28.7.2015

12 KK


Tänään on se päivä, kun meillä ei enää asu yhtään vauvaa. Mitään mieletöntä muutosta vauvasta taaperoksi ei vuorokaudessa tapahtunut, vaan pikku hiljaa kesän aikana olemme saaneet totutella kuopuksen uudenlaiseen elämänvaiheeseen. Kahdeksan terävän hampaan, 12 kilon, loistavan huumorintajun, vahvan tahtotilan ja kahden lempeän isoveljen voimin on otettu haparoivia askeleita kädestä pitäen, opittu kiljumaan äitiä, kiipeämään liukumäkeen ja laskemaan alas, vilkuttamaan, taputtamaan ja tomerasti työntämään kaikki omaan makuun sopimaton ruoka pois suun edestä. Jotkut päivät ovat olleet helvetin pitkiä, mutta tämä vuosi - lyhyt se on ollut. Vilahti taas ohitse, yksi vauvavuosi, josta en taida parin vuoden päästä muistaa yhtään mitään.

En voisi olla kiitollisempi kolmesta pojasta. Kyllä niistä joka päivä joku käy hermoille, yleensä kaikki kolme ja usein yhtä aikaa, mutta myös monta kertaa päivässä huokaan onnellisen rakastuneena, että olen tosiaan saanut kaiken. Kaiken oman opiskeluahdistuksen, työpaikkamasennuksen, etäsuhdekriisin ja katastrofaalisen kodin keskellä huomaan, että saan joka päivä todistaa kolmen onnellisen lapsen kasvamista, ja niin kornia kuin se onkin niin se tekee mut onnelliseksi. Perheen nuorin on onnistuneesti kasvatettu taaperoksi ja siitä näyttää tulevan ihan yhtä hieno tyyppi kuin isoveljistään. Onnea Nipsu, sinä ihana pullavarvas, joka olet aina minun vauvani.



2 kommenttia:

  1. Paljon onnea 1-vuotiaalle ja äidille myös! :)

    T. Taika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti saadaan viikonloppuna jotain juhlan tapaista aikaiseksi :D.

      Poista

i Digame !