että voisin kevyesti kouluttaa yhden lapsen nukkumisen saloihin. (Laita ihmeessä sähköpostia jos tuntuu siltä).

    Ja voimia toimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, kyllä noita kuolemattomia heittoja alkaa Ompultakin tulla. "Miten sulla voi olla näin paljon kaikkea rojua?" "No itse olette mulle ostaneet". Ja tätä tasoa. Toisaalta se on hyvä että oppivat huumorin nyansseja, koska kun vanhemmat kommunikoi paljon keskenään kuittailen, toivon että se heittojen takana oleva hyväntahtoinen (yleensä) huumori välittyy myös lapsille.

      Ja siis hah, mä olin ihan että jee yökylään joo! Paitsi että oikeasti mun pitää olla jossain toisella puolella maailmaa, koska toi Nipsun komea kumina kuuluu kyllä sinne teillekin asti jos se oikein herppaa. Nyt kun jään ns. yhäriksi tulee mummi avuksi ja toivottavasti taikakosketuksella saa vauvan nukkumaan tuntitolkulla. Kiertävä unikouluttaja olisi aika ihana, mutta en malttaisi itse nukkua kun haluaisin juottaa sulle viiniä ja jutella syvällisiä!

      Poista
    2. Mullekin tuli kyllä itseasiassa susta ja yökylä-visioinnista heti ekaksi viini mieleen :D

      Poista
  2. Onko sulla kantoliina? Minun esikoinen oli sylissä viihtyvä lapsi, itki muuten paljon ja ei nukunut päivisin yksin kuin korkeintaan 20 min. pätkiä, mutta sylissä oli aina tyytyväinen ja iloinen. Oli tietysti hirveän palkitsevaa pitää sylissä, mutta kun muutakin piti tehdä. Onneksi esikko viihtyi syliäkin paremmin liinassa, niin sain kädet vapaaksi. Harmillisesti opin kantamaan selässä kunnolla vasta kuopusta, mutta sitten se tietysti tuli vielä enemmän tarpeeseen.
    Pieni lapsi on aina mysteeri, kaikki kaudet ja muut ja itkut, kun eivät vielä osaa sanalliseti kertoa, mikä on vialla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Manduca on, ja näillä keleillä tyyppi ei kauheen pitkään tykkää siellä olla. Ja sylissä pitää nimenomaan kantaa, muut viritykset eivät tunnu kelpaavan. Mutta mysteeri hän on, ja toivon että pian tulisi joku muu vaihe :D. En haluaisi läheisyyttä ikinä lapselta kieltää, mutta kyllä se keskellä yötä vaatii hampaiden puremista ettei ala ärisemään kun pieni oopperalaulaja vaatii äänekkäästi rakkautta,

      Poista
    2. Ja jos mikään ei auta, ei kantelu ei tutti, ei syöttäminen, laulaminen, hyssyttely.... ja itse on jo zombietakin kuolleempi. Toivon tosiaan teille parempaa vaihetta. Onneksi ne saattavat vaihtua paremmaksi hyvinkin äkkiä vauvojen kanssa.

      Poista
    3. Mutta nyt voidaan sentään nukkua kaikki samassa sängyssä, kun siellä on yksi mies ja koira vähemmän :D.

      Poista
  3. Kuulosti sen verran tutulta, että on pakko kysyä, että voisiko vauva-ihanuudella olla refluksi? Kaikilla vauvoilla se ei tarkoita manaaja-oksennuksia vaan silent-versiossa mahahapot seilaa ruokatorvessa aiheuttaen kipua ja esim. nukkuminen ja makaaminen ilman korotettua päänalusta ei onnistu. Meillä alettiin nukkua yli 15 min pätkiä ja/tai muualla kuin sylissä vasta tosi isona tästä syystä. Joko lääkitys tepsi tai sitten se mahanportin läppä korjaantui kasvun myötä. Mutta empatiaa kovasti sinne ja tuo teidän kahvilapiha on ihana :) yst.t. Momzilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei Momzilla! :) (Loistava nimimerkki).

      Meillähän oli kanssa esikoisella silent refluksi, joka oli... raskasta. Meidän nykyiset yöt kuitenkin ovat sellaisia, että vauva tasaisin väliajoin herää karjumaan. Siis ei vaikuta kipuitkulta, tähän ei liity esim. kaarelle menoa tai vinkunaa, vaan se huutaa sielunsa syvyydestä kunnes jollain tempulla nukahtaa. Jos pitäisi veikata jotain sanoisin että painajaisia tai kasvukipuja tai eroahdistusta, enemmän ehkä henkistä kuin fyysistä, vaikka eipä sitä refluksiakaan voi oikein sulkea pois kuin pH-virtauksia mittaamalla. :/ Tsemppiä sinnekin, olen tosi kiitollinen että meidän silent refluksi tyyppi nukkuu nyt 5-vuotiaana vaikka kellon ympäri - huh.

      Poista

i Digame !