30.7.2015

MITEN ME PÄRJÄTÄÄN

Mies on ollut kohta kuukauden muilla mailla, ja aika monta kertaa olen kuullut kysymyksen siitä, miten me pärjätään. Tai jaksetaan, selvitään tai kestetään. Ja vastaus on, yleensä, että ihan hyvin. Yllättävänkin hyvin. Verrattuna puolen vuoden takaiseen parin viikon yksinhuoltajasimulaatioon tämä on mennyt ihan huikeasti. En tiedä johtuuko se siitä, että kaikki lapset ovat sen puoli vuotta vanhempia ja ehkä siis hieman helpompia, vai siitä ettei tarvitse joka päivä käyttää kolmea tuntia pukemiseen, vai siitä että pääsen joka viikko 40 tunniksi tätä sirkusta karkuun töihin, vai siitä ettei meillä enää ole koiraa hoidettavana, vai siitä että tämä ei ole väliaikaista - tai väliaikaista kyllä, mutta koska mitään tarkkaa takarajaa ei ole niin ei ole varaa alkaa ikävöidä, sääliä itseään tai inhota elämäänsä.

Tietenkään mä en ole täysin yksin, vaan mummin ansiosta pääsen käymään töissä, ja iltaisin lenkillä. On kuitenkin eri asia jakaa vastuu isovanhemman kuin lasten isän kanssa, koska en yksinkertaisesti kehtaa 10 tunnin työpäivän jälkeen pakata saman tien salikamoja ja kadota bodypumppiin. Sen lisäksi sen jälkeen kun saavun töistä kotiin ei Nipander päästä musta irti ennen kuin nukahtaa, joten tuntuisi vähän brutaalilta hylätä vauva heti kun tissit on tyhjätty ja farkut vaihdettu verkkarihousuihin. Olin suunnitellut kompensoivani salikortin kesäloman joogaamalla ja tekemällä jotain kevyitä kotitreenejä, mutta varmaan tiedätte tunteen kun työpäivän jälkeen on tehnyt ruokaa, siivoillut ja ollut lasten kanssa, niin ihan ekana ei tule ne vatsalihakset mieleen kun koti on vihdoin hiljainen ja on sitä kuuluisaa omaa aikaa. Joten olen joogannut ehkä kerran. Nipsu on nukkunut tosi huonosti, hidas siirtyminen lehmänmaitoon sekä lapsen hiekka- ja pikkukivipainotteinen dieetti prosessoituvat kuopuksen vatsassa öisin, sen lisäksi työvuorot ovat alkaneet ja loppuneet epäinhimillisiin aikoihin. Näin ollen olen ollut vielä normaaliakin väsyneempi, ja lääkinnyt apatiaa ja energiavajetta herkuilla, kun ennen olisin hankkinut lisätehoja liikkumalla.

Mutta jos ei puututa pinnallisiin seikkoihin kuten levinneeseen takapuoleen tai kierrätyskeskusta muistuttavaan kotiin niin arki rullaa oikein mukavasti. Lasten kanssa rutiinit ja rytmit ovat säilyneet, olemme pystyneet toteuttamaan muutaman extreme-henkisen kesäretken, en ole huutanut eikä hermo katkeile kaiken aikaa. Kaikki kaipaavat Käyttistä, mutta olemme sopeutuneet. Ja me pärjäämme.

Flashback: PIHLIS

Kun kerrankin Suomen kesäkelit yllätti positiivisesti, niin me päästiin vielä ex tempore-retkelle


Mun lapsuudessa se oli kesällä jokaviikkoinen rantakohde, mutta siinä vaiheessa kun pussikaljoittelu alkoi kiinnostaa enemmän niin saari jäi. 
Viimeisimmät visiitistä taitaa olla yli 10 vuotta.



Ja olin unohtanut kokonaan miten kiva paikka se on!
(Etenkin aikaisin aamulla, kun jengiä ei vielä ollut tolkuttoman paljoa ja laivassa hyvin tilaa).


Siellä on myös ihan hyvin varusteltu ravintola. Ja voi telttailla! 
Ja on muuten nudistirantakin!



Hinta ei ole erityisen suolainen, aikuisen meno-paluu on 5,50.
(Kun taas esim. Tampereella Viikinsaareen maksaa 11 euroa ja se on ihan sikamaista!).




Lapsille lisäelämyksiä tarjoaa ohilipuvat risteilyalukset, ja näkymät ovat osassa saarta varsin urbaanit:




 (Kuten ehkä vaatetuksesta voi huomata niin ei mistään helteistä voida kuitenkaan puhua...).



Jollei nyt ala ihan oikea intiaanikesä niin O:n ensikosketus Pihlikseen jää ensi kesälle, mutta vaikutti ihan taaperoystävälliseltä paikalta.
Jos malttaa kävellä vähän kauemmaksi venelaiturilta niin löytää ihania kallioita joilla makoilla, ottaa aurinkoa ja niillä on muuten myös erinomaisen hyvä nukkua.



Tällainen mainospuhe tällä kertaa!



Julkaistu Periaatteen Naisen puolella 17.8.2012.

28.7.2015

12 KK


Tänään on se päivä, kun meillä ei enää asu yhtään vauvaa. Mitään mieletöntä muutosta vauvasta taaperoksi ei vuorokaudessa tapahtunut, vaan pikku hiljaa kesän aikana olemme saaneet totutella kuopuksen uudenlaiseen elämänvaiheeseen. Kahdeksan terävän hampaan, 12 kilon, loistavan huumorintajun, vahvan tahtotilan ja kahden lempeän isoveljen voimin on otettu haparoivia askeleita kädestä pitäen, opittu kiljumaan äitiä, kiipeämään liukumäkeen ja laskemaan alas, vilkuttamaan, taputtamaan ja tomerasti työntämään kaikki omaan makuun sopimaton ruoka pois suun edestä. Jotkut päivät ovat olleet helvetin pitkiä, mutta tämä vuosi - lyhyt se on ollut. Vilahti taas ohitse, yksi vauvavuosi, josta en taida parin vuoden päästä muistaa yhtään mitään.

En voisi olla kiitollisempi kolmesta pojasta. Kyllä niistä joka päivä joku käy hermoille, yleensä kaikki kolme ja usein yhtä aikaa, mutta myös monta kertaa päivässä huokaan onnellisen rakastuneena, että olen tosiaan saanut kaiken. Kaiken oman opiskeluahdistuksen, työpaikkamasennuksen, etäsuhdekriisin ja katastrofaalisen kodin keskellä huomaan, että saan joka päivä todistaa kolmen onnellisen lapsen kasvamista, ja niin kornia kuin se onkin niin se tekee mut onnelliseksi. Perheen nuorin on onnistuneesti kasvatettu taaperoksi ja siitä näyttää tulevan ihan yhtä hieno tyyppi kuin isoveljistään. Onnea Nipsu, sinä ihana pullavarvas, joka olet aina minun vauvani.



24.7.2015

HARJOITUSKIERROS TURUSSA


Tuhannet kiitokset lentomatkustusta koskevista vinkeistä! Ilmeisesti muutama muukin on selvinnyt lennoista lapsen tai jopa lasten kanssa, eiköhän mullakin ole hyvät mahdollisuudet. Me harjoiteltiin tätä reissaamista menemällä VR:n asiakasohjelma Veturin kautta ostetuilla viiden euron junalipuilla Turkuun, kokoonpanolla kolme äitiä ja seitsemän lasta. Turku on mulle sellainen kesäinen Eldorado, johon olen ikävöinyt viime kesän visiitin jälkeen.


Halvat liput, lomat ja yksi kesän ainoista aurinkoisista päivistä takasivat sen, että leikkivaunu oli täynnä Muumimaailmaan suuntaavia perheitä. Me kapinalliset jäätiin pois jo Kupittaalla, missä Turku tarjoili lapsille heti spektaakkelit "mediheli laskeutuu sairaalan katolle" sekä "poliisit etsivät jotain ympäri katuja". Nuoriso oli hyvin vaikuttunutta.


Muhun taas teki vaikutuksen Seikkailupuisto, joka oli i-ha-na. Ensi kesänä yritän ehdottomasti saada huijattua jonkun turkulaisen perheen vaihtamaan viikoksi kotia, vastineeksi saa itähelsinkiläisen rantaidyllin ja mä voin viikon luuhata Seikkiksessä ja Muumimaailmassa ja Samppalinnan maauimalassa ja illat istua Aurajoen rannalla niissä miljoonissa ihanissa kesäravintoloissa ja siemailla aperol spritzejä terassilla ilta-auringossa. Vapaaehtoiset asunnonvaihtajat voivat ilmottautua sähköpostiin!



Me ei Seikkailupuistoa tutkittu kuin se leikkipuisto-osuus, mutta siellä riitti kiipeilytelinettä ja vettä ja oijoi kaikkea hauskaa lapsille. On kuulemma vielä liikennepuisto, ohjelmaa kuten teatteria ja värikylpyä ja ne hauskat vedessäkävelypallotkin. En kestä. Haluaisin olla turkulainen. Tai noh, ainakin asua Turussa. Kaikki Turku-vitsit ovat vain kateellisten panettelua!



Kupittaalta käveltiin keskustaan, koska olin ylipuhunut seuralaiseni nauttimaan Suomen parasta pizzaa, ei ehkä Suomen parhaassa miljöössä, mutta Pizzariumin hinta-laatu-suhde on niin kohdallaan ettei ostariympäristö edes haittaa. Lapset tietenkin bongasivat myös Minettin jäätelöbaarin, eikä päästy poistumaan hakematta hirveää sokerihumalaa. Ja tiedän, että Turku on täynnä vielä vähän fiinimpiäkin paikkoja, että ravintolaturistia hemmotellaan tuolla lännessä.


Paluumatkalla meidän väsynyt, hysteerinen ja varsin äänekäs hunnilauma onnistui pelottamaan suunnilleen kaikki muut lapset pois leikkivaunusta. Maailmaan kyllä mahtuu ääntä, mutta meidän joukko aika hyvin täytti sitä universaalia melukiintiötä. Tykkään kyllä noista tarjouslähdöistä, ensi viikolla mennään hakemaan niitä passeja Hämeenlinnasta asti yhtä halvalla. Junamatkustaminen on mielestäni muutenkin paras vaihtoehto lasten kanssa, kun pääsevät liikkumaan, ikkunapaikoista ei varsinaisesti tarvitse tapella ja kivat konduktöörit jakavat vielä lastenlippujakin.


Ensi kuussa voin varautua siihen, että kuopus kolmonen on se suurin haaste. Tyyppi ei tahdo pysyä paikoillaan vaan tutkia joka nurkan. 1-vuotiasta ei vielä, ainakaan tässä vaiheessa, kiinnosta tabletit tai muu elektroniikka vaan se haluaa vaan mennä eteenpäin, ja tämän estäminen sai lapsen paitsi protestoimaan äänekkäästi niin myös puremaan helvetin lujaa. Mietin nyt erilaisia kuonokopparatkaisuja tulevalle lentomatkalle. Rusinat, Lidlin croissantit ja pillimehut toimivat, mutta tässä yhtälössä on kyllä aika monta liikkuvaa osaa... No, seikkailuhenkeä meiltä ainakin löytyy!


PS. Ja Turussa on lokitkin isompia! Siis tää torilokki-Roope oli varmaan isompi kuin mäyräkoira!


17.7.2015

HEI ME LENNETÄÄN!

Sitä paljon huudeltua seikkailuhenkeä kysytään elokuussa, kun tarkoitus olisi lentää lasten kanssa isäihmisen luokse maailmalle. Yksin. Kolmen lapsen kanssa. Joista yksi on sylipaikalla. Yhdellä vaihdolla.

Olen tässä treenannut erilaisia painiotteita, lukkoja, sidontasolmuja ja muita teknisiä keinoja pitää lauma koossa ja mahdollisesti hiljaisena neljän ja kuuden tunnin lentorupeamat. Tietenkin meiltä puuttuu vielä sellainen pikkujuttu kuin passit, mutta niitä mennään hakemaan maaseutumatkailun muodossa Hämeenlinnasta asti. Että matkavinkit myös Hämeenlinnaan ovat tervetulleita.

Vaikka olenkin vanha kosmopoliitti niin viimeisestä lennosta on jo melkein viisi vuotta aikaa. Silloin me ylitettiin Atlantti viisikuisen Ompun kanssa, joka nukkui lennot huomaamattomasti mun paidan sisällä, saaden monet vauvamatkustajaa lähtöselvityksessä huokailleet kiittelemään jälkikäteen, että ei ole koskaan ollut näin hiljaista vauvaa meidän lennolla. No, nyt ei ole pelkoa tällaisista kehuista...

Okei. Tiedän että pitää pakata vaihtovaatteet, myös itselle. Ehkä kahdet. Vaippoja, babywipeseja, harsoja, xylitolpastilleja (toisaalta jos syötän niitä ja purkkaa niin ovatko laksatiiviset vaikutukset riski lennolla?), iPad, joku värityskirja tai jotain epäelektronista tekemistä, helvetisti eväitä... Mitä vielä? Saako korviketta kuljettaa vai pitääkö mun maistaa sitä turvatarkastuksessa (yök)? Soseita, pussissa tai purkissa? Saippuakuplia? Saako rattaat ottaa SAS:n lennolla portille asti vai heitetäänkö ne ruumaan jo check-innissä?

Kaikki, k a i k k i, vinkit otetaan ilolla vastaan, samoin linkit kaikkiin postauksiin jotka koskevat tätä umpihullua extremelajia eli yksin lasten kanssa lentämistä!

15.7.2015

15.7.

Tänään oli hyvä päivä!

- Pääsin aamulla bodypumppiin. Nipsu selvisi hengissä lapsiparkissa koko tunnin ajan eikä edes itkenyt. Ohjaaja kehui askelkyykkyäni oppikirjamaiseksi. Tuurijumppaaja kehräsi koko lopputunnin.

- Ehdittiin jumpan jälkeen kauppaan JA puistoruokailuun, minne olen ulkoistanut toisen lasten lämpimistä aterioista koko kesän ajaksi. Kaikki kolme tykkäsivät puurosta. Jälkiruoaksi lapset saivat satupiknikin, jonka järjestivät ihanat tädit Laajasalon kirjastosta.

- Koska ei tarvinnut pukea toppatakkia, lähdimme tapaamaan ystäviä Utopihaan. Siellä oli raparperi-jäätelösoodaa, marinoituja mansikoita smetanalla ja villiyrttipiirakkaa. Ja niitä ystäviä.

- Julkisissa kolme eri henkilöä tuli kommentoimaan meidän kokoonpanoa. Kaikkia huvitti poikien sukupuoli- ja ikäjakauma (perinteiset "no vilskettä riittää"), ja toivottivat onnea matkaan. Vaikka oikeastaan ei tunnu, että sitä onnea ihan kauheasti enää tarvitaan: On ollut tarpeeksi jo onnea siinä, että on saatu kasaan tällainen kolmikko.

- Oltuamme liikkeellä jo 8,5 tuntia törmättiin kotipihalla vielä kavereihin ja jatkettiin puistoilua ilta-auringossa. Saattoi kyllä olla virhearviointi, koska lopulta kaikki lapset itkivät.

- Pampula löysi jostain aarteen - kiven - jota kanniskeli koko päivän kädessään ympäriinsä. Sain sen luopumaan siitä kylpyyn mennessä, ja totesin että kyseessä on kuivunut koirankakka.

14.7.2015

RASKAS SYDÄN

Vaikka heinäkuu on vasta puolessa välissä, voin jo nyt sanoa sen olleen elämäni huonoin. Ei pelkästään siksi että koko ajan sataa ja on sairaan kylmä (itse asiassa se sopii tähän mielentilaan ja työmäärään paremmin kuin auringonpaiste) vaan koska tämä kuukausi on toistaiseksi ollut vain hyvästelyjä ja haikeutta. Ensin mies lähti maailmalle, ja viikko sitten koira muutti uuteen kotiin - kymmenen kilometrin päähän, mutta jos se läpäisee koeajan ja saa jäädä niin luultavasti en pysty sitä ikinä enää näkemään. En vain kestäisi, ja koska olen katsonut enemmän Disney-elokuvia kuin Avaraa luontoa niin olen ihan varma, että mun näkeminen murtaisi myös koiran sydämen. Vaikka se tällä hetkellä vaikuttaa uuden omistajan lähettämien kuvien perusteella kaikkea muuta kuin hylkäämiskokemuksen traumatisoimalta masennusmäyrikseltä, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Olo on kuin häviäjällä. Kun koira on ollut lyhyitä pätkiä hoidossa, olen fiilistellyt elämän helppoutta kun ei ole sidottu pissatusaikatauluun eikä ole tarvinnut pelätä että postille haukkuva piski herättää vauvan päiväunilta. Nyt en osaa nauttia tästä vapaudesta, sen tilalla on syyllisyyttä kun päädyttiin tähän ratkaisuun, ikävää ja tyhjyyttä, kun talouden toiseksi vanhin otus puuttuu. Ei öistä kynsien rapinaa laminaatilla, ei koirankarvoja joka ruoassa, ei koiraa. Joku hiljainen järjen ääni sanoo, että keski-ikäiselle koiralle yksi kodinvaihto koko elämän aikana on parempi kuin meillä edessä oleva jatkuva reissaaminen ja lentäminen, ja koira sai parhaan mahdollisen kodin (toivottavasti se ei nyt mokaa sitä syömällä uuden omistajan manoloita tai haukkumalla niille häätöä). Varmaan tulevaisuudessa tämä ajatus vähän lohduttaa, nyt olo on sekoitus apatiaa, itsesääliä ja yleistä surkuttelua.

Nämä luopumiset ovat osa sitä unelman toteuttamista, ja kyllä tässä aina tasaisin väliajoin muistaa innostua tulevista seikkailuista. Ihan varmaa on, etteivät kyyneleet loppuneet Kurtin lähtöön vaan vielä tulee monta sellaista tilannetta, jossa tuttu ja turvallinen muuttuu uudeksi ja arvaamattomaksi, mutta tätähän me on haluttu. Seikkailuja, vaihteluja, enemmän aurinkoa ja lämpöä (sinällään Suomelle ei ole vaikea kilpailla tällä sektorilla), uutta ja erilaista. Harmi vaan että samalla ei voi säilyttää näitä vanhoja kotikulmia, tuttuja tarhantätejä, sitä maailman parasta maastonakkia ja kaikkea muuta sellaista, mitä ikävöin loppuelämäni.

12.7.2015

SATEESTA SATUMAAHAN



Tätä synkkää ja myrskyisää kesää tekee hitusen siedettävämmiksi se, että vietämme suvea Helsingissä, jossa on lapsiperheille paljon tehtävää myös sisätiloissa. Meidän to do-listalla oli jo toistamiseen Päivälehden museon näyttely (edellisellä kerralla leikittiin Tarzaneita), tuo näppärä pieni tila Helsingin keskustan kupeessa - ja kaukana perinteisestä museosta.



Tämän kertaisen, elokuun 20. päivään asti esillä olevan näyttelyn teemana ovat Topeliuksen sadut. Satumaailmojen viehätys aukeaa kyllä niillekin, joille kaikki tarinat eivät ole niin tuttuja. Museosta löytyy yhä pysyvä näyttely lehtityön historiasta sekä Helsingin Sanomien 125-vuotisjuhlanäyttely. Me ollaan pysytty turvallisesti näille lukutaidottomille parhaiten toimivalla toiminnallisella alueella, mutta voisin kuvitella että kouluikäisen kanssa saa kohteesta irti vielä enemmän.



Leikkiin sopivien huovutettujen ruokien, veneen, roolivaatteiden sekä 150 vuoden taakse ulottuvan teemansa ansiosta näyttelystä tuli vahvasti mieleen ihana Lasten Kaupunki-museo, joka on ollut jo jonkin aikaa remontissa. Tässä on sille varsin toimiva korvike, yhtä lailla ilmaista iloa lapsiperheille. On veneitä, kalastusrekvisiittaa, lumipalloja, salaisia käytäviä ja rosvojeteltta jonka nuotiolla lämmitellä. Loput hoitaa mielikuvitus.



Jälleen kerran iloitsin myös iloisesta ja leppoisasta henkilökunnasta ja ilmapiiristä, jonka ansiosta ei tarvinnut tuskailla hieman äänekkäämmin museoon eläytyvien lasten riemusta. Paikka on sen verran kompakti, että kolme lasta pysyivät aika hyvin hallinnassa. Paikalla oli muitakin sunnuntaivierailijoita, ja erityisesti ilahdutti että jokainen poika löysi itselleen ikäkaverin jonka kanssa tutkia ja touhuta - jopa pienin!



Paetkaa siis helteitä tai kesäpakkasia Korkeavuorenkadun ja Ludviginkadun kulmaan! Voitte ottaa muistoksi vanhanaikaisia valokuvia perheestä potrettiautomaatissa, ja ennen kaikkea voitte nauttia ilmaisesta korkeakulttuurin ja leikin yhdistelmästä. Ne, joiden ei tarvitse vahtia haukkana vauvoja, voivat nauttia paikan lehtitarjonnasta ja automaattikahvista tai vain makoilla lumiseen satumaailmaan sijoitetuilla valkoisilla säkkituoleilla.



11.7.2015

LEIKKILUOLA

Kauan ennen SnadiStadia ja Murulandiaa kävivät helsinkiläilapset leikkimässä Hakaniementorin alla. Niin mekin. Kun 1,5-vuotias O vietiin ensimmäisen kerran Leikkiluolaan - tämä oli myös meidän vanhempien ensikosketus sisäleikkipuistoihin, joita ei tietenkään omassa lapsuudessamme ollut - olivat tietyt asiat jo silloinkin hieman rempallaan: Liukumäessä verta, vessojen siniset valot houkuttelivat kutsumaan paikkaa hieman muuksi kuin leikkiluolaksi. Anyways, nyt yli vuoden tauon jälkeen päätettiin mennä viettämään perjantai-iltapäivää maan alle, koska Suomen sateinen ja kylmä kesä. 3- ja 5-vuotiaista sai maksaa yhteensä 24 euroa, joka tuntui kyllä aika korkealta hinnalta ottaen huomioon että vuosien saatossa Leikkiluolaa ei ole juuri uudistettu, paranneltu tai tämän kokemuksen perusteella myöskään siivottu...







Okei, lapset eivät toki valittaneet vaikka tarjonta oli lähinnä pelikoneita, pomppulinnoja, pieni pallomeri, kiipeilyseinä ja trampoliineja. Kyllä niissäkin riehumalla sai hien päälle, mutta aikuinen odottaisi ehkä vähän fiinimpiä olosuhteita tuolla rahalla - varsinkin kun pelikoneet ja karusellit olivat maksullisia, ja sisäänpääsyssä kaupanpäällisiksi saadut kaksi polettia kuluivat aika nopeasti kun lapset eivät osanneet lukea laitteiden olevan rikki ja tuhlasivat kolikkonsa sinne. Paikka oli alan kilpailuun nähden yllättävän suosittu heinäkuisena perjantaina, mutta mä luulen, että meidän osalta visiitti jäi viimeiseksi. Tiedän, että pallomeren palloja nuolemalla saa aika varmasti jonkun kuolemantaudin ja hyväksyn nämä riskit, mutta tuolla oli niin likaista että teki mieli desinfoida lapset päästä varpaisiin heti kun päästiin pihalle. Keräilin lattioilta pillimehupurkkeja, hiustuppoja ja laastareita ettei Nipsu liikaa testaisi vastustuskykyään konttaillessaan ympäriinsä. Muutenkaan pienimmille ei enää ollut omaa, rajattua aluettaan mikä ei ainakaan lisännyt mukavuutta. Viime käynnin jälkeen urheilukeskuksen yhteydessä oleva leikkialue oli eristetty aidalla, ja vaikutti siltä että henkilökuntaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa mitä lasten puolella tapahtuu. Ja se on ihan okei, mutta tässä Hakaniemen Nälkäpelissä ei nyt hinta ja laatu oikein kohdanneet. Kotiin toki lähtivät likaiset, hikiset, uupuneet ja tyytyväiset lapset, joten ehkä nipottaminen on hieman liioiteltua. Teitä on kuitenkin varoitettu.

10.7.2015

KYLPYLÄLAPSI LUONNONVESISSÄ


Okei, olin turhan optimistinen.
Kun ilmoitin O:n keväällä jatkamaan uimakouluharrastusta mereen odotin, että kesä olisi kestänyt hieman pidempään kuin pari päivää. Ja toivoin, että lapsi ei olisi perinyt äidiltään umpisurkeaa sietokykyä kylmyydelle ja yleiselle epämukavuudelle.


Vaikka ollaan asuttu Itä-Helsingissä yli viisi vuotta, selvittiin metroradan toiselle puolelle Kivinokkaan vasta maanantaina kun O:n kaksiviikkoinen uimakoulu alkoi. Viehättävä paikka - varsinkin jos olisi kymmenen astetta lämpimämpää, vähemmän hulluja hanhia eikä tuulisi niin paljon että 12-kiloinen vauvakin meinaa lähteä lentoon. Vielä en ole löytänyt kuuluisia kanoja enkä munkkeja rannalta...


Koska O rakasti perheuimakoulua ja alkeisuimakoulua keväällä, olin ihan varma että tämä olisi menestys. Otin riskin ja varasin tyypille paikan molemmille viikoilla, joina Helsingin Uimarit uimakoulua Kivinokassa järjestää. Noh, mielikuvani uimalasit päässä uimakoulua odottavasta pikku vesipedosta eivät aivan ole toteutuneet...


O vihaa uimakouluaan. Ei siksi, ettäkö se olisi jotenkin suuresti erilainen kuin uimahallissa, mitä nyt alkulämmittelyksi harjoitellut hipat ja pallonheittelyt toteutetaan olosuhteiden pakosta hiekalla. Vaan siksi, että lapsi vihaa kylmässä uimista. Vaikka vielä ei oikein edes voida puhua uimisesta: Tyyppi, joka yleensä pitää kantaa niska-persus-otteella pois altaasta ei suostu nyt kastautumaan napaa pidemmälle ja seisoo kädet puuskassa rautakankena polvensyvyydellä vedessä.


Tällä viikolla uimakouluun selvittiin kolme kertaa, joista kaksi kertaa vaati lahjontaa kekseillä tai pullalla. Rohkeat lapset käyvät kastautumassa meressä muutamaan otteeseen ja jokaisella kuivattelutauolla on pitänyt käyttää kaikki mahdolliset ylisanat kaverin tsemppaamiseen. Toki poika on oikeastikin sankarini, koska mua ei saisi näillä keleillä kastamaan edes varpaitani.


Ensi viikolla pitää tehdä uusi tilannekatsaus. Jälkiviisaana olisi tietysti voinut odottaa sääennusteita ennen kuin maksoin koko summan, mutta toisaalta tämä olisi voinut olla myös huippuhauskaa - kymmenen astetta enemmän ja olen varma, että ulkouimakoulu olisi ollut menestys. Nyt parasta lapsesta oli, kun lupasin ettei perjantaina tarvitse mennä uimaan. Auts.